Ihmeellisintä taidetta löytyy luonnosta. Luonto kokonaisuudessaan on alati muuttuvaa taidetta valoineen ja varjoineen. Ihmisen yritykset on vain kalpea aavistus siitä, mitä ihmistä suurempi taiteilija on tehnyt ja tekee.
Hyvä, myyrä. Tätä tarkoitin kun koetin selittää mikä puutarhanhoidossa on niin ihmeellistä. Jos jätän työni kesken, se on aamulla kesken elken vartavasten pyydä toista ihmistä päättämään sitä enkähän minä pyydä. Mutta puutarha ei ole milloinkaan yön mentyä entisensä, vaan ensimmäiseksi saan nähdä mitä siellä on yön aikana tehty.
Tosin ihmistenkin tekeleet joskus miellyttävät silmää. En kolua niitä netistä koska en osaisi sellaisesta mitään sanoa, mutta iloitsen niistä Italian matkoista joilla oppaina on ollut Huovisen pariskunta. Siis piispa emeritus sekä taidehistorioitsija. Anja-Tuulikki Huovinen tuntee paljon, osaa kertoa elävästi ja oikeastaan vasta nyt olen hieman alkanut ymmärtää kuvataidetta.
Niille matkoille kannattaa monin tavoin lähteä mukaan, ikä huomioidaan ja yhteishenki juuri toinen toisens huomioimisessa näin on siellä hyvä. Jos lähes ysikymppinen on matkassa koko joukkue katsoo että hän myös pysyy matkassa.
Greccoon tahtoisin kiivetä uudelleen, ensimmäisen jouluseimen paikalle. Siitä kertoo Anna-Maija Raittila kirjassa Franciscus astui ovestani.
