Saako kirjailija mielestäsi paljastaa asioita läheistensä elämästä?

[PekkaV]

   Osoitteessa http://elisa.net/ on Päivän kysymys "Saako kirjailija mielestäsi paljastaa asioita läheistensä elämästä?" Vastasin myöntävästi.

Kysymyksen tausta: "Panu Rajala kirjoittaa uudessa Lavatähti ja kirjamies -kirjassaan elämästään Katri Helenan kanssa suorasukaisesti. Monet ovat tyrmänneet intiimejäkin asioita sisältävän kirjan. Hyväksytkö sinä paljastuskirjat?"http://elisa.net/

Takavuosina törmäsin teksteihin, joissa kirjailija myy sielunsa pirulle säilyttääkseen luomisvoimansa. Tällaisena ajatus on jäänyt mieleeni.

Kirjailijan vapaus tarkoittaa käytännössä, että hänen on voitava vuodattaa paperille, mitä pään sisässä, oman ja muiden, liikkuu. Se on siis vapaasti käytettävää materiaalia. Rajankäyntiin itsetuhoisuuden ja status quo'n välillä vaikuttaa kirjailijan tietoisuus, onko hänellä vielä kirjoitettavaa.

Minä halusin runoilijaksi opiskeluaikana. Lähetin kirjoituksiani Otavaan, josta sain lausuntona, että ne olivat muistiinpanon asteella. Niinpä tyydyin heti kohta kirjoittelemaan tarkoituksella kerätä materiaalia lapsilleni, jos he haluaisivat jatkaa aloittamallani uralla, ensin kynäilijänä, sitten mahdollisuuksien mukaan kirjailijana. Aineisto on paljolti immateriaalista. Kuten elämä.

Kirjailija uudistaa kieltä. Se ei ole pikkujuttu. Toiseltapuolen ei ole pikkujuttu siivouskaan. Kirjailija laajentaa tietoisuuden rajoja.

Kieli on peruskauraa. Väkivaltaisella on liian suppea sanavarasto.

[Pena]

Koskevatko kirjailijaa eri lait kuin muita kansalaisia? Yksityisyyden suoja on nykyisin kovin tiukka. Miksi taiteen nimissä saisi tehdä sellaista, mikä on kiellettyä vaikkapa koulumaailmassa tai terveydenhoidossa?

[PekkaV]

 Koskevatko kirjailijaa eri lait kuin muita kansalaisia? Yksityisyyden suoja on nykyisin kovin tiukka. Miksi taiteen nimissä saisi tehdä sellaista, mikä on kiellettyä vaikkapa koulumaailmassa tai terveydenhoidossa?

   Aidassa on rakoja. Taiteilija on niin nälkiintyneen laiha, että mahtuu tiukastakin paikasta, ja varsinkin jos aita on laho. Mutta riskinsähän siinä on. Kukapa ei sitä ottaisi, kun oma näkemys on selkeä. (vrt. esim. Hannu Salama)

[Pyryharakka]

Minua on jotensakin inhottanut tuon tyyppiset kirjat kuin nyt tämä Rajalan kirja. En halua sitä lukea. En lue edes niitä lehtihaastatteluja, jotka on nyt tämän kirjan tiimoilta tehty.
Mielestäni kirjailijan pitää osata luoda omista kokemuksistaan, tunteistaan, elämästään tekstiä, jossa asiat on totta, mutta henkilöt ja tarinat fiktiota. Näin kaikki kirjailijat tekevät. Uskon, että Rajala olisi tästä kokemuksesta voinut tehdä hyvän romaanin. Tuntuu, että hän menee tässä helpoimman kautta. Kirjoittamalla suoraan tapahtunutta, hän hakee sensaatiota, näkyvyyttä mediassa ja myyntilukuja. Aina riittää niitä ihmisiä, jotka haluavat tirkistellä.

Elämäkerroista olen sitä mieltä, että ne tehtäköön sitten kun asianomaisista on aika jättänyt.

Itsekin harrastan kynäilyä. Se on oiva tapa myös käsitellä vaikeita asioita, joita on elämässään kohdannut. Olen kirjoittanut itsestäni ulos ensimmäisen lapseni menetystä. Mutta nuorena kohtaamaani vääryyttä en ole kirjoittanut suoraan paperille sellaisenaan, ettei kukaan asianosainen joutuisi sitä näkemään, eikä siitä kärsimään. Kaltoinkohtelijani oli liian läheinen ihminen. En halua, että hänen leskensä tai lapsensa saavat koskaan tietää, mitä hän teki. Olen voinut pukea asian runoon, joka ei kohdistu kehenkään hekilökohtaisesti. Siihen voi samaistua moni, jotain saman tapasita kokenut.

[juhani]

Panu Rajalalla ei ole yliminää... otaksuisin.

[Pirska]

Minusta kirjailija tekee väärin läheisiään kohtaan, jos paljastaa heistä intiimejä asioita. On sivistymätöntä levittää avioelämänsä kaiken kansan eteen. Katsoin televisiosta, kun Arto Nyberg haastatteli Panu Rajalaa. Nyberg teki Rajalalle tosi tiukkoja kysymyksiä, joista kävi selvästi ilmi, että hän kritisoi Rajalan möläytyksiä.

Minusta Panu Rajala munasi itsensä täydellisesti. Ilmeisesti halunsa oli kostaa Katri-Helenalle, mutta onneksi tämä kääntyi häntä itseään vastaan.

Se näissä avioeroissa on inhottavaa, että puolisoilla on toisistaan semmoista tietoa, jolla he voivat lytätä exänsä maan rakoon.

Jos kirjailija ei osaa kirjoittaa, niin ansaitkoot sitten leipänsä muulla tavoin.

[steal]

Ei mielestäni saa.
Itsestään kyllä voi kirjoittaa rankastikkin.

[Viisveisaaja]

Itsestään kyllä voi kirjoittaa rankastikkin.

Ton mäkin osaan.

Siis näitä erojaan käsitteleviä ja niistä oireilevia on paljon muitakin kuin Panu.
Ja aika moni niistä avautuu katkerana julkisesti.
Toiset sitten itkee kapakassa ja kuka missäkin, mutta erothan ei ole helppoja ja syyttelyt ja itsesyytökset alkaa.

Yleensäkin toi taiteilijan vapaus on aika ihmeellistä, mutta kaikki sen jotenkin hyväksyy.
Olen aina sanonut, että taide ja hulluus kulkee käsikädessä, vaikea tietää kumpi puoli on vahvempana.

No ihmisiä ollaan kaikki ja jotenkin pitää yrittää olla liian kovasti tuomitsematta ketään.

[PekkaV]

   "Kahden maan kansalainen" on taiteilija.

[Kalistaja]

  Ottakaapa mikä tahansa romaani. Eivät ne mitään keksittyä utuhötyä ole lähtökohtaisesti juuri koskaan. Toki kirjailija voi asioita muokata ja yhdistellä, sekoittaa maisemia, liu´uttaa aikaa... Mutta elävästä elämästä rivit lähtökohtaisesti ovat, silloinkin kun tekijän pää menee aikain taakse, vaikkapa kirjailijan omaa aikakautta edeltävään aikaan. Ei yksikään kirjailija noin niin kuin ainakaan ehken useimmiten kirjoita muuta kuin todellisia, todennäköisiä ja mahdollisia asioita. Sadutkin ovat todellisen elämän vertauskuvia. Toinen, filosofisempi, juttu onkin, että käytämmekö aina aivoja itse, vai voidaanko aivojamme käyttää. Laulammeko aina itse, vai kulkeeko laulu toisinaan  kauttamme. Tuotammeko siis aina kaiken, vai onko hetkiä jolloin välitämme. Välitimme tai ei?   

[Riitta-mummi]

Mielestäni ei. Ei ainakaan alle sata vuotta sitten kuolleista. Mutta  mammonan palvojat, raha vain mielessä, tekevät sitä selävistäkin. Sehän MYY ! 
Paha maku jää päälimmäiseksi muistoksi paljastuksia luettuaan. Näin kävi esim. Marja-Liisa Vartiosta kirjoitetun kirjan, Kuin linnun kirkaisu, kanssa. Teoksen kirjoittanut oli ilm. sukulaisten suostumuksella käyttänyt sekä Vartion että hänen vanhempiensa kirjeenvaihdon "makeimmat" palat.  Niillähän kirjaa myytiin.

Mutta tätähän se on niin keltaisessa lehdistössä, TV-viihteessä, ja tosiaan jopa kaunokirjallisuudessa. Raha ratkaisee. Itsensäpaljastajia on lisääntynyt kuin russakoita.

Toisaalta, mistäpä kirjoittaa, jollei kokemuksistaan. Mielikuvitettu todellisuus on lihaa luiden päälle. Luonnonidyllit ovat pidemmän päälle puuduttavia.
Taitoa se vaatii ja hyvää makua ettei henkilöhahmot ole helposti tunnistettavissa. Ja onpa lukijoilla sitten arvailtavaa kuka on mahtanut olla mallina. Näin on käynyt täällä Lahdessakin muutamassa tapauksessa.

[steal]

Kalle Päätalostakin moni Taivalkoskelainen veti pulttia, vaikkei kenestäkään tainnut pahasti kirjoitella.
Hyvää tekstiä tekikin, ainakin tällaisen juntin mieleen. 

[Salis]

Panu Rajalasta olen vain yhtä mieltä: Hän ei ole mies vaan raukka, joka elää kirjoilla edellisistä vaimoistaan. Rajalan hyvin tunteva tuttuni kertoi hänen olevan sairaalloisen mustasukkainen, joka katsoi oikeudekseen seurustella toisen naisen.

Mikäli kirja on fiktio ja siihen yhdistellään kirjailijan tuttuja ja sukulaisia, on asia ok. Sen sijaan viittaaminen suoraan tiettyihin henkilöihin, ei ole kirjallisuutta vaan kopiointia. Kirjailija tarvitsee työhönsä virikkeitä, henkilöhahmoja. Siksi kokemukset erilaisista ihmisistä, luonteista ja kohtaloista ovat tärkeitä.

[mt]

Kalle Päätalo kuuluu mielestäni selvästi eri luokkaan kuin Susan Ruusunen, Panu Rajala ym.

Kaverini Jaska kertoi ihailevansa Väinö Linnaa, mutta ei Päätaloa. Totesin siihen, että Linna on romaanikirjailijana erinomainen, Kalle Päätalo ainutlaatuinen.

Mt

[1944]

Päätalo ei halunnut kaikista aikalaisistaan kertoa näiden eläessä. Hänhän kirjoitti ensin Kauko Sammalsuon tarinan ja vasta sitten Iijoki-sarjan, jolloin osa aikalaisistaan oli jo edesmenneitä.
Linnasta taas eräs kotikyläni veteraani totesi pärekattokökän kahvitauolla, että "tuallaanen kiriaalia taitaa olla vain pil...kade". Miehet siinä väittelivät, miksi Linna niin ilkeästi kirjoitti rintamalotta Kotilaisesta. Em sanojan mukaan ei tarvitse keksiä syitä, hän tietää.