Kukkonen käyttää itsestään arvonimeä maanviljelijä. Arvonimenä se minusta radio-ohjelmassakin oli. Samalla tavalla mainittiin Salomäen olevan arvoltaan lääkäri.
Minusta keskustelun tärkein näkökohta oli se, että löyhienkin arvioiden takana on joidenkin aito kokemus ahdistavasta muutoksesta. Ei enää tavoiteta sitä sanomaa ja niitä äänenpainoja, jotka ovat joskus antaneet mielelle rauhan ja turvallisuuden. Tällaista kokemusta tulee kuunnella kunnioittaen vaikka esitetyt väitteet olisikin helppo kumota perättöminä.
Sllainen kiusallinen epäilys tosin herää, että taustalla on jokin yksittäinen asia, jota ei tohdita selvästi ilmaista. Kenties onkin hyvä olla joistakin asenteista julkisuudessa vaiti. Silloin ei pitäisi myöskään kierrellen ja kaarrellen yrittää vaikuttaa ongelmaan, jota ei tohdi avoimesti ääneen sanoa.
Tätä pitää ajatella. Minä aattelin että siinä ilmoitetaan ammatit, koska voi olla nimikaimoja, ja siten on hieman helpompi ymmärtää että kuka Kaikkonen ja kuka Salomäki.
Minä mietin, eikö körttiläisyys ole heräämistä siihen ymmärrykseen, että Jumala oli Kristuksessa, ja sovitti maailman itsensä kanssa. Mitä se on? Itselleni herännäisyys on merkinnyt kutsua seuraamiseen.
Dosentti mietti viimeisinä elinviikkoinaan, kuinka kertoa tästä suuresta tapauksesta jonka Jumala suoritti, selkeästi ja ymmärrettävästi uudelle sukupolvelle, vaikka tiesi kai hän, ettei pääse kertomaan.Siskon perhe osallistui seurakunnan perhetyöhön ja sijoitti lapset pyhäkouluun "En minä osaa kertoa, mutta heidän täytyy saada tietää".
En tiedä, miten niin heiveröinen liike, eikö väet käsitä, että jäsenmaksu tarvitaan jotta voidaan järjestää toimintaa? Mietin yhtä juttua heksukassa (He Ku Le) jossa nuori nainen sanoi ettei liity jäseneksi koska se olisi kannanotto.
Tuosta, että syntilistat puuttuvat, saa kenties sen erheellisen käsityksen, että koko aiheesta viis, muttei se niin mene. Viedessään jo veisuussa ihmisen herransa eteen on viety hänet tarpeeksi pitkälle. Kun osaisi sanoa mikä on juuri oma käsitys. En ihastu kokemuskristillisyyteen, eikä tämä nyt ihan niinkään mene. Vaan muistan tässä eräät ensimmäisistä Herättäjäjuhlistani. Kun ymmärsin mikä minun elämääni tärvelee, ei se tuo epilepsia ole vaikkei siitä niin etua, harmillinen haitta se on. Vaan se mikä tärväsi mitä nyt mietin, synti. Oli ajatuksissani kuin pitkä varjo edessäni, että ne juhlat meni itkemisessä ja kyllä se oli anteeksipyytämistä ilman että saarnattiin tulta ja tulikiveä. . Esitin vielä nuhaista kun nolotti, kunnes iäkkäämpi mies työnsi nenäliinan käteeni ja vilkaisi myötätuntoisesti.
