Kirjoittaja Aihe: Voi maailman pahuutta  (Luettu 36755 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18473
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #120 : 10.08.14 - klo:15:50 »
Leena kirjoittaa nasevasti - yksin jääminen ei ole kivaa. Penan kanssa me toisillemme vastaamme, mutta oikeastaan emme vastaa. Kirjoitamme sivusta ohi. Mielipiteemme ovat lukkiutuneet.
Nuivuutta Israelin suuntaan syntyy sovjettiuskovaisuuden kautta, toistan sen, koska niin tiedän olevan, sitten on kirjoittamaton sarka tällä forumilla korvausteologiset ajatukset. Jos sanotaan, että Israel on uskonnoton, sellaisen mielipiteen voin jotenkin ymmärtää korvausteologian kautta. Kirjoitin kerran tästä, sain yhden vastauksen ja se oli minulle yllättävä. En pysty sitä referoimaan, koska en sitä sana sanalta muista. Sitten kolmantena nuivuutena saattavat tulla agnostiset älyköt, jotka omista lähtökohdistaan eivät ole enemmistöläisiä.
Tällä forumilla vähätellään Israelin puolustajia. Enemmistön käytös ei ole muuttunut siitä, mitä se oli ennen Kristillisen Liiton ja Rauno Westerholmin esiintuloa. Helluntailainen oli silloin outo. Vasta puoluepolitiikka vapautti eo henkilön tästä outoudesta, ei hengellinen ajattelu, siis yleisen mielipiteen so enemmistön ajattelutapaa järkeillen. Tänä päivänä Sari Essayah on arvostettu henkilö, vain esimerkkinä.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22737
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #121 : 10.08.14 - klo:16:32 »
Israel tarkoittaa monta eri asiaa. Ensiksi se on patriarkka Jaakobin Jumalalta saama kunnianimi (1. Moos. 35:10). Sitten se tarkoittaa hänen jälkeläisiään, kansaa ja sen asuttamaa maata. Valtakunnan jakauduttua se merkitsi Juudan rinnalla ollutta kuningaskuntaa. Uudessa testamentissa Israel näyttää tarkoittavan sekä maata, kansaa että Jumalan erityistä suhdetta siihen.

Nyt se on demokraattisen valtion nimi. Tuossa valtiossa juutalaisuus on erityisasemassa sekä uskontona että kansallisuutena. Asiasta ollaan kai monta mieltä maan sisälläkin.

Tästä syystä on vaikea keskustella niin, että puhutaan tarkkaan ottaen samasta asiasta, kun käytetään nimeä Israel. Minä koetan pitää merkitykset erillään, mutta en kai saa sitä ilmaistuksi riittävän tarkasti.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34954
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #122 : 10.08.14 - klo:17:09 »
Tämä on pahuutta raaimmillaan. Kosovossakin serbit surmasivat ensin albanit ennen joukkohautaamista. Missä YK:n pakotteet ?
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288723862904.html
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18473
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #123 : 10.08.14 - klo:17:24 »
Nyt on kirjoitettu Gazan kriisistä, ainakin minä ja tarkoitan Israelia.Nykyistä sellaista, mikä päätettiin perustaa YK:ssa  v 1947. Minun pitää kuunnella Leenan ääntä: sitä on yksin silloin, kun ei ole klikkauskaveria, yksi kaveri on aika vähän. Olen yrittänyt kirjoittaa nopeasti ja paljon, ennenkuin huomaan olevani "kuoliaaksi vaiettu". Vielä sen verran, että Raamattua ja nyky-Israelia en ole halunnut sekoittaa, vaan kirjoitella kokemusteni ja asiatiedon pohjalta, sellaista mikä olisi todennettavissa muualtakin kuin vain pääkopastani. On epäreilua verrata Gazan ja Israelin esim tappioita toisiinsa, toisille ne tulivat muutaman viikon sodassa, toiset joutuivat lymyämään sheltereissään 12 v aikana, shelterit heidät suojasivat. Mikä määrä yksinäisiä vartiohukeja rajalla Israelin puolella, ei näistä kukaan puhu mitään. Se, jota uhataan joutuu vartioon, uhkaaja tekee jotain muuta. Joten en väisty väsyneenä, en pakotettuna, mutta on viisaampaa tehdä jotakin muuta.

Poissa steal

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1603
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #124 : 10.08.14 - klo:17:25 »
Ikävää on tämä aika.  Ihmettelin tosissani kun iltasanomat ei painaneet tätäkin asiaa villaisella. Niinkuin tavallisesti näissä asioissa tekee. Kaippa asiaan vaikutti se jotta muissa lehdissä ja tiedoitusvälineissä kerrottiin asiasta niin laajasti.   :kahvi:

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16935
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #125 : 10.08.14 - klo:18:30 »
Lienet oikeassa
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22737
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #126 : 10.08.14 - klo:18:37 »
Iltapäivälehdet uutisoivat näyttävästi siitä, millä saavat lehteään myydyksi. Maailman pahuudesta kertominen lienee varma myyntimenestys.Suomen lehdet eivät ole mitenkään räikeimpiä, mutta kuuluvat samaan lehdistön alalajiin.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11625
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #127 : 11.08.14 - klo:11:26 »
Tuota noin, kyllä minunkin mielestäni keskusteltiin Israelin valtiosta ja Gazasta.
Ilman  muuta pari kertaa myös viitattiin muihin juutalaisiin, muualla asuviin.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22737
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #128 : 11.08.14 - klo:12:46 »
Israelin valtiosta ja Gazasta keskulteltaessa ei aina tiedä, miten paljon mielikuvia kukin sijoittaa noihin nimiin. Simsonin haamu kummittelee usein minunkin mielessäni.

Poissa steal

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1603
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #129 : 11.08.14 - klo:13:44 »

Poissa Liina

  • pienellä paikalla
  • Viestejä: 543
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #130 : 11.08.14 - klo:14:00 »
Tämä on pahuutta raaimmillaan. Kosovossakin serbit surmasivat ensin albanit ennen joukkohautaamista. Missä YK:n pakotteet ?
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288723862904.html

Sanaton.
Jumala, auta. Kun kerran kuulemma osaat.

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #131 : 11.08.14 - klo:14:05 »
Maailma on pahan vallassa kuten 1. Johanneksen kirje sanookin.

1. Joh. 5:19
   
Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.

-Onneksemme on Jeesus joka on Vapahtajamme.
Muuten olisimme täydellisesti hukassa.

Poissa steal

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1603
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #132 : 11.08.14 - klo:14:06 »
Menee niinkuin pitääkin mennä ihmiset yhtyy sotaan.   Käsikirjoituksen voi jokainen itse kotonaan lukea.  Löytynee yöpöydältä tai kirjahyllystä. :kahvi:

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #133 : 11.08.14 - klo:14:08 »
Aina on oleva sota...jossain maailman kolkassa.
Näin olen ymmärtävinäni.

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Vs: Voi maailman pahuutta
« Vastaus #134 : 11.08.14 - klo:21:11 »
Lähi-idän tilanne panee ajattelemaan myös Venäjää. Vali R. Nasr (viite alempana) juontaa Lähi-idän tilanteen ottomaanisen valtakunnan hajoamiseen ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Siitä on noin sata vuotta. Venäjän/Neuvostoliiton imperiumin alueella sama prosessi on kestänyt vasta vajaan neljännesvuosisadan.

http://www.nytimes.com/2014/08/11/opinion/a-crisis-a-century-in-the-making.html
Vali R. Nasr, dekaani, Johns Hopkins School of Advanced International Studies

Mt