Totean kyl että työssä olis sangen mukava tässäkin paikassa mutta nyt jokin kummallinen minua vain väsyttää liikaa. Se on merkillistä. Merkillistä perin. Tietysti minä jouduin lähtemään kun joku sanoi ettei rupea epileptikon kanssa ja taisi minua yksi käyttää vähän hyväkseenkin, mistä minä en tuomiopäivänä vastaa joten en minä sitä. Aina joku toteaa parin viikon sisällä että hei Leena on irrallaan ja rekrytoi, mutta kuin minua nyt väsyttää ja pahoinvoinnittaa siis fyysisesti.
Oikein on mukava tiimi ja heillä on onnistunut työskentelymalli minä tunnen vanhastaan tämän pomomiehen ja hän keksii kaikkia hyviä juttuja. Syönee naista tuo veivaaminen, koska tämä tunne että voimat vähenevät minusta piti tulla vasta siinä iässä kuin mitä vanhemmat nyt selittää minulle että heillä on. Minä ne ajoin lääkäriin kaikilla hirmuisilla uhkauksilla, minä arvelen meneväni itekkin vaikka ehkei täs mitään tautia minussa ole.
Ehkä minä vain vanhenin kun niin usein hyppäsin uuden puikkoihin, ja opettelin menemään.
Mitä ihmettä minä kuvittelen että Jumala ei ikimaailmas anna anteeksi jos kieltäydyn ottamasta vastaan hommaa kun ne soittaa ja sanoo että voisiks taas tulla?
Onkohan se joku velvollisuuspäähänpinttymys?
Minä sen hoitaisin pois kohta tästä.
Kutistaja aina etsii toisen, vaikka
minä säästäisin ne rahat
Enkä minä jaksa sitäkään.
