Mitä pelkäät?

[minttu]

Pelkään itseni kadottamista. Olen pelännyt jo pitkään.

Sitä, että yhtenä aamuna huomaan olevani kaikkea sitä, mitä nyt kavahdan. Että arvoissani ja ajatuksissani vaivihkaa tai kertarysäyksellä tapahtuu sellainen muutos, että lakkaisin kannattamasta tasa-arvoa, alkaisin fantasioida vauvoista, menettäisin haluni suojella ympäristöäni, lakkaisin luottamasta Jumalaan, menettäisin huumorintajuni, kieltäisin tuntevani sitä ja sitä ihmistä. Katoaisin materialismiin, hurahtaisin johonkin kulttiin.


Sitä, että jonakin päivänä en enää tunne ketään, en edes itseäni. Pelkään, että jonakin päivänä elämässä ei enää ole mieltä, on vain pelko. Ei enää loogisia asiayhteyksiä, vain kaaosta, ventovieraita ihmisiä, jotka tulevat sänkyni vierelle, ruokaa josta en osaa sanoa, onko se hyvää (mihin vertaisin kun en muista?). Ja kaikki puhuttelevat minua nimellä, jota en tunne.

[Niandar]

Tunteettomuus on nyt jo jonkin aikaa ollut pahin pelko. Tiedä sitten häntä mistä on tullut. Pelottaa miettiä, että voisi herää jonakin aamuna tuntematta enää koskaan mitään.
Sinänsä omassa kuolemassa ei ole oikein mitään pelättävää minusta. Joskushan sen on tultava ja kyllähän se kysymys uskonnon todellisuudesta ratkeaa sillon, jos on ratkeamaanpäin koskaan. Enemmänkin omien läheisten kuolema pelottaa enemmän. Pappa ja Isä mennyt, niin ei oikein haluaisi kokea mitään sellaista enää.
Ihmisiä, joita ei pysty "lukemaan". Siis sellaisia ihmisiä, joiden tekoja ei voi ennakoida. Kaipa tämä johtuu jotenkin paranoidista luonteestani.

[shuichi]

tällä hetkellä ei ehkä elämän oleellisin kysymys mutta mun tulevaa vaihto-oppilas vuotta ihan tosissaan, olen melkein shokissa vaikka siis siihen lähtöön siis on vielä n.5kk!!! aarrgghh!
 sitten jos katosn muuta tulevaisuutta joka on täysin tietymättömissä multa siihen liittyy satamiljoonaa pelkoa, ja sitten on omat ongelmat joista kertyy sitten taas mulla sanallisessa modossa toisin sanoen kuoleman pelko, se ettei kykekene hallitsemaan enää itseään jossain vaiheessa. *liian monimutkaista alkaa selittelemään tarkasti*

ja sitten muuta: neulakammo, siis kaikki mkä liittyy neuloihin ja piikkeihin ja kaikki niihin liittyvät jutut osana sitä vaikken siis puhukkaan nyt sitten tyyliin mistään ompelemiseen liittyvästä.^____^*viitta on kohta ready*
jotkut hyönteiset saa mut ihan friikiksi... ja tää nykymääilaman tilanne ei mua sillälailla pelota kun mietin että voisi olla siellä missä jotain oikeesti tapahtuu sitten vois pelottaa todella, mutta näin kaukaa asia on vaikea havannoida minussa itsessäni, ehkä alitajunnassa tajuan että mikä päivä tahansa voi olla myös viimeine, ei suomessakaan enää niin huippu turvallista ole... mutta siis tajuatte *toivottavasti* mitä tarkoitan^^ :shock:

[Maija]

Pelkään, että vasemman korvani tinnitus pahenee, kuuloni huononee ja minulta kielletään elämän suurin ilo, musiikin tekeminen ja kuunteleminen.

Pelkään, että läheisilleni tapahtuu jotain ikävää.

Pelkään kuolemaa, koska se on niin tuntematon.

Pelkään, että jään yksin elämässä.

Pelkään, että tulen jonain päivänä hulluksi huomaamatta itse sitä. (kertokaa sitten mulle jos niin käy  :-? )

Unohdit An-na vihreäjalkaiset prinssiystävämme...

[An-na]

Unohdit An-na vihreäjalkaiset prinssiystävämme...

Totta! Niin, siis pelkään ja oikeastaan kammoan yli kaiken sammakoita. Saan jonkinasteisen paniikkikohtauksen jos sellaisen näen. Ah ihana Aholansaari, missä noita kultamussukoita loikkii varsinkin loppukesästä. Pariin otteeseen mut on pitänyt kantaa päärakennukselle kun en kerta kaikkiaan ole pystynyt omin avuin sinne kävelemään sammakkomöhkäleen nähtyäni. Yöks yöks. :shock:

Istuin varmaan viisi minuuttia tässä koneen äärellä ja mietin, että kuka ihme sinä olet, luin kaikki kirjoittamasi viestit, eikä leikannut. Että kuka ihme tietää mun sammakkokammon. Mutta sitten välähti: oletko Maria!!

[myyräpartio]

No ei se tinnitus ainakaan parane kyllä.


..menenkin jatkamaan tästä aivoaaltoterroriani, joka näyttää toimivan hyvin!

[AKUANKKA313]

Pelkään sitä että pelkään...
ajaudun pelon valtakuntaan,
pelon valtaan.
Ahdistus syö olemukseni,
syövyttää siitä toisen ihmisen.
En ole enää ihminen ihmiselle vaan kävelevä sairaus.
Katkeruus syö sisimpäni,
uskon kauneuteen ja hyvään.
Kokemuksen liian syvä ääni puhuu
minulle valheita:
elämä on pelkkää tuskaa ja kipua.
Pieni hymyilevä enkeli asuu meissä jokaisessa.
Palvellen lähimmäisiään.
Joskus kylmä ja routainen maa
palelluttaa enkelin ja se muuttaa varjojen maahan.
Maahan jossa ei valoa näy.

[jude]

Etten osaa huomenna kirjoittaa on tällä hetkellä suurin pelkoni. Olen odottanut huomista yli kaksi vuotta ja nyt kun se onkin huomenna on vatsassa kilo lyijyä. (Onnekseni osaan paikantaa tästäkin tekstistä ainakin kaksi rakenne- ja kaksi pilkkuvirhettä sekä muutaman fraasin. Ehkä toivo ei ole menetetty.)

[Liisa]

(Vastaan nyt minäkin, vaikka kysymyksen itse esitinkin. Tosin en ideoinut.)

Ettei paukut riitä yhteiskunnan byrokratiaa täynnä oleviin vaatimuksiin. Ja että olen lopulta itse niin kyynistynyt, että alan hankaloittaa muiden elämää niin kuin koen monien monien yhteiskunnan tahojen ja väsyneiden virastotyöläistensä nyt tekevän. (Esim. nyt verovirasto & yrittäjän veroilmoituksen täyttäminen - vilkaiskaapa moista joskus, jos käsiin osuu. On meinaan aika mahdottomaksi saatu sen ymmärtäminen näin maallikolle.) Oi, kylläpä haikailen joskus maalaiselämän, luontaistalouden, huolehtivan yhteisöllisyyden ym. perään.

[Pena]

Minä en niinkään pelkää byrokratiaa itseään kuin sitä, mihin sitä näköjään nykyisin käytetään. Suurin arvo, jonka kyseenalaistaminen on kovin hankalaa, on taloudellinen kilpailukyky maailman mittakaavassa. Siihen vetoamalla voidaan lisätä eriarvoisuutta ja piittaamattomuutta pienemmistä. Juuri tuli radiosta tutkittua tietoa siitä, miten köyhyydestä kärsivien lasten määrä kasvaa Suomessakin. Entiset tukitoimet ovat hajonneet säästöön vedoten. Byrokratia on tietysti keino tällaisen kataluuden toteuttamisessa.

[Eetu]

Pelkään lähinnä sellaisia asioita joihin en kykene vaikuttamaan. Vakava sairastuminen tai läheisen ihmisen menettäminen ovat asioita joita pelkään tai voisin pelätä. Juuri nyt en kyllä pelkää juuri mitään. Onneksi.

[Jaakkoopuukkoo]

Etten osaa huomenna kirjoittaa on tällä hetkellä suurin pelkoni. Olen odottanut huomista yli kaksi vuotta ja nyt kun se onkin huomenna on vatsassa kilo lyijyä. (Onnekseni osaan paikantaa tästäkin tekstistä ainakin kaksi rakenne- ja kaksi pilkkuvirhettä sekä muutaman fraasin. Ehkä toivo ei ole menetetty.)

Koeta, iso M ottaa rennosti ja nauttia kirjoituksista! Luulen, että niin voi päästä parhaaseen suoritukseenkin. Niin mahtavaa tunnelmaa ei ole enää hetkeen luvassa, paitsi ehkä tietty jossain pääsykokeissa.

[PP]

Mää pelkään itteäni enimmäkseen. Niin, ja ahtaita paikkoja.

[Juho A.]

1. Ukkosta - on se vaan pelottavaa.
2. Kuumetta - Hallusinointi ei ole kivaa.

Sekä jonkin verran tulevaisuutta ja miltein mitä tahansa mitä saattaa keksiä, olen loppujen lopuksi aika ensiluokkainen pelkuri.

[eeva-kaisa]

Pelkään sitä, että suostun puolinaisuuteen, koska en uskalla täysillä. Ja että siinä prosessissa kyynistyn ja kadotan itseni. Joskus pelkään työtä (en siinä mielessä kuin käytetään termiä "työtäpelkäävä"), ihmisten kohtaamista työn puitteissa.

Vaikka usein janoan suuria ja tosia tunteita, pelkään niitä myös. Pelkään sitä muutosta ja autenttisuuden vaatimusta, mitä ne voivat tuoda mukanaan, luopumista turvallisuudesta. Ja kuitenkin, sitäkin pelkään, että elämä ei muuttuisikaan, että toivoa ei olisikaan. Ismo laulaa samassa biisissä eri kertosäkeessä, että "toivon että kaikki ois kuin ennenkin" ja "toivon ettei mikään ois kuin ennekin". Siltä tuntuu minustakin.

Yöllä pelkään, että humanoidit tulee noutamaan. Ja rakastettujen kuolemaa.