Minulla oli viisausbiologianopettaja. Kerran kysyin tuota, miksi joskus etelään tulee hyvä pakkastalvi joskus ei. Varhaisimpia en muistanut jotka vetisiä olivat. Hän sanoi että maapallo kun keinahtelee se vaikuttaa tuuliin ja välillä tulee täysin lumeton. Totuin sitä seurailemaan ja huomasin, yhden täysin lumettoman jälkeen tuli niukasti luminen kuten edellä meni.
Sitten siirryttiin kohti hyvin kylmää. Ja se sykli oli aina jotain että kahdeksisen vuoden välein olisi tullut se lumeton. Niin sanoi opettaja. Sitten seuraa kylmää. Tänne osuu silloin se pohjoisnapainen jatkuva korkeapaine, joka siellä on.
Laskeskelin ne ja tuo piti kyllä silloin osapuilleen paikkaansa. Sitten 2000-lukua en hirmu tarkoin voi arvostella koska asuin alkuun Joensuussa ja nautin 2 m lumimäärästä, se oli suurta. Mietin suuresti sinne jäämistä, mutta välitöntä syytä ei ollut ja omaiset täällä. Niin ja työpaikka.
No niin, nyt oli kaksi ihan kauheaa vesimyrskytalvea, mutta siitä taaksepäin mennen oli hyviä lumitalvia, erinomaisia oikein, mitkä vaan oli ne vuodet? Talvi 2007. oli täysin pimeä ja vesisateinen ja minua jotenkin kammoksutti asua täällä hirveässä pimeässä. Oliko kuitenkin 2010 se suurlumimäärätalvi? Oli kaksi jälkeenpäin, ja ne olivat aivan jotakin suurta.
Toivoisin hartaasti että tuo olisi joku sääntö eikä todella mikään ilmaston lämpeneminen näkyisi täällä, että presidentti Niinistön terveiset "meillä lämpeneminen tapahtuu kaksi astetta nopeammin kuin muualla Euroopassa". ei olisi ollenkaan totta.
Laskiessani tarkoin nyt pitäisi siinä tapauksessa todennäköisyyden mukaan keinahtaa taas niin että se ylettyy se korkeapaine Fennoskandiaan. Silloin pääsi merenjäälle luistelemaankin.