Nousin varhain, keitin kahvit, join ja loput termariin. Sitten kastelin ryytimaamme ihan kunnolla. Kaivon kannelle olen asentanut vesipumpun 230 V, siitä riittää tehoja. Letkuna on liki tuuman muoviputki, kaksi peräkkäin, että olisiko 60 m yhteensä. 4 penkkiä on perunaa, 2 auringonkukkaa ja yksi palkoherneitä. Mansikkamaallekin menin, mutta paineenalainen muoviletku on anakondamaisen voimallinen hallittavaksi, että jätin kesken. Letku lahmasi ikävästi kukassa olevia penkkejä.
Siinä vesisirpin ääressä seisoessani muistui mieleeni retkeni, kun olin nuori, enkä vielä kriisinhallintaveteraani, Burj Qallawiyahin kylään ja sen ihmisiin. Mahtava mukhtar, hänen velmu aikuinen poikansa ja kouluun menevät märkänenäiset lapset, ne pienimmät. Mukhtarin aikamiespoika oli varmaankin opettanut, että kutsuvat minua kohteliaasti "Enta Abu Kahraba, sinä olet sähkön isä". Tottahan sellaisen hyväksyin, sillä sähkövoima oli eräs vastuualueistani.
Muistin myös köyhiä kessunviljelijäperheen isää ja aikuisia tyttäriä. Äiti lienee edesmennyt, isä ei oikein tehnyt mitään, taisi olla sokeutumassa. Ei ollut yhteistä kieltä kyselyihin. Tyttäret polttivat kessua. Kyllä meillekin tarjottiin, mutta köyhiltä ei haluttu ottaa. Päinvastoin yritimme jotakin antaa taloon. Nämä tyttäret kastelivat kessuntaimet huolellisesti. Pellolla oli joku pömpeli, minkä viiston katon antama sadevesi johdettiin kellariin katon alle. Ja sitten kantamalla takaisin kasvukautena peltoon. Aamusella aasin kanssa tyttäret menivät kessumaalle ja ottivat alimmat lehdet mukaan, mitkä sitten kotona isölla neulalla ja langalla niputettiin kessulehtipaketiksi myyntiin jonnekin, Beirutiin? Ylimmät lehdet jätettiin koskemattomiksi, että kukinto antaisi siemenet seuraavaa vuotta varten. Näin se taisi mennä.
