Kirjoittaja Aihe: Miten käytän aikaani  (Luettu 45163 kertaa)

0 jäsentä ja 3 Vierasta katselee tätä aihetta.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34533
Vs: Miten käytän aikaani
« Vastaus #30 : 01.03.25 - klo:08:43 »
Siunatkoon sinua Kaikkivaltias Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki !

Käytit aikaasi hyvin , sain lohdutuksen suureen murheeseeni.

R-m
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34533
Vs: Miten käytän aikaani
« Vastaus #31 : 04.03.25 - klo:11:37 »
Hieno kokemus diabeteskontrolissa

Kohta neljäkymmentä vuotta olen ollut Kakkostyypin diabeetikko. Jokainen tämän sairauden kantaja tietää kuinka paljon ikävää seuraa kun haima ei tuota riittävästi insuliinia.

Perintotekijät ovat minullakin selvät, olenhan 'syömäköyhiä' karjalaisia joille puurot, pullat ja piirakat ovat aina maistuneet. Äitini puolelta lähes jokainen tähän aikanaan sairastui. Kuitenkin kaikki elivät  yli 75-vuotiaiksi.

Aluksi käytettiin ruokavaliota, sitten , kontrollien näyttäessä arvojen huononemista alettiin lääkitä.
Nyt minulla on kolme eri tablettilääkettä, mutta ei onneksi insuliinia.

SOTEn Aluevaltuusto otti meitä tabletti-potilailta pois ilmaiset sokerimittarin lansetit ( mittauksessa tarvittavat liuskat ). Olivat sitä ennen jo vaihtaneet mittauslaitteen sellaiseen halpaan malliin johon lansetteja ei saa edes Yliopiston apteekista.Ne on itse hanottava Nettiapteekista.

Tähän asti olen saanut heikommanpuoleista palvelua kunnallisella puolella diabeetikkona. Lähinnä viime vuosina, en enää mitään.
Kun kysyin Hoirotarvikejakelusta miten nyt mittaan sokereitani, kuului tyly vastaus: Käyt labrassa kaksi kertaa vuodessa ! Jaha .

Olen ollut kyllä jo toista vuotta yksityisen lääkäriaseman maksava potilas. Olen erittäin tyytyväinen Ampiaiseen, mutta lansetteja heiltä ei saa.
Sensijaan, kun sain kutsun Vuosittaiseen diabeteskontrolliin, labrakäynnin ja lääkärin soiton jälkeen,koin jotain ainutlaatuista !  Kyllä siellä minut otti vastaan sairaanhoitaja, mutta hän oli Ihminen, lähimmäinen.

Ei edes mitattu sokeriarvoa, ei punnittu, ei mitattu pituutta, ei katsottu jalkoja ! Mikä autuus !
Joko hän ei katso tarpeelliseksi enää yli 80-vuotiasta holhota näillä rutiineilla, tai hän huomasi että itsekin osaan seurata tilaani.
Hän aloitti juttelemalla asiostamme kotona. Miten asumme, mitä syömme, kuinka ruokahuolto pelaa, entä liikkuminen, autoilu. Miten parisuhteemme voi. Mitä harrastan, ja kun siihen päästiin ja kerroin kirjoittelevani ja kuuntelevani kirjoja, meille tulikin paljon yhteistä.

Kun puhuimme kivuista ja olimme samaa mieltä siitä että kivut ovat osa elämää,olimme jo sielunsiskoja. Kuulinkin että tämä rouva on ollut myö seurakunnan palveluksessa.

Kun puhuimme 'katujen lapsista' ja ' rantojen miehistä', olin sulaa. Niin hyvää teki kohdata tällaista tällaisessa rutiinikohtaamisessa, että lähtiessämme melkein halasimme. Haluan pitää hänet Omana Hoitajanani !

Siis, tärkeitä eivät vanhoille ihmisille ole mittarien ja tutkimusten tilastot, vaan asiakkaan ( potilaan ) ja hoitajan kohtaamisen onnistuminen ihmisinä. Myös Ampiaisen lääkärini on samaa maata. Hän on esim. antanut 'luuvitosen' yhteisymmärryksen merkiksi. Hänen resepti on lähes aina: Jatka samaa rataa kohti sataa vuotta !

Riitta-mummi

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34533
Vs: Miten käytän aikaani
« Vastaus #32 : 12.03.25 - klo:20:07 »
Riisuminen, riisuutuminen...

 

Asioiden arvotus , painoarvot ja tärkeysjärjestykset ovat vuosien edeteessä kohdallani, kuten varmaan muillakin vanhoilla ihmisiä, kovasti vaihtaneet paikkojaan tai täysin muuttuneet.

Muutos, muuttuminen on eräs mielenkiintoinen alue kun puhutaan elämänvaiheista. Muuttumiseen ei tarvitse, mutta voi kyllä pyrkiä. Etenkin vikojensa huomaaminen edesauttaa muutoshaluun. Puhutaanhan 'Matkalla muuttumisesta' sekä muutoksen mahdollisuuksista.

Tämän koulukunnan kannattajana en arvosta paikallaan pysyvää, periaatteellista pysymistä aina samana. Se on jäkittämistä mielestäni. Sanon tämän siksi kun eräs vastustaja on nimitellyt minua, muuttuvaa epäluotettavaksi.

Voiko siis ihmisestä tulla epäluotettava jos hän muuttuessaan muuttaa esim. mielipiteitään politiikassa.


Sisäistä muutosta on matkalla tullut enemmän kuin ulkoista, paitsi että  kiloja on karttunut mummo-vuosina ja hiustenkin annan kasvaa, sillä en jaksa  enää ravata parturissa kerran kuukaudessa.

 

Vaatteiden suhteen olen ollut aina yksilöllisen vaatetuksen kannalla. Olen  jopa käyttänyt vaatesuunnittelijan palveluita. Olen ostanut laadukkaista naistepukimoista vaatteita sekä työhön kuin myös  juhlatilaisuuksiin.

 

Nyt kun ei ole enää työ- eikä juhlaelämää, olen kaiken tuon karsinut tarpeettomana, turhuutena ja ymmärrän myös olleeni tuhlaavainen. Olen luopunut koristelemasta itseäni koruilla, asusteilla ja meikkaaminenkin on loppunut.

Voi turhuutta !

 
En tunne tällaiseen olomuotoon muuttuneena ( muutettuna , sillä  ainakin osa muutostani on jonhdatusta ) itseäni mitenkään  vähempänä. Oikeastaan kaikki tuo turha oli hankalaa, sillä perfektionistille se on sitä.

Tärkein asia elämässä on nyt tyytyväisyys ja kiitollisuus kaikesta koetusta ja siitä opitusta. Niin hyvistä, kuin ikävistäkin kokemuksista, sillä rinnan ne muodostavat värikkään ja kiinnostavan elämän. Sitä olen oppinut tarkkailemaan ja näen omalla kohdalla, ja myös jälkeläisteni suhteen suurta Jumalan huolenpitoa ja rakkautta. Turvallisuus ja rakkaus ovat elämää tukevat ja vahvistavat elementit. Samaa ovat hyvät ihmiset joita on siunaantunut lähelleni monia.

 

Riitta-mummi

 
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)