Kokemukseni. 17-vuotiaana aloin rukoilla itselleni vaimoa tähän tapaan: - Valmista minulle vaimo, jonka kanssa tulen toimeen aina kuolemaani asti. Samoihin aikoihin oli tuleva vaimoni alkanut pyytämään Jumalalta itselleen perhettä ja vähintään kuutta lasta.
Kun olin rukoillut 7 vuotta, niin:
Minä puhuin Herralle - oma anna minulle muutoin otan itse sen. Aikaa annoin pikkuisen.
Päivä koitti iloinen. Pihamaassa kävelen, kävellessä hyräilen. Edessä on neitonen.
Taakse katsoi neitonen, minä häntä ihailen. Tuoko tehty minulle? Sopivaksi vierelle.
Onko tämä Sinulta? Kyselin jo Herralta. - Saanko hänet omaksi elämäni ajaksi?
Kuukausia kolme meni. Vierelläin hän käyskenteli, kohti kulta liikettä, pitämättä kiirettä.
Jos ei tämä Sinusta, tulkoon raato minusta, ajakoon vaik` auto yli, silloin avaa Sinä syli.
Kaikki meni hienosti, kihlat saatiin vienosti. - Olkoon liitto terästä. Herra, katso perästä.
Nyt jo mekin rohjettiin, toisiamme otettiin, kädestä kiinni pidettiin, vieretysten käveltiin.
Kuukausia meni näin, huhtikuusta eteen päin, heinäkuussa vihittiin. Toisiamme tahdottiin
rakastaa ja avittaa, alamäes jarruttaa, ylämäes taluttaa, tasaisella rutistaa.
Nyt olemme eläneet yhdessä yli viisikymmentä vuotta, ylen onnellisena.
Vuosi 2002. Tämä vuosi viimeinen ollut vihon viimeinen! Silti en mä vaihtaisi, pois en sitä antaisi.
Syövän kanssa kamppailin. Vaimon kanssa rukoilin: - Tapahtukoon tahtosi, olemmehan omasi.
Siinä olen oppinut Herra ompi neuvonut kuinka pieni ihminen, Herra suuri armoinen.
Anova saa...