Ei se pianonretale lähdekään.
Tänään on poikkeuksellinen onnen päivä kuitenkin. Huomenna kenties enää ei. Meillä on vanhemmat montako päivää emme tiedä, mutta molemmilla kulkee järki ja autokin vielä. Pelkään kyllä Kuninkaantien Virolahden pätkää kun mökillä käyvät, siellä kaahataan tolkuttomasti eivät enää ehdi alta pois.
Jokainen Lapsi on onnellisesti sijoitettu toivomalleen alalle eikä numero Neljän tarvitse jumittaa lukiossa josta palasi kotiin järkyttyneenä. Hän ei-voi-lukea-sitä-kaikkea. Neuvoivat siitä musiikkikoulusta kaikitenkin varulta aloittamaan lukio, vaikka olisikin syyspääsykokeet. Lapsi num. Kolmen kiihkeä vaade päästä Helsinkiin ja ainoastaan Helsinkiin ilmeisesti kätkee alleen sievän pienen kodinrakennushankkeen. Me tunnemme vävyehdokkaan, hieman värisyttää heidän nuoruutensa. Tällä hetkellä he jokainen ovat onnellisia, sisar sai hyvän eskariryhmän
Ja
mimä
saan
lukea
ja
kirjoittaa
johon ryhtynen jos niin käy. Lukemisessa seikkailen paaveissa mielenkiinnon mukaan. Nyt menee Innocentius kolmas.