Tervetuloa foorumiin. Kaikki saavat lukea, mutta kirjoittaa voivat vain kirjautuneet. Liity joukkoon. Kaikki mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia eikä foorumilla ole mitään osuutta tai vastuuta niihin.
0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.
Korkeussuuntauslaitteenakselilaakeriputkensaranatappi Kohta on rankka koitere ei uusi sunnuntai suurinpiirtein unessa ulkona noin tai aivan uljaasti sisällä laitettuna alkuunsa itse toki tulppa eteen ensin näin aivan kauan sellaisenaan elikkä laskettuna ihan lavealti alati alasti kuin empatian rinnalla ilman putkea urputtamatta toki kuitenkin edelleen noin suunnilleen alkajaisiksi rakkaasti askarrellen naputellen aktuaalisti tuolloin atmosfääri pappina paidatta i
Korkeussuuntauslaitteenakselilaakeriputkensaranatappi Kohta on rankka koitere ei uusi sunnuntai suurinpiirtein unessa ulkona noin tai aivan uljaasti sisällä laitettuna alkuunsa itse toki tulppa eteen ensin näin aivan kauan sellaisenaan elikkä laskettuna ihan lavealti alati alasti kuin empatian rinnalla ilman putkea urputtamatta toki kuitenkin edelleen noin suunnilleen alkajaisiksi rakkaasti askarrellen naputellen aktuaalisti tuolloin atmosfääri pappina paidatta ihanKeskitie kuitenkin