Kirjoittaja Aihe: Rohkeus  (Luettu 13187 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Mansipaani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1757
Rohkeus
« : 04.06.17 - klo:09:12 »
Elämässä voi olla asia joka toiselle on pientä ja itselle myös sitä toisena aikana- mutta joka vaatii jostain syystä välillä rohkeutta. Mitkä ovat kustannukset, onko kaikki vaivan arvoista. Se tunne kun lopulta voittaa itsensä, ja tekee sen mitä arkaili. Rohkea teko kasvattaa rohkeutta, se on toisinaan kuin lihas joka surkastuu käytön puutteessa.

Harmi kyllä se ei aina kompensoi harkinnan ja viisauden kanssa- vaan siitä huumaantuneena syöksytään pää edellä milloin mihinkin itseä ja muita kolhien. Rohkeutta arvostetaan ja ihaillaan, annetaan johtajuutta jos vain sitä on vaikka kaikkea muuta puuttuu.

Naisilla se voi olla vaikka meikkaaminen: nuorena koulun kaunottaret sanoivat että itsetunto ei riitä ilman meikkiä olemiseen, he ihailevat meikittömien rohkeutta. Kuitenkin sitä luonnonvaraa oli heille runsaasti suotu, ei ollut mitään peiteltävää.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26287
Vs: Rohkeus
« Vastaus #1 : 04.06.17 - klo:09:45 »
Hyvän alustuksen keskustelulle aloitit, Mansipaani.

Minä, jossa vuorottelevat pelko ja rohkeus, sain tämän tekstin pätkän muistumaan mieleeni kansanjohtajan rohkeudesta, onhan nyt marsalkka Mannerheimin syntymäpäivä.

Joosuan irja 1 luku 6 - 9 jakeet, vanhemman käännöksen mukaan

Herra sanoi Joosualle;

6. Ole luja ja rohkea; sillä sinä jaat tälle kansalle perinnöksi sen maan, jonka minä heidän isillensä vannotulla valalla olen luvannut antaa heille.
7. Ole vain luja ja aivan rohkea ja noudata tarkoin kaikessa sitä lakia, jonka minun palvelijani Mooses on sinulle antanut; älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle, että menestyisit, missä ikinä kuljetkin.
8. Älköön tämä lain kirja sinun suustasi poistuko, vaan tutkiskele sitä päivät ja yöt, että tarkoin noudattaisit kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu, sillä silloin sinä onnistut teilläsi ja silloin sinä menestyt.
9. Olenhan minä sinua käskenyt: Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin."

Tässä on Israelin laki, mutta Kristus on antanut meille Rakkauden lain. Sen turviin saa pelokaskin piiloutua.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Mansipaani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1757
Vs: Rohkeus
« Vastaus #2 : 04.06.17 - klo:10:57 »
Niin Riitta, Raamattu on rohkaiseva kirja jos mikä. "Täydellinen Rakkaus karkottaa pelon". Ja on sanottu että lause "älä pelkää" esiintyy Raamatussa yhtä monesti kuin on vuosia päivässä, 365 kertaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26287
Vs: Rohkeus
« Vastaus #3 : 04.06.17 - klo:13:57 »
Tiedän tuon, ja uskonkin, mutta en ole päässyt synnynnäisestä tiettyjen asioiden arkuudestani.
Arkuus ja pelko eivät ole mielestäni yks-yhteen samaa tarkoittavat. Arkuus on luonteenpiirre, mutta pelot ovat koettuja ja opittuja.

Äitini suvusta perityt  vaatimattomuus, kursailu ja varovaisuus ovat imeytyneet
minuun niin voimakkaasti, että olen alkanut hyväksyä nämä ominaisuuteni.

Kahtia minua repii isänpuoleisen suvun vilkkaus, estottomuus ja sanomisen rohkeus.
Nämä on helppo tuoda esiin kirjoittelemalla ja juttelemalla pienissä piireissä.

Auktoriteettipelko oli opittua ja opetettua, mutta siitä olen päässyt omaksumalla kristillisen ajatuksen kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta.

Esiintymispelon alettua, lopetin esiintymiset, eikä se minua vaivaa lainkaan.
Kunnianhimottomuuteni ja tietty laiskuuteni tykkäsivät tästä ratkaisusta.

Pahuuden aistin sitä kohdatessani, ja kavahdan silloin ' takavasemmalle'.

Hyvä on olla näinkin. Koen kaiken Jumalan johdattamaksi, ja se on ollut antoisaa ilman tämän suurempaa rohkeutta.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10528
Vs: Rohkeus
« Vastaus #4 : 20.10.17 - klo:18:47 »
Pelko on järkevä ja mielekäs vaarasta varottaja, mutta oman puolustuskyvyttömyyden kokemus ja silmitön pelästyminen tilanteessa jossa ei ole pelättävää, jossa mikään ei todellisuudessa uhkaa, jossa vähintään ristiriita, väärinkäsitys tai pelkoa herättänyt asia pitäisi voida selvittää, se jättää miettiväiseksi. Epämääräinen "pelko" on tässä ollut mietteissäni viime ajat kun siitä on juteltu siskon kanssa ja kun balettitunneilla on kertautunut joitakin työelämässä jo kertaalleen koettuja pelkoja.

Pelko on kamalaa -- tai sellainen tunne joka ahdistuksensekaista järkytystä, syyllisyyttä, anteeksipyytelevää menetyksen tunnetta, mielipahaa, todellista kokemusta:  teinkö minä tuon, mitä, toiminko minä niin, miksi en huomannut sitä itse, pakokauhua. Tuo kauhu herää, kun ei ole toiminut niin kuin väitetään, kun syyttäjänä on ihan perusjärkevän ihmisen maineessa oleva tyyppi eikä eletä missään diktatuurissa eikä sanelupolitiikan alla.  Pahinta, kun toimijana on ryhmä, sillä yhden ihmisen kohdasta selviytyy yleensä hyvin.  Ei ihan aina. 

Työurani oli tämän tunteen täyttämää. Voisi kai olettaa että potilastyössä tuommoinen pakokauhu ja pysyvä työhönmenon pelko johtuu itse työstä, on mahdollisesti kuolemanpelkoa tai muuta, jonka perusteella olisi parempi vaihtaa hommia. Osa opiskelijoista huomaa hyvin varhain pelkäävänsä verta tai neuloja, ja vaihtaa opiskelualaa -- tosin yksittäisiä pelkoja hoidetaan yleensä oikein hyvin tuloksin psykoanalyyttisesti. Minulla oli erikoistumiskaveri joka kertoi pelänneensä teräviä esineitä ja toipuneensa kokonaan.

Pelkäsin tiimejä.  Välillä pelko väistyi kokonaan, sillä tiimissä ei ollut mitään pelättävää. Opin jo ensimmäisenä erikoistumisvuonna, että liian usein on.

Erikoistumissairaalani ylilääkäri hajotti välittömästi joitakin työryhmiä.

Hän sanoi, tämä on päivystävä sairaala, eikä meillä ole aikaa eikä voimia muuhun kuin perustehtävämme hoitamiseen. Ymmärsin vasta lähdettyäni kuinka rohkeaa ja mielekästä toimintaa.  En usko, että tiimejä voi "koulia" jos niiden häiriöaste vaikuttaa psykoottistasoiselta, toisin sanoen kyseessä ei ole "huono johto" (jota aina syytetään) eli epäselvät toimeksiannot, päällekkäisyys työtehtävissä (joka saa naiset toistensa tukkaan siitä kumpi sen saa tehdä) epämääräiset ohjeet, perehdyttämisen puute, siis selkeä väärinkäsitys perustehtävästä tai ihmisiä jotka haluavat mieluummin puuhata muuta. Yksi saattaa riittää.  Kertaalleen koko työryhmää näin kyllä koetettavan koulia juuri tästä näkökulmasta, eli perustehtävälähtöisesti.  Siinä tiimissä en itse ollut järin vaarassa, mutta ei puolen vuoden pakollinen työnohjaus vain-täällä-työskentelyä-varten tehnyt kesää ei talvea.  Siellä oli ja sinne jäi väkeä joka halusi kumminkin touhuta muuta ja touhusi kanssa. Sellaista tiimiä ei kuitenkaan tarvitse pelätä.

..................................................

Kerran minut siirrettiin ns "turvaan" ja toisen kerran jouduin ottamaan apulaislääkärin homman hajotetussa tiimissä ja pelkäsin todella mennä sille osastolle. Se hajotettu tiimi ts rippeet ja uudet, toimi kuitenkin kuin unelma, eikä kertaakaan ollut riidan näköistäkään. Tulopäivänäni tosin istuin kansliassani osastonhoitajan kanssa jonnekin kasiin illalla vain tupakoimassa ja kuuntelemassa kuinka hän oli kauhuissaan ja järkyttynyt, mutta minulle se oli jo toinen kerta. Ymmärsin miksi hän oli niin kauhuissaan.

................................................

Sen turvaansiirtokerran muistan kai elämäni loppuun vaikka siitä on yli 30, pian 40 vuotta.  Siivosin työpöytää eli tein paperitöitä pois seuraavalle, kun hoitaja toisensa jälkeen kävi juttelemassa ja jokainen oli aidosti pelästynyt.  He olivat ensin pitäneet minusta kovasti. Sitten he vakuuttuivat siitä, että en koskaan kuuntele muita, että otan potilailta lääkityksen pois, syytä kukaan ei tiennyt eikä välittänytkään, ja että minä olen täynnä pahuutta, ilkivaltaa ja julmuutta tai ties mitä, ja tämä kokemus oli yhteinen, kaikki samaa mieltä.  Kun ylilääkäri ilmoitti että työryhmä hajotetaan, he yhtäkkiä palasivat alkuperäiseen käsitykseensä. He kysyivät, mitä meille tapahtui?  Luulin että se oli vain retorinen, mutta tajusin sitten että ne ihmiset olivat ihan tosissaan peloissaan.  En tietysti osannut vastata, mutta pitkään istuttiin ja monta toppaa meni tupakkia niinäkin iltoina.   Tai tiesin osapuilleen kuka sen oli aloittanut, mutta hänestä juttelin vain osastonhoitajan kanssa tai osastonhoitaja oikeammin minulle. Myöhemmin tämä henkilö lähti kokonaan siitä sairaalasta ja kai niinpäin että hänen täytyi suostua lähtemään. Hän on ainoa sairaanhoitaja josta on puhuttu toisten ammattiryhmien kesken mitään negatiivista, lähinnä siitä onko hän vai eikö selviytynyt kateusproblematiikastaan. 

Melanie Klein kirjoittaa: "Kateus on vihamielinen tunne, joka voi hyvin ainoastaan nähdessään kärsimystä" .  Kateus siis ei merkitsekään kysymystä kuinka saada sama kuin tuolla toisella tai edes niinpäin että saada se tuolta toiselta pois, tai osoittaa se mitä toisella on, arvottomaksi. Kateellinen ihminen voi hyvin ainoastaan aiheuttaessaan äärimmäistä kärsimystä"

Luulen ettei aina ollut tästä kyse, siinä ensimmäisessä tiimissä oli kyllä. Osastonhoitaja sen näki, mutta oli kai voimaton ensi alkuun ja sitten uskoi kuten kaikki. Pelottavaa oli herkeämättä minulla, mutta pelottavaa oli kun toiset silloin huomasivat katselleensa maailmaa vääristävien silmälasien läpi.

.................................

Yleensä yritin tehdä kaikkeni jotta en joutuisi kokemaan niitä ensimmäisen työyksikön kauhuja, mutta huomasin kyllä ettei se ole minun vallassani. Psykoottisessa ryhmässä syyt tilanteelle ovat kirjavat ja yleensä tilanne olemassa ennen kuin olen mennyt yksikköön. Viimeisessä olin jo ihan rauhallinen, tiesin missä mennään ja pystyin hyppäämään pois ennen kuin minut vallan teurastettiin.  Edeltäjäni oli nuorella iällä sairastanut aivoinfarktin.  Luultavasti verenpaine oli jossain mammuttilukemissa eikä hänestä puhuttu, ei edes saanut kysellä tavoista hoitaa hommia etten mullista kaikkea.  Noin kuukauden kuluttua työntekijät lopettivat yhteydenpidon, parityön ja sitten alkoi sadella vaatimuksia. Minulla oli vain 2 työpäivää siinä yksikössä, väärät tietysti vaikka ne oli alkuaan annettu valita. Ilmoitin tulevani tästälähin niinä päivinä jotka he haluavat.  Se ei odotetusti auttanut.  Sitten alkoivat syytökset joista ensimmäinen oli lääkkeiden poisotto, vein hoitajan siitä paikasta kansliaani mutta vaikka hän näki silmillään että lääkitystä lisättiin, ei vähennetty saati "purettu pois" , hän uskoi edelleen että "lääkkeet purettiin pois".  Tiesin olla pelkäämättä, vietin rauhassa lomani mutta tietty pelkäsin paluuta ja ihan syystä.  Jäin heti pois, mutta entä, jos en olisi voinut?  Kuinka kävi seuraajalleni? 

..........................

Balettini tauotin koska pelästyin samantapaisia juttuja. Tai siis järkytyin suunniltani, höpsö minä, maksava asiakas ja harrastaja.  Yhdessä ryhmässä haluttiin pitää kaiken aikaa melua, lähinnä huudahdella opettajalle jumaloivia huudahduksia ja välillä puuha meni kolmen riehakkaaksi ilakoinniksi.  Kun kysyin miksi me ei enää koskaan olla hiljaa, ne uudet 2 sanoivat "Jos täällä pitää olla hiljaa niin sittenhän tämä on ihan tavallinen balettitunti".  Tämä ei tietysti, no, ole mahdollista jos opettaja ei ole ihan täysillä mukana menossa.  Jumaloinnin ongelma vain on, että se kääntyy vastakohdakseen.  Ensimmäinen pettymys, ja maikka saa kaikesta turpiinsa. 

No, tämä sai minut taas pelkäämään kuten olisin työssä enkä pääsisi pois, niin että sisko väänsi rautalangasta ettei niin ole. Mutta se kauhu jäi minuun, niin että ihan viaton opettaja joutui myös sen kohteeksi, enkä tajua miten minä sillä tavalla pelästyin.   Viime viikolla harjoitettiin assemblea eli yhtä kintuntaivutusjuttua parittain ja sain parin joka kaiken aikaa opetti ja neuvoi minua, kun tuli minun vuoroni, en sanonut mitään koska opettaja oli tullut siihen jo eikä minun tarvinnut kuin kysyä olenko oikeassa kohdassa.

Lähtiessäni tunnilta opettaja sanoi Leena!  En pitänyt siitä että opetit Maijaa (nimi muutettu)!  Minä olen ainoa joka saa opettaa, lisäksi en kuule jos te puhutte tai mitä hän nyt kaikkea siinä sanoi.  Menin taas samanlaiseen pakokauhuiseen tilanteeseen kuin tiimeissä usein ja pyytelin itkuisesti anteeksi, kunnes heräsin sen verran että sain itseni kokoon, katsoin opettajaa rauhallisesti ja sanoin että en opettanutkaan. Inhoan tunnilla puhumista ja sitä ettei olla hiljaa, ja inhoan oppilasta joka opettaa muita -- en tätä ns Maijaa, hän luullakseni ei ihan hiffannut mitä meidän oli määrä tehdä eli ei mitään, luulen niin eli se oli minulle se ja sama.   Se keskustelu jatkui sitten niin että hän sanoi että sinä vain tahdoit auttaa -- sanoin että en sitten yhtään, mutta kun hän kyseli opettaessaan minua niin piti kai minun vastata.

Valvoin sovinnolla yön. Sitten päätin että kyllä tämä nyt riittää, sillä minä olen liian pelokas ihminen tuohon maailmaan nyt enää.  En tahdo pelätä ihan outoja kokemuksia.  Mutta kumpikin oli menetys. Se ensimmäinen opettaja viime vuonna on lahjakas juuri opettajana, hän pitää oppimateriaalin suht pienenä vuotta kohti, eli kaiken oppii kyllä. Hän se kannusti minua esimerkiksi kesäkurssille. En olisi uskaltanut mennä ilman häntä.   Toinen on itsessään maailman sympaattisin ihminen, ja vein kukan torstain aamutunnille kun sanoin lopettavani, enkä kertonut hänen osuudestaan mitään -- se oli sentään aika pieni, ja einmal ist keinmal. 

Tietysti surettaa, mutta en halua enää ryhmiin joissa saatan vaikuttaa itsevarmalta, pärjäävältä, yritteliäältä ja vaikka mitä, sillä pelko ei näy päälle jotenkin. Siellä on myös yksi oppilas jota pelkään niin että jos hän tuli ryhmään lähdin oitis pois. En sentään kesken tunnin, mutta en mennyt seuraavalle. En oikeastaan pelkää turhaa nokankoputusta, luulen pelkääväni sitä kauheutta joka tulisi elämääni takaisin.



Kyllä kai sitä toisinaan tekee viisaammin lähtiessään pois kokonaan kuin jäädessään paikan päälle pelkäämään.  Silti siinä ryhmässä oli vain kaksi erikoista levotonta ihmistä, sitten se yksi on ihan oma lukunsa, minä sain itseni ihan kerättyä ja sanottua etten minä niin tehnytkään.  Tietty tuo on oireellista eli usein koulussa on jotain erikoisella tolalla.

Kaikki muu olisi hienoa, eli pelko on jotain pelkopelkopelkoa.  Tapahtuu jotain. En halua olla näkemässä.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2256
Vs: Rohkeus
« Vastaus #5 : 21.10.17 - klo:10:04 »

 Körttiseuroissa on hyvää myös se, että puheet lähes poikkeuksetta ovat pastillinmittaisia. Ja puheiden toivotaan alati olevan selkeitä ja napakoita. Tuo myös aiheesta rohkeus. :kahvi:

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10528
Vs: Rohkeus
« Vastaus #6 : 21.10.17 - klo:12:17 »
Körttiseuroissa on hyvää myös se, että puheet lähes poikkeuksetta ovat pastillinmittaisia. Ja puheiden toivotaan alati olevan selkeitä ja napakoita. Tuo myös aiheesta rohkeus. :kahvi:

Oletko kokeillut Codemax-yskänpastilleja?

Heh, onneksi en ole körttipuhuja. Mutta ryhmädynamiikasta ja uskaltamisesta, itsenäisen ajattelun rohkeudesta on kirja tekeillä. Kuten siitä, milloin viisas juoksee karkuun.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 19599
Vs: Rohkeus
« Vastaus #7 : 18.12.17 - klo:16:40 »
Tämä "rohkeus" aihe nyt meikämannea koskettaa ja puhuttelee.
Ehkä siis enemmänkin sen puute....
Antakoon Herra minulle armon uudistua, muuttua, saada rohkeutta, olla juurikin oma itseni...
ja virittää käyttöön palaviksi ne lahjat mitä olen Herralta saanut...ja saan.

Onpas muuten hyvän tuntuiset kirjojen nimet...

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5981
Vs: Rohkeus
« Vastaus #8 : 21.12.17 - klo:16:57 »
Tämä "rohkeus" aihe nyt meikämannea koskettaa ja puhuttelee.
Ehkä siis enemmänkin sen puute....
Antakoon Herra minulle armon uudistua, muuttua, saada rohkeutta, olla juurikin oma itseni...
ja virittää käyttöön palaviksi ne lahjat mitä olen Herralta saanut...ja saan.

Onpas muuten hyvän tuntuiset kirjojen nimet...

Itte kanssa painin useasti tän rohkeus asian kanssa.
En tykkää ahtaista paikoista, jossa vaan oon ja en itse voi vaikuttaa oikein mihinkään, kuten hisseissä ja lentokoneissa.

Yli yleensä pääsen, kun mietin mielessä, et no jos tulee paniikki tai muu, niin sitten tulee.
Jos nyt jään hissiin taas kerran, niin sitten jään.
Jos alkaa peloittamaan lentsikassa, niin sitten alkaa.

Jotenkin, kun annan periksi ja ajattelen, että jos on tullakseen, niin tulee.

Mitä aiemmin tiedän, että paikka johon menen on sellainen, että hissillä tai lentokoneella pitää mennä, niin sitä ahdistavampaa se on, kun on aikaa alkaa miettiä sitä tilannetta.
Mitä enempi ajattelee, niin sitä suuremmaksi se pelko muodostuu.

Onneksi kaikki pelot on voitettavissa, kun ne kohtaa tarpeeksi usein.
Avaruusolentojen tutkija.
Ufologi.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 14156
Vs: Rohkeus
« Vastaus #9 : 03.08.18 - klo:07:28 »
Kebnekaisen Sydtoppen sulaa. Eilen oli uutisissa tieto tästä ja vielä videoklippikin. Kävin muutama vuosi sitten Nikkaluoktassa, joka on lähtöpaikka, kun Kebnekaiselle kiivetään. En osannut tehdä valmisteluja riittävästi kotonani, niin ei ollut sitten rohkeutta lähteä vain kävelemään ne varusteet mukana, mitä autossa olisi ollut. Kirjoittelin Leenan kanssa forumilla "huiputtamisesta". Tässä yhteydessä sana on tarkka ja tarkoittaa sitä, että huipulle mennään.
Nyt ei ole enää mahdollisuutta vuorten huiputtamiseen muuten kuin omissa mielikuvissa ja niissä taidan päästä riittävän korkealle, mutta siten, että ilmaa ei ole välissä. Iäisyysasioita ajattelen.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5981
Vs: Rohkeus
« Vastaus #10 : 10.08.18 - klo:16:05 »
Kebnekaisen Sydtoppen sulaa. Eilen oli uutisissa tieto tästä ja vielä videoklippikin. Kävin muutama vuosi sitten Nikkaluoktassa, joka on lähtöpaikka, kun Kebnekaiselle kiivetään. En osannut tehdä valmisteluja riittävästi kotonani, niin ei ollut sitten rohkeutta lähteä vain kävelemään ne varusteet mukana, mitä autossa olisi ollut. Kirjoittelin Leenan kanssa forumilla "huiputtamisesta". Tässä yhteydessä sana on tarkka ja tarkoittaa sitä, että huipulle mennään.
Nyt ei ole enää mahdollisuutta vuorten huiputtamiseen muuten kuin omissa mielikuvissa ja niissä taidan päästä riittävän korkealle, mutta siten, että ilmaa ei ole välissä. Iäisyysasioita ajattelen.

Ekan kerran Norjassa käydessäni teki suuren vaikutuksen muhun ne vuoret siellä.

Tunsi ittensä aika pieneksi.
Tuli kauhee halu kiipeilemään sinne ylös ja kait mä itteni tuntien senkin kait joskus teen.

Huiputuksia tosiaan voi olla kaikenlaisia.
Huipulla tuulee sanotaan, mutta joku viisas on sanonut, että ei se päämäärä ole tärkeää, vaan matka sitä kohti?
Avaruusolentojen tutkija.
Ufologi.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 19599
Vs: Rohkeus
« Vastaus #11 : 10.08.18 - klo:18:55 »
Joskus menneisyydessä Norjassa ajelin, useammankin kerran.
Olin täynnä intoa etukäteen karttoja ja tuumannut että tuonnepa olisi kiva kävellä.
Sitten kun niissä maisemissa ajelin, totuus paljastui, ja tunsin itseni todella pieneksi.