Nyt on kirjoitettu Gazan kriisistä, ainakin minä ja tarkoitan Israelia.Nykyistä sellaista, mikä päätettiin perustaa YK:ssa v 1947. Minun pitää kuunnella Leenan ääntä: sitä on yksin silloin, kun ei ole klikkauskaveria, yksi kaveri on aika vähän. Olen yrittänyt kirjoittaa nopeasti ja paljon, ennenkuin huomaan olevani "kuoliaaksi vaiettu". Vielä sen verran, että Raamattua ja nyky-Israelia en ole halunnut sekoittaa, vaan kirjoitella kokemusteni ja asiatiedon pohjalta, sellaista mikä olisi todennettavissa muualtakin kuin vain pääkopastani. On epäreilua verrata Gazan ja Israelin esim tappioita toisiinsa, toisille ne tulivat muutaman viikon sodassa, toiset joutuivat lymyämään sheltereissään 12 v aikana, shelterit heidät suojasivat. Mikä määrä yksinäisiä vartiohukeja rajalla Israelin puolella, ei näistä kukaan puhu mitään. Se, jota uhataan joutuu vartioon, uhkaaja tekee jotain muuta. Joten en väisty väsyneenä, en pakotettuna, mutta on viisaampaa tehdä jotakin muuta.