Ne kuuluisat kasvatuksen rajat

[Leena]

Akuankka yritti kerrran täällä käynnistää keskustelua kasvatusmenetelmistä. Ja kuten äärimmäisen odotettua, jokainenhan oli saanut osakseen kuin myös siirtänyt eteenpäin "rakkautta ja rajoja". Tilanne oli niin surkuhupaisa että taisin kommentoida, millaista vastausta tuohon oikeastaan voi odottaa?  Jokainenhan meistä on saanut nuo ah niin oleelliset, ja kuka täällä tunnustaa ettei se nyt ihan putkeen mennyt, ei kotona, eikä silloin kun itse koetin kasvattaa kersojani.

Eilistä koulukiusaamisjuttua katseltuani ärsyynnyin uudestaan ja ymmärsin mikä tuossa fraasissa keittää.

Mitä riivattua noilla tarkoitetaan?  On hienoa jos kokee olleensa rakastettu ja se lienee helpompaa, joskin voisihan sitä kertoa vaikka siitä miten sen vanhempien rakkauden ymmärsi, tai miten sitä osoitti. Tai millaista palautetta jälkikasvu on antanut. Saattaa mennä joko liian henkilökohtaiseksi tai tuottaa ryöpyn haleja ja puseja ja peittelyjä ja iltarukouksia. Halit ja pusipusit ja peittelyt kun eivät lasta petä, jos vanhemmalla ei ole koskaan aikaa kuunnella eikä oikein mielenkiintoakaan tai jos ne täysin epämääräisikso jääneet rajat todella puuttuvat, eli lapsi kasvaa eettisesti heitteillä, tai vaihtoehtoisesti vanhemman impulsiivisten raivonpuuskien kohteena.

En nyt tilaakaan tilityksiä, ne sopivat oikeastaan paremmin blogikirjoituksiksi, tai kuinka halutaan.

Tahtoisin tietää nitä taivaan nimessä tarkoitetaan tuolla Terttu Arajärven lanseeraamalla sloganilla, kun puhutaan rajoista? Kotona, koulussa, kaupassa, kaverin kotona?  Miten koulu menettelee,  kun se "asettaa rajat"?  

Kun itse kävin koulua siellä ei kiusattu. Opettajan auktoriteetti vaikutti aika paljon siihen mitä uskallettiin.
Sisareni ennättäessä lukioon tilannekin oli muuttunut. Luokka eristi täydellisesti yhden tytön. Syynä oli leukemia.
Nuoruudenystäväni tyttärentytär ei uskalla mennä kouluun ollenkaan, ellei ole päivittänyt instagramia ja sunnuntai-iltojen kauhu koskee kysymystä pääseekö hän luokan omalle sivulle. Se luotiin  juuri jotta olisi tämmöinen yhteisöllisyystekijä. Mutta nokkelat tytöt osaavat sulkea sivuston ulkopuolelle kenet hyvänsä. Jos Emmi ei pääse sivuille sunnuntaina, hän tietää, mitä maanantaina on odotettavissa.

[Leena]

Tästä erillisenä toteaidin että mielestäni lapsiasiainvaltuutettu Maria-Kaisa Aula pakoili vastuutaan ja nosti arvostustaan ja liksaansa tyhjästä ilmoittaessaan, ettei voi puuttua yksittäistapaukseen. Jos lapsen on vedottava noin korkealle taholle, hän on pahassa pulassa.

Krista Kiuru referoi koko illan laajasti ja rönsyillen juuri kuulemaansa, muttei esittänyt ainoaakaan omaa innovaatiota. Poliitikkoja koulu ei kiinnosta. Eiväthän koululaiset äänestä.

Ja tärkeimpänä toteaisin että ken tuulta kylvää, hän saa myrskyn niittää. Muistan ikuisesti erään kolmen uuden potilaan päiväni. Ne ovat muutoinkin vähän liian rankkoja. Mutta okei. Kuulostelin ja tenttasin koko akseliston vaareista aloittaen. Onko fyysistä sairastavuutta tai psyykkistä tai sosiaalisia ongelmia. Ainoa punaisella palava on kouluajan tapahtumat. Jokaista on kiusattu systemaattisesti yhdessä ja samassa luokkayhteisössä. Yoisinaan pakka on hajonnut lukiossa ja työrauha palannut, vaan ei mielenrauha enää.

Yhteiskunta maksaa melkoisen laskun.

Ja kun koulu jää, kiusaaminen ei suinkaan jää sinne, se seuraa käypänä käytäntönä työelämään, ja liittyy varhaiseen eläköitymiseen. Se vasta kalliiksi käykin.

Lapsi kasvaa melko isoksi sallitun ja kielletyn varassa. Jälkinuoruudessa tuon pohjalle, hyväksyen tai hyljäten, samastuen tai etsien samastumiskohteet muualta, kehittyy käsitys oikeasta ja väärästä. Yläasteikään kuuluu irrottautuminen. Silloin vanhempien tehtävänä on, Winnicottin mukaan, lasten tappaessa heidät kieltäytyä kuolemasta, eli pysyä hengissä. Silloin  tarvitaan pehmustettu seinä jota potkia.

[Leena]

Lisäksi sallittu ja kielletty on kerta kaikkiaan opetettava kaikille, sillä psykopatia on ilmeisesti aivosairaus. Heitä ja mahdollisesti muitakin yksilöitä käsittävä kyky muodostaa autonominen etiikka on puutteellinen, joten osa ihmisistä jää valitettavasti sallitun ja kielletyn varaan.

Sen ymmärtää sekin ryhmä jonka saama tyydytys lähtee suoraan sadistisesta käyttäytymisestä.

[vn]

Enpä paljoa rohkene sanoa, lyhyesti vaan...
Itse koin molempiin suuntiin...lapsuuden kodissani vanhempiini...omiin lapsiini päin...
Ajan antaminen ja aito todellinen kiinnostus toiseen, toisen asioihin...on ollut aika puutteellista.
Jälkikäteen kyllä näen ja koen, vauriot ovat sittenkin vähäisiä, menee kiitollisuuden puolelle...
Mutta jälkikäteen...ei tätä nähty ja koettu silloin kun "tilanne oli päällä"...
Pitäisi osata elää tässä ja nyt...ja antaa sen näkyä ja tuntua...luulisin...

[Riitta-mummi]

En tiedä nykykasvatuksesta,ainakaan koulukasvatuksesta. Vain sen mitä joskus tv:tä kuuluu. En katso ohjelmia, kuten ammattilainen katsoo.
Oma kasvatukseni oli perinteinen. Jatkoin itse samalla linjalla. Rajat olivat selvät. Matti kyllä antoi periksi, kun molemmat ovat tyttäriä.
Ihmisiä heistä tuli, aika osaaviakin ammateissaan. Heidän kasvatusmetodeistaan en osaa sanoa. Ihania jälkeläisiä ovat.

Se mikä on Leenan alustuksesta noussut mieleeni on; t a v a t   
Näin  vielä työssä ollessani, että nuoret eivät tervehdi, kiitä, avaa ovia, saati sitten takkia vanhemmille. Taitaa olla kuin vitsi kuinka käyttäydytään bussissa ja ratikassa. Siitä se huliganismi kasvaa, sillä mitä rohkeammin laumassa käyttäytyy, sitä suurempi kingi olet.

Tämä on tätä kalkkis-ikäisen ajatusmaailmaa.  Jossakin on lipsuttu.  Syytä vieritellään kodeista kouluihin ja päinvastoin.
Pannaanko median syyksi ?  Vai kännyköiden ?

[Pena]

Olen ajatellut, ettei minulla ole mahdollisuuksia edellyttää oppilailtani tapoja, jos en noudata niitä itse. Joillekin näyttävät 'päivää', 'ole hyvä', 'anteeksi' ja 'kiitos' olevan hepreaa, mutta aika moni vastaa luontevasti samaan tapaan. Poikien kanssa menee joskus pelleilyksi, mutta menköön. Leikki on oppimistapa sekin. Poikien nahisteluun on jokseenkin yksinkertaista puuttua. 'Tämä on vain leikkiä' -selitykseen voi vastata, että tuollainen leikki on kielletty. Tyttöjen kuviot ovat hankalampia. Viikonloppujen myrkylliseen nettiliikenteeseen ei pääse käsiksi.

[Viisveisaaja]

 
En osaa sanoa kasvatuksesta, mutta ajattelisin,että kait se kuitenkin paras on se "rakkautta ei rajoja."

En itse haluaisi rajoittaa ketään liikaa, kyllä maailma ja routa porsaan kotiin sitten aikanaan ajaa. Ja saapahan possu elämänkokemuksia ja näkemyksiä.

Jos nyt nuori, lapsi tai harmaahapsi nyt tahtoo olla, hetero tai homonuori
Tai Tarzan tai mustanaamiolapsi tai kuten Maria Aalto miesnainen tai nainen mies harmaahapsi tai joku, niin antaisin tilaa ja jos muuttuu, niin muuttukoon ja jos ei niin ei, mutta aina rakkautta ei rajoja.

Jotenkin tiukkakuri tappaa luovuutta, mutta toisaalta ilman kuria ei koulussa opi

[öppiäinen]

Luulen käyneeni koulua suunnilleen samoina vuosina kuin Leena, ja minun kouluissani kyllä kiusattiin aika julmastikin. Myös opettajat kiusasivat oppilaita esim. lukemalla koevastausten mehevimmät palat ääneen luokan edessä. Lukiossa sitten kiusattiin muuatta naisopettajaa isosta nenänäpystä.

Itse kysymykseen en osaa vastata, koska en tunne suuremmin saaneeni rakkautta tai kasvatusta. Olin itsepäinen ja tein mitä halusin ja itse oikeaksi katsoin, pyrkimättä miellyttämään mutta toisaalta myöskään pyrkimättä kapinoimaan. Häpeä on se tunne jonka selkeimmin muistan, mutta se ei liittynyt ns. pahantekemiseen vaan olemiseen yleensäkin. Kaipasin kyllä sitä rauhallista pohdiskelevaa aikuista, jolla olisi ollut aikaa minulle.

Eikä ole ollut omaa jälkikasvua, jolle näitä välittää eteenpäin. Muiden mukuloiden asioihinhan ei nykyään saakaan puuttua. (Okei, kerran olin hoitamassa silloisen naapurin alle kouluikäistä lasta. Luin ääneen kirjaa, lapsi jotain pärisytti huuliaan tms., johon tiuskaisin "älä räi mun päälle!" Räkiminen loppui ja lause jäi eloon - piti varmaan 20 kertaa lukea se sama kohta ja huipentumana siihen sijoitettuna tuo lause. Nyt kun ajattelen niin tuntuu että suora fiilikseni välittävä kielto toimi paremmin kuin lässy "sovittaisko että olisit pärisyttämättä suutasi, kun siitä roiskuu sylkeä mun päälle enkä oikein tykkää siitä".)

[öppiäinen]

kait se kuitenkin paras on se "rakkautta ei rajoja."

Kyllä minusta sopii rajojakin pistää, vaikka se ettei toista saa lyödä eikä toisen tavaroita hajottaa. Maailmaa se on kotikin, ja siellä ihmisiä, joita kohtaan pitää oppia käyttäytymään ihmisiksi. Ihmisiä, joilla on oikeutensa niilläkin.

Ns. vapaata kasvatusta moititaan, mutta juuri noinhan vapaan kasvatuksen guru Neill Summerhill-kirjassa opetti: Tietenkin on selvää, ettei lapsi saa hakata vanhempien pianoon nauloja, edes "luovuuden" nimissä.

Muistanpa sittenkin yhden asian, jossa olen saanut kasvatusta: Minua ja veljeäni kiellettiin käyttämästä leikkuuveitsiä miekkoina miekkailuleikeissämme. Olimme alle kouluikäisiä. Sanoisin että ihan järkevä kielto, tosin jäin jostakin syystä siihen (ilmeisesti väärään) käsitykseen, että kiva leikki kiellettiin, koska veitset menivät pilalle.

Jotenkin tiukkakuri tappaa luovuutta, mutta toisaalta ilman kuria ei koulussa opi

Meinaatko koululla nyt koululaitosta vai elämänkoulua yleensä? MInä opin, kun olin kiinnostunut asioista, mutta taisin kyllä oppia lähinnä koulu(laitokse)n ulkopuolella. Koulu tuntui lähinnä paikalta, johon oppilaat pannaan säilöön siksi aikaa kun vanhemmat ovat töissä. Oppiminen ei ollut pääasia.

[Pena]

Koulu lienee nykyisin oppimiseen opettelemisen paikka. Tietoa on saatavissa mediasta vaikka kuinka, mutta sen löytäminen, arvioiminen ja jäsentäminen kokonaisuuksiksi ei ole helppoa puhumattakaan sen omaksumisesta omaksi 'käyttöviisaudeksi'. Yhtenä opiskelukeinona voisi olla vilkas keskustelu luokan kesken, mutta sen ohjaaminen joutavasta hälinästä asialliseen ajatustenvaihtoon on temppu sinänsä. Itse onnistun siinä harmillisen harvoin.

[Viisveisaaja]

 
No juu, tosta vapaastakasvatuksesta tiedä.
Tietysti järkevät rajat tulee olla, mutta jos lapsi inttää tai muuten vaatii pitää oman päänsä, niin se on pahinta, kun lapsi sitten latistetaan. Luonnehan siinä kasvaa, kun saa aina välillä tahtonsa läpi.

Luovuuden ja oman ajattelun kyllä, niin koulu kuin vanhemmat kyllä useasti tappaa.

Nuori jolla on jo järkeä vähän päässä tulisi ja vaikea kai olla päästämättä ihan irti.
Ja hänet kyllä sitten maailma ajaa raiteilleen.
Jotkut kovien koettelemusten kautta, jokusen ihan vaan ilman sen suurempia.

Kai se mitä mietin on juuri tämä latistaminen. Latistaminen ja kasvattaminen latistamatta, se kai mitä mietin

penahan kuitenkin tietää missä mennään nykyaikana

[Pena]

Penahan kuitenkin tietää missä mennään nykyaikana

Mää mitään tiärä. Opettajan näkökulma kouluun on oikeastaan vain oman luokkahuoneen kokoinen. Opettajatovereiden luokkahuoneisiin ei juuri pääse kurkistamaan. Se, mitä kahvilla ja kokouksissa puhutaan, antaa tietysti laajemmankin kuvan, mutta se on jo mielikuva eikä tieto.

[Leena]

Tein tästä sen parinkymmenen opintopisteen suppuisen (se ei ollut oikein minkään laajuinen) tutkielman kun otin joskus silloin joskus syventäviksi opinnoiksi lastenpsykiatrian. Käytiin kasvatusneuvolavierailulla ja kuulin että yleisimmin asiakas on noin 9v poikalspsi.

Tuossa oli ristiriita sillä tuossa iässä koululainen on oppikirjojen mukaan helpoimmillaan, rupesin penkomaan silloista koulua. Haastatin tietty opettajia. Pengoin popseja sun muuta.

Ne ovat varmaan muuttuneet, mutta silloin kaksi ensimmäistä vuotta tehtiin ns pehmeää laskua kovaan kouluelämään. Päivät olivat lyhyet ja leppoisat. Ihmettelin todella, sillä sen ajan kakaroilla oli takanaan pitkä ura yhdeksäntuntista päivää päiväkodissa. Löysin opettaja-lehdistä aika kiinnostavia juttuja. Noin ksksi kolmannesta luokkaa osasi lukea auttavasti, ja viidennes ymmärsi luetun sisällön.

Juuri silloin alkoi täysi rähinä. Monta uutta oppiainetta, vieras kieli! 

Sama näkyy työyhteisöissä. Kun työn suhteen pallo hukkuu, tai homma ei kerta kaikkiaan jaksa kiinnostaa, kehitetään korviketekeminen.

Se oli silloin reuhakointi eli aika käsitettävä. Ne pojat yksinkertaisesti putosivat kuin eno veneestä. Naisellinen vastine oli tuo kiusanteko. Se muuten nähdään jo eskarissa nykyisin. Sisko sanoo ehdottomasti mieluimnin ottavansa ne kauheat pojat kuin kiltit tytöt, sillä kilttien tyttöjen ilkeys on tosi vaikeasti havaittavaa, salamannopeaa, ennakoimatonta ja hyvin vaikeasti puututtavissa. Siis niin, ettei se jatku.

[Leena]

Aloitin koulun syksyllä 1964, oliko sentään varhemmin kuin Öppiäinen?  Kyllä meillä oli koulussa vielä kuria. Ei puhetta että olisi kiusattu opettajaa, en kyllä muista hankalia opettajiakaan. Lukion ruotsinmaikan kanssa minulla oli kelvottomat välit, kai kun revittelin sille ruåtsiksi, ja hän näytti sen sekä numeroissa että lähettämällä yo-kokeeni eteenpäin kieltäytyen arvostelemasta sitä. En ollut järin huolissani.

Kansiksessa vielä johtajan kansliaan puhutteluun joutuminen jo mahdollisuutena pelotti jokaista. Se oli lujin ote. Kyllä opparissakin tutisi polveni kun piti mennä kertomaan että aulan ikkuna niinkuin särkyi ja sattuu syy olemaan niinkuin minun.

Meillä ei annettu selkäsaunoja. Isä jos suuttui, kyllä antoi ympäri korvia. En oikein tiedä, kuinka se kurinpito toteutui. Illalla jos vanhemmille osui ylilyönti, he tulivat vuoteen viereen juttelemaan ja selittivät huomanneensa ja pyysivät anteeksi. Kumma mutta en muista että ninulta olisi vaadittu samaa. Siis anteeksipyyntöä.  Iltapuhuttelu, jossa vanhempi katsoi ja havaitsi kai minut tuntien ilmeestä tai muuten että perille meni oli tarpeeksi. Sen jälkeen todettiin, että no niin, nyt annetaan sen asian olla, hyvää yötä nuku hyvin riitti. Sama tietty on koskenut siskoa.

Sitä arvostan nyt isona, sillä seuraavana aamuna eilinen rötös oli todella kokonaan mennyttä aikaa. Siihen ei palattu vaikka olisi suututtu.

[Leena]

Niin totta. Jos välitunnilla puhkesi tappelu, valvova opettaja oli tikkana paikalla, ja erotti tappelijat. Hän siis fyysisen otteen otti kummastakin tai pyysi vahvempaa avuksi, vaikka vahtimestaria. Ei siinä voi aloittaa rakentavaa keskustelua väkivallattomasta linjasta. Kyllä ne penskat on ensin saatava irti toisistansa.

Eikö jossakin vaiheessa tullut kielto tarttua oppilaaseen?

Opettaja ei saanut koulussa puuttua tilanteeseen, jonka ohittaminen kadulla kauppareisulla olisi katsottu heitteillejätöksi.

Aika lailla äänestän Öppiäisen älä räi -  linjaa todettuani että ponnisteluni luoda rakentavassa ilmapiirissä lempeä, mutta tiukka keskustelu väkivallattomuuden ensisijaisuudesta paimentaessani Lapsia Yksi ja Kaksi ri tuottanut hedelmää. Heidät tuli irrottaa toisistaan.