Voisitko, Kalistaja, itse kertoa, mikä sinun mielestäsi on Herännäisyyden tosiasiallinen merkitys Suomessa 2000-luvulla. Sinulla on hyvin ytimekkäitä aloituksia, mutta näyttää siltä, että odotat jotain määrättyä vastausta toisilta etkä koskaan oikein saa mieleistäsi vastausta. Minä en ainakaan osaa vastata tuohon oikein mitään, mutta todella kiinnostaisi, mitä ajat takaa.
Kiitos, pirska! Oikeastaan minulla liikkui ajatus samaan suuntaan, sillä vastauksista hyvin nopeasti tulee itseltäni kysyttäessä subjektiivisen puoleisia! Tuostahan pianaikaa jo kirjoittaisi teologisessa gradun!
................................
Siksi tätä olen miettinytkin. Mitään "punaista petoa" vastaan ei 30-luvun Suomessakaan tarvittu mitään "isänmaallisia kansanliikkeitä", se edusti yleistä yltiönationalismin ja äärioikeistolaisen liikehdinnän nousua. Nuuskittuani eurooppalaista 30-lukua joudun valitettavasti toteamaan, että se se Suomelle vaarallinen oli - myös uhatessaan provosoida kommunismia. Vaikutteensa Suomi otti Saksasta, sillä sieltä tänne on rantautunut paljon arvokastakin. Talouslama nostaa aina populismin esille, eikä se ole vitsikästä. Mitä vähemmän jne, mutta yksi ja sama, tästä päivästähän oli kysymys.
Suomen ja Saksan yhteistyö oli monin tavoin kietoutunutta ja sieltä tuotiin hyvää(kin) joten kun Murtorinteen selvityksiä tutkii oivaltaa kuinka Kansallissosialismi ei hetikään hälyttänyt... ja monen oli vaikea juuri kirkossa tajuta että mitäs ny, kun tekivätkin kansanmurhan... sun muuta! Suuri osa papistosta oli saanut oppinsa Wittenbergissä joskus silloin joskus, ja joskinveljessota/kansalaissota/luokkasota/sisällissota/kapina oli siihen asti tunnetuista eniten uhreja vaatinut ja julmin, tulevaisuuden kannalta taisi olla hyvä -. minusta - että maalla oli armeijan siemen.
..................................
Jos ajattelen vaatimatonta, käytännön elämässä toteutuvaa Kristuksen seuraamista - tee minusta todella kristitty, tahtosi tekijä, pyyhi pois velkani kotta opin itsekin antamaan anteeksi, korjaamaan - se kirkon ytimeksi jäädessään, avarasydämisenä ihmisiin päin, arkana Jumalaa kohti kääntyessään, evankelikaalisten liuikkeiden poonkaistessa kenen mistäkin syystä minnekin - vaikuttaa kyllä kirkon kautta. Jos kohtra tässä joka prelaatti on "lähinnä körtti" ja aktiiviseurakuntalaiunenkin vähintään se "lähinnä-körtti" tiesi koko liikkeestä mitään tai ei, jos jätetään nimi kertomatta ja kuvaillaan tapa ajatella, arvelen aika monen toteavan että juu, sinnepäin lähinnä ... on
kirkolla asiat hyvin. Se ei milloinkaan ole yhteiskunnallisissa keskusteluissa ole ollut turha tekijä, sitä joko pomotetaan tai pelätään, ja niin on ollut aina....
Kuten Samuli Klorkalainen aloitti erään aika unohtumattoman saarnansa: Hyvät ystävät, minä en usko ateismiin - niille maan hiljaisille joita kiusaa meluava, meuhuava, vain tunne-elämää liikutteleva mikälie hän sitten on...
Sanoisin ehkä, että herännäisyydellä on siksi monta

Dosenttia... että se arvomaailmasta asiakeskustelua käytäessä on viisas kumppani, jonkin yksittäinen jäsen olisi kuinka tyhmeliini. Tyhmeliini tulee kirkkoon ellei ole kipeä, oppiakseen viisautta.