Valitsin vapauden, kun mulla oli siihen mahdollisuus ja nyt voin ja saan tehdä passinkia äidilleni ja veljelleni ensi sijaisesti.
Lapset ja lapsenlapset hiukan etäämmällä, mutta elän myös heitä varten, kun tarvitsevat ja yhteyttä pidämme muutenkin kuin kyläillen ja puhelimitse, tyttö laittaa usein kuvia potrasta pojasta...pian jo kuukauden ikäinen.
Ja pojan tyttöä näin viimeksi perjantaina, vähän toisella vuodella.
Varsinaisesti en ole eläkeiässä, mutta kun yhteen hiileen puhallamme, niin ihan mukavaa elämä on, toisinaan vastustaa ja toisinaan taas ihan kivasti rullaa.
Isäni jälkeen aloin ajatella tätä asiaa ja juttelimme äidinkin kanssa...ja jossain vaiheessa sitten tulin tänne lapsuuteni maisemiin ja auttelen sen mitä tarvitaan ja äiti auttelee omalla tavallaan, samoin velipoika.
Tälläistä aika arkista, mutta tykkään kyllä.
Aina ollut tavallaan palvelemista mun työelämäkin, siellä vaan aina enemmän ihmisiä per päivä, nyt rauhallisempaa ja seesteisempää.
En valita, pidän tästä.
Ja kiitän mielessäni isääni, enojani kaikkia, sekä myös äitiäni.
Näillä mennään.
Päivästä toiseen.
Ajattelen, että taivaan Isä on tämänkin suvantovaiheen mulle antanut, olen aika lapsenmielinen uskossani.
Luottavainenkin.
Vaikka elämä on heitellyt, avioero..yksinhuoltajuus...esikoisen kuolema...mutta sitten on taas toiselta puolen ollut myös paljon armon pilkahduksia ja joskus kuin valtameren valtavuus, armon ihmeellinen avaruus.
Että näin saan olla ja elää, siitä kiitän läheisiäni ja Taivaan Isää.
Foorumillakin on aina mukavaa pistäytyä.
