Muistoista, valemuistoista ja nykyajan noitavainoista: http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225350
Jani Kaaro on hyvä kirjoittaja.
Tämä oli hyvä.
Tiedän jotakin liikkeen sisällä tapahtuneesta mutta tiedän myös kuinka helposti terapiassa muodostuu valemuisto, koska satun tietämään juuri noin orientoituneita psykoterapeutteja.
Muistan omasta analyysistani ensimmäiset tulkinnat, joista olin kohteliaan hämmentynyt ja osasin vastata vsin etten kyllä muista tai ei, mitään sellaista ei ole voinut tapahtua. Kuukauden sisällä analyytikkoni sanoi suoraan että sinulla on epilepsia.
Varhaista vuorovaikutusta saattaa häiritä moni seikka, ja eräs niistä onkin että syntynyt lapsi ei kykene ottamaan vastaan hyvää hoitoa ja rakkautta. Tämähän nollattiin kokonaan kun koulutuksessa koetin sanoa että puhumme kyllä "good-enough-mothereista" ja "good-enough-fathereista" mutta toisinaan vauva onkin vuorovaikutuksessa osapuoli joka ei ole se "good enough" Ei opettajamne, mutta ryhmä ei hyväksynyt koko mahdollisuutta. No, se oli pikkujoukko äänekkäitä naivikkoja ja toiset pitivät suunsa kiinni.
Kysyin kerran psykoanalyytikon työnohjauksesta, jota siis myös kuului min. kaksi vuotta erikoistumiseen, saattaako depressio muokata muistoja. Silloinen analyytikko empi ja koetti kohteliaasti sanoa eeeeeeeei. Väittäisin muuta. Depression juuret puolestaan ovat mutkikkaat ja lukemattomista syistä johtuvia. No, hän taisi paraastaan hoitaa semmoista lievää.
Nythän ihminen saa KELA-kelpoisuuden ja psykoterapeutin ammattinimikesuojan vain tietyn koulutuksen läpäistyään, mutta sen sisällä on hyvin vaikea päästä kontrolloimaan terapeutin täysijärkisyyttä.
Tosin tuo hiplaushoito ei kuulu psykoterapeutin nimikesuojan raamiin joten ao henkilö saa toki nimittää itseään terapeutiksi koska se on suojaamaton mutta psykoterapeutti hän on vain omasta mielestään --- tai toimittaja sekoittaa käsitteet.
Joka tapauksessa juttu on hyvin arvokas.
Erityisesti huvittaa ja harmittaa, että sensaatiotarina saa sitten vuoden kristillisen kirjan palkinnon.
