Olen palloiluihmisiä. Siinä vain on se ongelma, että pitäisi löytää palloseura.
Nyt on oikea akillesjänne kolmatta kuukautta kipeä ja jäykkä, tykkää kyttyrää jo normaalin mittaisesta hyötyliikuntakävelystä. Kävellessä ei tunnu pahalta, mutta jälkeenpäin huomaa, mitä tuli tehtyä. Puhumattakaan, jos otan spurtin ehtiäkseni oviaan pysäkillä jo sulkevaan bussiin.
Eilen pisti kaveri tekstarin jossa käski kanssaan kylpylään siksi iltaa. Luulin että vitsaili ja että kysymys on saunakyläilystä (ei olisi ensimmäinen kerta ollut, ei vitsailua eikä saunakyläilyä). No sitten olinkin siellä kylpylässä, ensimmäistä kertaa elämässäni. Piti ostaa uimapuku kun en sellaista tietenkään silkalle saunareissulle ollut ottanut mukaan, yllättävän hyvä löytyikin. Pulikoimme erilaisissa altaissa, ei se nyt kunnon kuntoilusta käynyt. Mutta sitten löytyi isoimmasta altaasta pallo, jota heittelimme, ja innostuin jopa kroolaamaan sitä kiinni. Vesipallo olisi kyllä niin minun lajini! Ei haittaisi kipeät akillesjänteet eikä ylipaino. Pitäisi vain se seura olla. Ja allas, jossa ei ole vaaraa törmäillä sivullisiin.
Myös vastavirtasimulaattorissa uiminen oli kivaa, piti ihan käyttää voimia. Ja kun ei meinannut eteenpäin päästä, ei tullut keneenkään törmättyäkään.