Hieno kokemus diabeteskontrolissa
Kohta neljäkymmentä vuotta olen ollut Kakkostyypin diabeetikko. Jokainen tämän sairauden kantaja tietää kuinka paljon ikävää seuraa kun haima ei tuota riittävästi insuliinia.
Perintotekijät ovat minullakin selvät, olenhan 'syömäköyhiä' karjalaisia joille puurot, pullat ja piirakat ovat aina maistuneet. Äitini puolelta lähes jokainen tähän aikanaan sairastui. Kuitenkin kaikki elivät yli 75-vuotiaiksi.
Aluksi käytettiin ruokavaliota, sitten , kontrollien näyttäessä arvojen huononemista alettiin lääkitä.
Nyt minulla on kolme eri tablettilääkettä, mutta ei onneksi insuliinia.
SOTEn Aluevaltuusto otti meitä tabletti-potilailta pois ilmaiset sokerimittarin lansetit ( mittauksessa tarvittavat liuskat ). Olivat sitä ennen jo vaihtaneet mittauslaitteen sellaiseen halpaan malliin johon lansetteja ei saa edes Yliopiston apteekista.Ne on itse hanottava Nettiapteekista.
Tähän asti olen saanut heikommanpuoleista palvelua kunnallisella puolella diabeetikkona. Lähinnä viime vuosina, en enää mitään.
Kun kysyin Hoirotarvikejakelusta miten nyt mittaan sokereitani, kuului tyly vastaus: Käyt labrassa kaksi kertaa vuodessa ! Jaha .
Olen ollut kyllä jo toista vuotta yksityisen lääkäriaseman maksava potilas. Olen erittäin tyytyväinen Ampiaiseen, mutta lansetteja heiltä ei saa.
Sensijaan, kun sain kutsun Vuosittaiseen diabeteskontrolliin, labrakäynnin ja lääkärin soiton jälkeen,koin jotain ainutlaatuista ! Kyllä siellä minut otti vastaan sairaanhoitaja, mutta hän oli Ihminen, lähimmäinen.
Ei edes mitattu sokeriarvoa, ei punnittu, ei mitattu pituutta, ei katsottu jalkoja ! Mikä autuus !
Joko hän ei katso tarpeelliseksi enää yli 80-vuotiasta holhota näillä rutiineilla, tai hän huomasi että itsekin osaan seurata tilaani.
Hän aloitti juttelemalla asiostamme kotona. Miten asumme, mitä syömme, kuinka ruokahuolto pelaa, entä liikkuminen, autoilu. Miten parisuhteemme voi. Mitä harrastan, ja kun siihen päästiin ja kerroin kirjoittelevani ja kuuntelevani kirjoja, meille tulikin paljon yhteistä.
Kun puhuimme kivuista ja olimme samaa mieltä siitä että kivut ovat osa elämää,olimme jo sielunsiskoja. Kuulinkin että tämä rouva on ollut myö seurakunnan palveluksessa.
Kun puhuimme 'katujen lapsista' ja ' rantojen miehistä', olin sulaa. Niin hyvää teki kohdata tällaista tällaisessa rutiinikohtaamisessa, että lähtiessämme melkein halasimme. Haluan pitää hänet Omana Hoitajanani !
Siis, tärkeitä eivät vanhoille ihmisille ole mittarien ja tutkimusten tilastot, vaan asiakkaan ( potilaan ) ja hoitajan kohtaamisen onnistuminen ihmisinä. Myös Ampiaisen lääkärini on samaa maata. Hän on esim. antanut 'luuvitosen' yhteisymmärryksen merkiksi. Hänen resepti on lähes aina: Jatka samaa rataa kohti sataa vuotta !
Riitta-mummi