En oikein tiedä oliko minulle lapsena laitettu kovasti rajoja, mutta sen tiedän, tunsin ja muistan edelleen että kannustettiin niissä asioissa joista luontaisesti tykkäsin.
Samoin tehtiin veljelleni.
Ja kouluajoista minulla on myös hyvät muistot, välitunneista ja oppitunneista.
Opettajista ja koulukavereista.
Ja omille lapsille taisin yksinhuoltajana toimia vähän samaan malliin kuin oma äiti ja isä minua kohtaan.
Se mistä pitivät ja tykkäsivät (mielestäni) tuin niitä harrastuksia ja luontaisia kykyjään...ihan siinä arjen keskellä.
En mielestäni ole käyttänyt pakottamista...mutta olen kyllä kertonut miten itse jositakin asioista ajattelen.
Ajattelin että annan lapsilleni tilaa kysellä, etsiä, ihmetellä, ihastella, luoda...ja ettei heidän tarvitse olla minun pettyneiden ja menetettyjen toiveiden täyttäjinä vaan että he jokainen omana persoonanaan saavat kasvaa ja kehittyä "omiksi itsekseen"
Paljon me juteltiin, pohdittiin, leikittiin, naurettiin ja mahdollisesti pettymysten edessä ja jälkeen itkettiin yhdessä.
Ajattelin aina että kun teini-iässäkin puhevälit säilyy niin kaikki on hyvin.
Tykkään muutenkin nuorista tosi paljon, siis muistakin kuin omistani.
Samoin lapsista.
Ja ei vanhoissakaan ihmisissä mitään vikaa ole

mitä nyt joskus joku akäilee, ei muista jotain...mutta toiset vanhat ihmiset ovat ihmeen seesteisiä hamaan loppuun saakka.
Olen onnellinen myös siitä kun koulun päätyttä antoi uskonnon opettajani kokonaisen Raamatun elämän evääksi ja olemme pitneet harvakseltaan yhteyttä kirjeitse ja joskus nähtykin läpi elämäni.
Kun esikoiseni kuoli niin tämä uskonnon opettaja vieraili luonani, kiireettömästi, viipyillen, kuunnellen...suruani.
Kunnioitan häntä.
Kuin muitakin opettajiani.
Ja äitiäni ja isääni.
Myös lapsiani kunnioitan.
Ehkä (haluaisin ainakin) kunnioittaa jokaista tapaamani ihmistä.
Silloinkin kun emme ole samaa mieltä, sehän vaan saattaa synnyttää keskustelua, pohdintaa, pähkäilyä jne.
Yhdessä toisten ihmisten kanssa eläen, kokien iloja ja suruja, elämän makuja ja kaikenmoista.
Yhdessä eläen syntyy yhteinen elämisen ilo.
Ehkä onnellisuuskin, yhteys.
Onnellisuus ja ilokin hiukan eri asioita mutta monesti kulkevat käsikädessä.