Sitä taidettiin lasketella vähän sarkasmia mausteena, että jos edes sinne lokeroon Ö. Tai minä kuulin siinä vetoomuksen, että jos edes...
mutta sellainen saattaa olla yksin sinne saapuneen aito kokemus, eli siten jokin ykkönen (I?) voisi olla mukava. Minun myös oli kaksilla ensimmäisillä hyvä olla itteksenikin, kun tarvittin pysähtymistä, mutta pitkän päälle, kun ihmisiä kuulutetaan sukuseurojen kokouksiin ja sinne ja tänne, saattais alkaa kokea olevansa jossain minne ei kuulu... kai. ...
Mutta jäin kyllä miettimään, että sen kuuluttaminen julkisesti hieman alleviivaa yksinäisten yksinäisyyttä.
itsellän on toiselta puolelta k-suku mutta ei me olla koskaan sovitusti tavattu, eikä varsinkaan kuulutuksilla. Nyt tuli serkku vastaan, joskus enemmän.
aika harva kai enää käy herännäisopistoa (vai?) ja ammatilliset kokoontumiset (pl teologit jne) tuntuisivat oudolta. Suonenjoen juhlilla oli meidän silloisen toimiston samasta kerroksesta pari muutakin mutta harvoin noin.
Joskus on ollut M - Manse (=Tampere) ja turkulaisillakin vastaavansa muttei ole kai julkisesti mainostettu. Moisessa alue/kaupunki tapaamisessa voisi mahdollisille uusille mainostaa syksyn tulevaa toimintaa (se mitä tiedetään kesällä), alueen email/FB ryhmiä jne. Tai sitten olla ainakin joku koju, josta saisi moiset tiedot (ja ehkä moinen voi ollakin, en liiemmin kierrellyt) mutta sillä tavalla ei tutustu juhlilla.
yksin juhlilla oleminen ei ole pahasta, silloin saa monasti eniten kun ehtii rauhoittumaan seurapenkkiin. Mutta yksinäiseksi kokeminen on varmasti ikävää. Kaksin tai isommassa porukassa saa perussosiaalisuuden mutta silti itselle uusiin tutustuminen ei olisi pahitteeksi. Joten voitaisiin keksiä uusia ryhmiä sekä maallisten, että taivaallisempien kiinnostavuuksien mukaan, esim (nämä huumorilla):
M - maisemista kiinnostuneet tai Malmivaara-fanit tai muusikot
P - Paavo-fanaatikot
L - leipojat (ei siellä mutta harrastuksena)
A - Aholansaari jotakin
T - Tappara-fanit (voi kun minua ilahdutti la iltaseuroissa pikkupoika, jolla oli kirvespaita !)
V - viisveisaajat
