Täälä on sitte kauhia tuuli.Kaariinan kanssa yritämmä teherä roskakuarmaa, niin tuuli nakkeloo mua kun hahtuvaa. Kaariina sanooki, notta hän hakoo mulle repun, niin paamma siihen mun naulojenoikaasuratakiskonpätkän lisäpainoksi. Lääkäri tuumas viime kerralla, että moon solakka miäs. Kaariina on kans sanonu, jotta söisin kunnon ruakaa. Minen voinu hyväksyä,notta olis otettu ratakiskon pätkä vakipaikaltansa mun reppuhun, pätkä menis mun tuurillani heti hukkahan. Teimmä vaan kuarman. Löysimmä siihen vaikka mitä, plutoniumin pätkiäkin. Sellaaset palaa kirkkahalla liäkillä.
Palaan tuahon ratakiskon pätkähän. Moon sen päällä kaikki naulani oikaassu pärekattonaulasta maasepän takomahan raaspiikkihin asti. Ny viime vuasina moon jättäny pärekattonaulat rauhahan. Oon päässy paremmalle oksalle, kun kokoomus on ollu hallitukses. Pärekattonaulas on niin vähä rautaa, ettei sen oikaasu eres kahtehen kertahankaan kannata. Ruasteesena se ei mee kuivahan puuhun, vaikka liottelisit sitä suussaski välillä. Isommat naulat on eri juttu. Jos on menny kärki lyttyhyn, voi kiskonpätkän päällä sen helaposti naputella kuin uureksi. Niin menöö puuhun ku miuli, vaikka oksahan. Minen kyllä koskaan aloota oksan kohorasta naulaamahan, vaan siitä sivusta, niin pääsöö palio helapommalla.
Kiriootan viälä, notta kiskonpätkän löysin poikamäläkkinä Härmän-Kaupin raran Laiturin sillan Hakolan puoleisen liikuntasaumalaakerin takaa, sellaaselta tasanteelta. Ihime, nottei joku muu ollu löytäny sitä mua ennen. Pätkä on kuin aarre, se on lujaa rautaa.
