Pidän Kari Kuulan kirjoituksista. Niitä löytyy netistä runsaasti. Tämä Usko voi ahdistaa on hyvä.
http://www.karikuula.com/56
Pidän Kuulasta kovasti, ja nyt käsitin mitä se tarkoitti, antaa sydämensä Jumalalle! Minun ongelmani oli etten käsittänyt mitä sillä tarkoitettiinkaan.
Mutta tässä on eräs niistä tämän ajan ajatuksista, tietysti nyt aivan oikeassa kohdassa, mistä olen yhä epävarmempi.
Luulen että täällä on siitä keskusteltu joskus ja vaikka taisin olla hyvin erimielinen Pirskan kanssa niin täyä puolta nyt kyllä kaipaan, nimittäin tuo itsetutkimisen reputtaminen ja hylkääminen ylisummaan on mielestäni sittenkin pahasta. Tämä on käsitykseni nyt ja tällä hetkellä, ja saattaa muuttua.
Siitä en ole kuullut kuin yhden saarnan ja sepä oli Herättäjän kirkkopyhässä jolloin tuo liikaa khii-äännettä viljelevä pappi piti seuroissa vastasaarnan eli oli meno kuin Histan häissä.
Kun ajattelen näin: jos rohkeaa katsoa itseään peiliin eikä näe kuin kelvottomuutta niin ensimmäisenä tulee uskaltaa esittää tämäkin kysymys, onko peili mahdollisesti pilalla.
Usein nimittäin heillä jotka syyttävät herkästi itseään, on vika peilissä. Ehkä juuri vaikea uskonyhteisö toimii sellaisena. Se kannattaa vaihtaa. Ja voi kysyä että jos olenkin masentunut. Silloin näkee aina itsensä vain huonona. Asioitten torjuminen jättää mielenpohjalle liian usein epäilyksen siitä että kyl minussa sittenkin on pahasti säröjä.
Docens lähettää terveisiä että tulee joskus nähdä niinkin että elämän pirstaleisuus ei ole aina paha tapaus, jokin pirstale saattaa heijastaa jotakin Jumalasta ja siihen on tyytyminen.
