Minkähän takia SAS-osaamista tarvitaan vain rannikolla, ei täällä sisämaassa? Eihän se merenkulkuun mitenkään liity! SAS on siis erityisesti tilastollisten aineistojen käsittelyyn kehitetty ohjelmointikieli ja -ympäristö. Turussa sille näkyy olevan kysyntää, Tampereella ei.
No, hain sitten Tilastokeskuksesta (Helsingissä) yhtä SAS-työpaikkaa. C++-osaamiselle täällä olisi kysyntää, mutta niihin paikkoihin ottavat varmaan mieluummin jonkun Nokialta poispotkitun dippainssin kuin tällaisen hömppähumanistin (joka kyllä on keskimääräistä dippainssiä etevämpi algoritmisuunnittelija).
Harmittaa, kun arvelen että työllistymisen takia kannattaisi opiskella tilastotiedettä ja taloustiedettä ja tuossa olisi yliopisto, joka opetusta antaisi, mutta kun opiskelu on työttömälle niin kovin riskaabelia hommaa

. Voivat katsoa, etten mikään oikea työtön olekaan. Oppimaan pystyn tietysti itseksenikin, mutta jokin virallisempi todistus opitusta olisi hyvä myös saada.