Kevätrukous
Kurjen kevättorvi jälleen soi,
päivä joen kalvoon kipunoi.
Pilvet ylitsemme vaeltaa
niinkuin joukko taivaan autuasten.
Toivottomuus kirkkautta vasten
kaikki hajoaa.
Sinä, joka vihaa tunne et,
rakkaudessas joka rankaiset,
murheen talven peittäessä maan
odotit ja odotit niin hiljaa,
että tuskan kirvoittavaa liljaa
oppii sydämemme siunaamaan.
Sinä, rakastava ainoa,
saavu keskellemme kirkkaana,
sanas sädehtivät lausu nuo,
yksinkertaiset niin: Rauha teille!
Tyhjyydessä turhaan harhailleille
vastaus on tuo.
Saavu luoksemme ja meidät vie
vuoren rintehelle, mistä tie
johtaa kevään pilvirannalle.
Siellä, mistä itse nousit sineen,
epätoivon meitä kahlehtineen
salvat särjemme.
Niinkuin laitumella karitsat
olemme. Ja Sinä paimennat.
Kevätpilvet yli soluaa
niinkuin joukot taivaan autuasten.
Autuas on kirkkautta vasten
nähdä koti, murhe unohtaa.
Aari Surakka, Rukouslamppu 1943