Kävin nyt vasta ensimmäistä kertaa uuden kotikaupunkini Jumalanpalveluksessa. Kerran olen tämän puolen vuoden aikana siellä käynyt aiemmin, silloin oli vain puoli kourallista ihmisiä iltatilaisuudessa. Joten yllästys oli melkoinen (alaleuka putosi rinnalle) kun kirkkoon mennessä ei mahtunut istumaan. Vastaanottajat ja virsikirjan ojentajat ohjasivat ylös parvelle, siellä oli muutama vapaa paikka. Ei tarvinnut jäädä seisomaan kirkkosalin peräseinälle muutaman muun kanssa. Mietin ensin että onko täällä joku erityistilaisuus, mutta ihan tavallinen messu oli kyseessä. Kirkko oli toki kovin pieni, mutta silti... kaikki eivät olleet senioreja, johtui varmaan rippikoululaisista joille saarna oli sovellettu, laulutkin olivat nuorekkaita.
Saarna käsitteli hyvin päivän tekstiä niin että nuorempikin väki jaksoi kuunnella, viesti/selitys oli selkeä ja meni perille. Respectit Juntuselle. Miellyttävä kokemus, jotenkin rentoa ja läheinen tunnelma.