Minulle aloituksesi jäi epäselväksi.
Katsotaan, onnistunko selkeyttämään asiaa.
Halusin siis kritisoida sitä tapaa, että pyritään vaientamaan ihminen vetoamalla tämän ihmisen syntisyyteen.
Olen siis monesti törmännyt tilanteisiin, jossa minä tai joku toinen on kritisoinut jonkun kolmannen tahon jotain tiettyä tekemisiä.
Vastauksena tähän kritiikkiin on tuon kolmannen taholta annettu ymmärtää, että jokaisella on omissa synneissään riittävästi tekemistä, joten ei pitäisi antaa kritiikkiä. Hassuimmissa tilanteissa tuo kritiikin kieltäjä sitten ryöpyttää valtavan kritiikkivyöryn tuon ensiksi kritiikkiä antaneen päälle.
Tätä siis kritisoin.
Urpo Karjalainen ei jutussa sano mitään synniksi eikä ketään syntiseksi (jollei lasketa lausetta "jokaisella on omissa vioissaan tarpeeksi tekemistä"). Hän käyttää ilmaisuja "aistin", "jäi päällimmäiseksi vaikutelmaksi". Kyllä minäkin voin kaikenlaista olla aistivinani, mutta myönnän, että olen voinut erehtyä.
En tunne tätä tilannetta sen paremmin, kuin mitä tuossa lehtijutussa on kerrottu.
Lehtijutusta tulee sellainen kuva, että Urpo Karjalainen ajattelee, että jotkut ovat puhuneet väärin.
Ja sillä perusteella hän sitten kertoo, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla riittävästi tekemistä omissa synneissään, eikä siis pitäisi ryhtyä puhumaan sitä, mitä sitten ovat puhuneetkaan. Eli tässä viitataan puhujien synteihin.
Urpo Karjalaista vastaan minulla ei ole mitään, en edes tunne häntä.
Oletusarvoisesti oletan hänen olevan kokonaisuudessaan mukava ja järkevä ihminen.
Otin hänen tekstinsä vain esimerkiksi, koska se noudattaa sitä minulle niin tuttua kaavaa, johon olen usein törmännyt.