
Ai niin, tyttö toi useamman laukun mulle kun ei enää itse niitä tarvinnut ja minulle niistä on iloa ja niille käyttöä.
Samoin toi vyön, kenkiä, pikkuisia sukkia hirmu määrän...niitä lähes varrettomia kesäsukkia hauskan värisiä, kuviollisia...pyyhkeitä, vuodevaatteita...ja mitä kaikkea oikein olikaan...pitää tutkia illemmalla perusteellisemmin.
Aina teroitan että jos ette mene ja myy kirpparilla niin älkää laittako hukkaan koska minä voin aivan hyvin käyttää käytettyjä ja niissä on paljon rakkautta kun ne ovat olleet lasteni käytössä.
Ja miniä olivoittanut Yhteishyvän kilpailusta 450 euron hintaisen bleikkari 4 version.
Oli ekaksi aikonut myydä sen mutta poikani oli sanonut että anna se hälle synttärilahjaksi (huumorilla) Ja niinpä oli sitten saanut ihan uuden uutukaisen bleikkarin lahjaksi.

Tässä taannoin sama miniä voitti illallisen kahdelle tosi hienoon ravintolaan ja olivat juuri aiemmin puhelleet että kun heidän vuosipäivänsä tulee niin menisivät sinne syömään kun olivat kuulleet kehuttavan sitä paikkaa.
Ja ajoitus niin nappiin kuin ikinä voi olla sen voiton kanssa, eli pääsivät sinne hienolle aterialle ja ilmaiseksi.

Yleensä meillä tyttö voittaa palkintoja kilpailuista mutta nyt on tällä toisellakin (sanon häntäkin tytöksi) avautunut voittoputki.
Ihan hauskaa kuulla aina noita kaikenlaisia juttuja ja iloita heidän iloistaan.
Ja onhan sitä suruakin mahtunut meidän elämään kun ei enää ole esikoista.
Puhuimmekin että pitää laittaa hauta paremmin kuntoon, vein ennen äitienpäivää valkoisen isokukkaisen äitienpäiväruusun sinne mutta tyttö sanoi että sade on sitä piiskannut...no kyllä sen pitäisi kukkia...mutta menen viikolla katsomaan ja vien muita kukkia lisäksi.
Tulipa pitkä kronikka taas.