Miten kristitty eroaa muista?

[Leena]

Eli mielestäsi ei olisi mitään sellaista tekijää, joka kristityissä on ja ei-kristityissä ei ole, ja jonka perusteella voisi vastata otsikon kysymykseen? Silloin ne ihmiset, joissa tämä tekijä on (on se sitten mikä hyvänsä), muodostaisivat joukon "kristityt yleensä".

Ei ole.


Jos katsot ainutta viimeisen tuomion kuvausta, Jeesus vetää jakolinjan näin:  Minä olin nälkäinen, janoinen, alaston, sairas, vankeudessa, ja te / ettekä te. 

Tämä nyt on jo ihan toinen kysymys, mutta en malta olla kommentoimatta (vaikka ketjun kymmenes sivu uhkaavasti lähestyy eli olisi itse asiaankin päästävä):Jos se ei millään halua luopua, miksei se sitten anna uskoa kaikille niille jotka eivät koeta pakottaa itseään elämään erossa?
.........................................................

Mitähän sinä sillä uskolla tarkoitat?  Miksi - kysyn jälleen - tämä ei kelpaisi:  Vain uskova seuraa, vain seuraaja uskoo. Itse ajattelin katsoa, olisiko tämä tie ehkä hyvinkin pätevä sitten. 

Lähde hiljaksiin toteuttamaan tuota, ja katso, mitä tapahtuu. En oikein ymmärrä mitä odotat. Uskon saapumista jonakin pysyvänä vakuuttuneisuutenako? Hyvänä olona? Varmuutena?  Sellaista saa kummallisesti kokea, kun joutuu hyvin lujille, mikä merkillisintä, itse epäilin vähiten, kun kävin lähellä kuolemaa ja noin. 

Jos lähipiirissäsi ei ole ainuttakaan yksinäistä, joita sinun vierailusi ilahduttaisi, niin SPR:n ystäväpaölvelusta saat, ja ellet koe diakoniatyötä liian kristillisenä (olet varsin monesti vetänyt jyrkän jakolinjan "teihin kristittyihin" ja "minuun"  tässä ihan itse, jas jul.istanut että sinulta puuttuu nyt jokin ihmeellinen usko!! - no, sieltä joka tapauksessa saat autettavia myös.  Pk-seudulla niitä oli tarjolla valittavaksi saakka.

Ja noita janoisia ja nälkäisiä riittää. Esimerkiksi kummilapsi kehitysmaissa eri organisaatioitten kautta antaa enemmän kuin ottaa. Se on tosi ilahduttavaa puuhaa.

Nyt voi tietenkin saivarrella vaikka maailman tappiin että noniin, sitä joutuu siis raatamaan niska limassa kä'ydäkseen kristitystä ja toisaalta puhutaan ihan ristiriitaisesti uskon levosta ja täydellisestä armosta.

No niinhän se olisi, mutta kun jo oikeastaan hoet että et nyt jostakin syystä ole kristitty.

Kokeilemalla tuota seuraamista arjessa voi saada pikku tuntumaa siihen armoonkin, joka meitä kantaa.  Kyllä tuossa lauseessa on järkeä.  Tee jotakin mistä pidät itse, ja anna se lahjaksi yhteiseen läjään.

Tykkäsin HK:ssa kovasti, kun joku mies tuumi että se hänen kristillisyytensä ja uskonsa on tätä moottorisahan varressa palvelemista.

Joka on työn ja kuormien uuvuttama niin ettei jaksa mitään, voi vaikka hymyillä lapselle jota lykitään ruuhkabussissa.

Sen minkä ehtii ja jaksaa antaa hänelle jota seuraa, arkityönsäkin.  Yrittää nähdä vastaantulijoissa itsensä Kristuksen. Kokeilen tätä nyut itse. aloitin tuosta, että seuraaja uskoo. Tarvitseeko tästä tehdä niin vaikeaa?

........................................

Moni asia vaikuttaa siihen, mitä  kristitystä päällepäin näkyy. Bo Gierzin "Kalliopohjassa" on tästä verraton tarina, mutta pitkähkö, ja koska kirja on äärettömän helppolukuinen, saat lukea sen itse, en rupea siteeraamaan.   



 

[Jampe]

Olen monesti ajatellut taivasta ja aina tullut siihen tulokseen, että sen täytyy olla jotain äärettömän tylsää ja ikävää johtuen porukasta, joka sinne on menossa.

  Tämä maailmakin voisi olla hyvä paikka, jos täällä ei olisi ainuttakaan ihmistä. Luonnossa kun liikkuu niin on rauha ja järjestys. Heti kun palaa ihmisten ilmoille, alkaa kaikkinainen paska. Mitä enemmän ihmisiä, sen pahempi!

en ymmärrä joitakin ihmisparkoja jotka kimittää: "tääonniinkivaammattikuntässätapaaniinpaljonihmisiä..."  (päässä täytyy olla vikaa)

Olen pessimisti ihmisten suhteen.

[Pirska]

Tämä maailmakin voisi olla hyvä paikka, jos täällä ei olisi ainuttakaan ihmistä. Luonnossa kun liikkuu niin on rauha ja järjestys. Heti kun palaa ihmisten ilmoille, alkaa kaikkinainen paska. Mitä enemmän ihmisiä, sen pahempi!

en ymmärrä joitakin ihmisparkoja jotka kimittää: "tääonniinkivaammattikuntässätapaaniinpaljonihmisiä..."  (päässä täytyy olla vikaa)

Olen pessimisti ihmisten suhteen.

Luonnon rauhaan ja järjestykseen kuuluu myös se, että pedot syövät saaliseläimiä, emo hylkää heikomman poikasen ja keskittyy hoitamaan terveempiä j.n.e.

Uskon, että on ihmisiä, jotka oikeasti tykkäävät työstään juuri siksi, että tapaavat paljon ihmisiä. Toki varmaan heilläkin on huonot päivänsä, mutta kyllä sosiaaliselle ihmiselle tekee hyvää saada olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa.

Lienet sitten ollut vain ärsyttävien ihmisten parissa, kun olet noin pessimistiseksi mennyt.

[Leena]

Tämä maailmakin voisi olla hyvä paikka, jos täällä ei olisi ainuttakaan ihmistä. Luonnossa kun liikkuu niin on rauha ja järjestys. Heti kun palaa ihmisten ilmoille, alkaa kaikkinainen paska. Mitä enemmän ihmisiä, sen pahempi!

en ymmärrä joitakin ihmisparkoja jotka kimittää: "tääonniinkivaammattikuntässätapaaniinpaljonihmisiä..."  (päässä täytyy olla vikaa)

Olen pessimisti ihmisten suhteen.

Minua taisi viirata pahasti, minä parka kun tykkäsin työstäni. Siinä oli riivatun huonoja puolia mutta parasta oli ihmisten tapaaminen, tarkoitan nyt potilaita. Tiimien kanssa mellastus oli väliin nsemmosta et mietin että ihme ja kumma, jos joku täsä hoituu. Mietin useasti  vieläki joitakin ihmisiä, kuin sen ja sen on mahtasnu elämäs mennä.

[öppiäinen]

Heti kun palaa ihmisten ilmoille, alkaa kaikkinainen paska. Mitä enemmän ihmisiä, sen pahempi!

Kummasti tämäkin ihmisten kansoittama keskustelufoorumi silti sinuakin vetää puoleensa? (No joo, ei liity alkuperäiseen aiheeseen mitenkään. Ihmettelen kyllä itsestänikin, mistä tarve selittää omia juttuja muille oikein kumpuaa. Eikö voisi vain olla hiljaa?)

[Pena]

Siinä oli riivatun huonoja puolia mutta parasta oli ihmisten tapaaminen, tarkoitan nyt potilaita.

Tuollaista koulutyökin on. Tarkoitan oppilaita.

[malla]

Ainakin siten että uskoo Jeesukseen ja iankaikkiseen elämään ja uskoo saaneensa (ja saa) anteeksi syntinsä.
Ja lukemalla Raamattua ja käymällä kirkossa.
Rukoileminenkin on uskovalla tapana.

[Leena]

Ainakin siten että uskoo Jeesukseen ja iankaikkiseen elämään ja uskoo saaneensa (ja saa) anteeksi syntinsä.
Ja lukemalla Raamattua ja käymällä kirkossa.
Rukoileminenkin on uskovalla tapana.

Täytyy tunnustaa että minunkin kristillisyyteni tuolla mittapuulla suuresti vaihtelee.    Toisinaan kun epäilen enemmän kuin uskon, eikä ne Raamatutkaan aina niin huvita, niinkuin meidän seurakunnan ent lehtori nyk pastori jossakin kerran totesi. Kai se sitten on joku Sepposin mainitseva toivo, ja muisto heränneestä isästä, jonka poikaa lähdettiin murhasta kuljettamaan pitkäksi aikaa vankilaan...   sinne meni tyttö ja talo. Isä sanoi että nyt olet poikani niin kurja, ettet kelpaa kuin Kristukselle.

Sellaista ite toivon, vaikka niitä paremmin lukevia aina välillä löytyy varmaan toisten kattojen alta, ja rukoileminenkin tuntuu - siis tuntuu - pöljältä.  Rukoilla voi silti, mitäs väliä oikeastaan sillä on millaisella tunteenpalolla.  

[Viisveisaaja]

Ainakin siten että uskoo Jeesukseen ja iankaikkiseen elämään ja uskoo saaneensa (ja saa) anteeksi syntinsä.
Ja lukemalla Raamattua ja käymällä kirkossa.
Rukoileminenkin on uskovalla tapana.

Mulla oli töissä kaverina tälläinen ns, uskova.
Hän piti kovaa ääntä uskostaan ja kaikesta siihen liittyvään.

Itse tälläisenä en omaan uskoon tai tekoihin perustavana, vaan ihan armoon, niin kysyin kerran hänen tosta kirkossa tai kokouksissaan käymisestä.
No huomasin, että käyn enempi seuroissa ja kirkossa, vaikka en uskovaiseksi itseäni koekkaan.
Sitten oli kyse Raamatun lukemisesta ja hän uskossaan ollessaan ei ollut Raamattuansa lukenut kertaakaan kannesta kanteen.
Itse olen sen nyt aika moneen kertaan lukenut.
Rukouksesta en sitten kysynyt, mutta ei se nähtävästi tee sen uskovaisemmaksi toi kirkossa käyminen ja rukoileminen.

Sinänsä mulla ei ole mitään sitä vastaan, että joku rukoilee käy kirkossa on uskovainen.
Pikkasen kuitenkin mietityttää se vouhkaaminen asialla, jossa ei pitäisi olla toisen yläpuolella, vaan samalla tasolla, ellei alempanakin.
Jos jonkun mielestä kristitty eroaa ei kristitystä, niin ei minusta ainakaan moraalin tai uskonnollisen harjoittamisen enemmäisyyden muodossa.
Ei edes muutenkaan hyveellisen elämän muodossa.

Kristityn tulisi olla ihminen kuitenkin, jolla on oma vakaumuksensa, mutta sekin on armosta.
Vertailu tai muiden uskonmäärän tai muun mittailu ei minusta kuulu kristitylle.
Eikä ainakaan muilta moraalin tai uskonnollisen elämän harjoittamiseen painostus.

[myyrä]

Itse tälläisenä en omaan uskoon tai tekoihin perustavana, vaan ihan armoon, niin kysyin kerran hänen tosta kirkossa tai kokouksissaan käymisestä.
No huomasin, että käyn enempi seuroissa ja kirkossa, vaikka en uskovaiseksi itseäni koekkaan.
Sitten oli kyse Raamatun lukemisesta ja hän uskossaan ollessaan ei ollut Raamattuansa lukenut kertaakaan kannesta kanteen.
Itse olen sen nyt aika moneen kertaan lukenut.

  no nämäkö sitten tekevät uskovaisen? Aikoinaan luin Raamatun, mutta eipä tuohon ole tullut sen jälkeen paljon koskettua. VT:ssä on mielenkiintoisia juttuja, mutta sen maailmankuva on kai tuhansien vuosien takainen babylonialainen maailmankuva. Jeesuksen opetukset nyt osaa melkein ulkoa ja myös apostolien jutut. 

[Leena]

Tässäpä taitaakin öppiäiselle jo olla aika tavalla vastausta.  Täällä kukaan ei varmaan rohkene määritellä koko juttua. Mutta kun aloitit ketjun, mieleni tekee kysyä, mitä oikeastaan odotit täältä, tai saitko ollenkaan muuta vastausta, kuin tuon, ettei kukaan rohkene kajota johonkin, joka ei oikein taida kuulua ihmisen tiedettäviin, tai osuit foorumille, jolla sitä ei uskalla kukaan määritellä. Rohkeampiakin joukkoja epäilemättä tapaa.  

Alun perin kristityt olivat ryhmittymä joka uskoi Jeesuksen Kristuksen ylösnousemukseen, eiköhän nytkin. Vähän, kuin uskon siihen että huomenna on perjantai minun allakkani mukaan. Varsin pian myös muisteltiin hänen kaikkia opetuksiaan, ja alettiin ymmärtää niitä tuon tapahtuman valossa, ja siten niitten painoarvo muuttui.  Muuten hän olisi kai unohtunut historian hämärään, kuten moni viisas mies on epäilemättä ennen kirjapainotaitoa unohtunutkin.

On totta, että toivoisin usein itsekin jotain hyvin selvää ja selkeää määritelmää, tiettyjä rituaaleja joita noudattaa, ja täsmälleen samoin ajattelevia ystäviä suuren joukon ympärilleni - vai jaksaisinkohan sellaista sentään?  On, kuin tämä tie olisi tavallaan sittenkin aika yksinäinen. Kukaan ei juuri täsmälleen ajattele tai koe kuten minä nyt, ja sille ei kai kukaan voi mitään.

[öppiäinen]

Alun perin kristityt olivat ryhmittymä joka uskoi Jeesuksen Kristuksen ylösnousemukseen, eiköhän nytkin. Vähän, kuin uskon siihen että huomenna on perjantai minun allakkani mukaan.

Okei, en kuulu porukkaan sitten.  

On totta, että toivoisin usein itsekin jotain hyvin selvää ja selkeää määritelmää, tiettyjä rituaaleja joita noudattaa, ja täsmälleen samoin ajattelevia ystäviä suuren joukon ympärilleni - vai jaksaisinkohan sellaista sentään?

No minä en noita rituaaleja ja samoin ajattelevaa ystäväjoukkoa niin kaipaa.

Tarttee varmaan taas lykätä vastaamista, duunia on pukannut tällä viikolla kun työkaveri hoitaa sairasta lastaan.

Toivoisin kai, että asiasta jotain mieltä oleva kommentoi niitä muita mielipiteitä, arvioi niiden mahdollista oikeellisuutta. Alun katkelma oli karmeliitta Stinisseniä, ja vaikuttaisi esittävän asian toisin kuin mitä minulle ovat luterilaiset opettaneet. Minua kyllä kiinnostaisi ihan oppihistoriallisesti sen ajatuksen historia, että tietyllä tavalla uskovat ts. tiettyjä asioita totena pitävät pääsevät joskus kuolemansa jälkeen taivaaseen ts. johonkin autuaaseen olotilaan, ja ne, jotka niitä eivät pysty pitämään totena, joutuvat johonkin ikuiseen piinaan. Noin luterilaiset ovat asian minulle opettaneet, ja onhan se jossain Athanasioksen tunnustuksessa noin myös muotoiltu, mutta on ruvennut mietityttämään, onko tuo yleinen ja "aina" vallinnut näkemys kumminkaan, edes niiden parissa, jotka ko. tunnustukseen ovat sitoutuneet.

Ovat kyllä jotkut luterilaiset väittäneet, että kyllä se kaste riittäisi, ei mitään uskoa tarvittaisi. Ota heistä nyt sitten selvää.

Jatkokysymys (jota tässä ketjussa onkin jo käsitelty) olisi sitten se, miksi lähetyskäsky on annettu, ts. miksi kristittyjen - määritellään se nyt vaikka tuon ylösnousemususkon kautta - pitäisi julistaa evankeliumia (mitä sekin sitten on) muillekin ihmisille. Tässähän on jo väkevästi todistettu, ettei kristityksi kääntyminen heistä ainakaan parempia tee. Onko siis kysymys ihan vain siitä helvetin tulen välttelystä?

[öppiäinen]

Miksi - kysyn jälleen - tämä ei kelpaisi:   Vain uskova seuraa, vain seuraaja uskoo.

Ainakin siksi, etten ymmärrä, mitä tuo miltei mantramainen lause tarkoittaa. Toisekseen, jos en tässä mitään erityisempää usko, niin tuon mukaan en sitten voisi seuratakaan?

En oikein ymmärrä mitä odotat. Uskon saapumista jonakin pysyvänä vakuuttuneisuutenako? Hyvänä olona? Varmuutena?  

Ei; vain sitä voi odottaa minkä arvelee saapuvan.

Ja noita janoisia ja nälkäisiä riittää.

Joo, niiden löytäminen ei ole mikään ongelma.

Nyt voi tietenkin saivarrella vaikka maailman tappiin että noniin, sitä joutuu siis raatamaan niska limassa kä'ydäkseen kristitystä ja toisaalta puhutaan ihan ristiriitaisesti uskon levosta ja täydellisestä armosta.

Minusta (tai minulle) tämä kysymys ei ole pätkääkään saivartelua, vaan mitä olennaisin kysymys. Onhan ne tuomion kriteerit Matteuksen evankeliumissa julistettu, mutta vaikuttaako se jotakin kristittyjen tekemisiin?

Ja sitten ihan itsestäni puhuakseni, kyllähän minä vähemmällä toimeen tulisin. Tuo kissa nyt on jolle olen luvannut hoitaa hyvän loppuelämän, no sitä kestää max. 5 vuotta. Sitten olisin ihan vapaa. Olisiko täällä asunnottomia, jotka voisin majoittaa ylisuureen asuntooni? Silläkin uhalla, että heistä kaikista ihmisinä pitäisi. Palkkani mitä vuokrasta yli jää kai voisin jakaa maailman köyhille; kyllähän minun pitäisi tulla toimeen minimitoimeentulotuen kokoisella summalla kun kerran muutkin tulevat. Ja miksen voisi luopua vaikka hiusten leikkuuttamisen kaltaisesta turhuudesta, tai haaveesta että joskus vielä matkustaisin ulkomailla? No, koska pelkään että lopuksi juuri ennen kuolemaani olen sitten katkera vanhus joka katuu sitä että jätti elämän elämättä ja kokematta. Jos lujasti uskoisin että on Jumala joka minuakin rakastaa ja antaa kyllä kaiken tarvitsemani, niin voisin tietenkin luopua mistä vain. Mutta, koska kristityt eivät niin tee, olen kai ymmärtänyt jotenkin ratkaisevasti väärin sen, mihin he oikein uskovat.

[vn]

Kristitty on yksin Jumalan edessä syntisenä armoa kaipaavana.
Muut eivät sitä välttämättä ole.

[Leena]

Kysyin joitakin vuosia sitten äidiltäni, mikä hänen mielestään Jumala on.  Hän mietti hetken, ja vastasi:  Jumala on suuri ymmärrys, ja suuri rakkaus. Koska minusta tuntuu, että omat yritykseni kertoa lähinnä ärsyttävät, tämä voisi nyt olla viimeinen kommenttini tähän keskusteluun.  En tiedä vieläkään mitä etsit, en liioin, onko kukaan täällä kyennyt auttamaan. 

Se, mitä mainitsin masennuksesta, on ihan  relevantti ajatus yhä.

"Mantramainen hokema" löytyy kristillisestä ja teologisesta kirjallisuudesta vain kerran. Sen kirjoitti Dietrich Bonhoeffer, kirjan nimi on "Kutsu seuraamiseen".  Olen pahoillani, ellei se lainkaan avautunut. Samoin siitä, ettet vieläkään kertonut, mitä odotat, tai, onko täällä ainuttakaan joka olisi voinut auttaa. 

Kun tuo "mantramainen hokema" julkaistiin, hän oli juuri palannut keskelle natsi-Saksan infernoa. Niin, se oli hänen tiensä. Hänen mielestään hän juuri kristittynä oli velvoitettu jakamaan kansansa kärsimykset.  Ja juttu on vähän niinkin, ettei hänen tyyppisensä henkilö olisi voinut olla onnellinenkaan muutoin.   

Assisin Fransiscus taas todella luopui vaatteita myöten kaikesta,  ja myönnetään, ettei sellainen ole juolahtanut mieleenikään.  Vähä täällä on kehitysmaassa suuri summa. Eikä ketään pyydetä auttamaan yksin.  Jostakin syystä se ajatukseni, että ihminen tekisi jotakin itselle mieluisaa ja toisi sen puuhan hedelmät yhteiseen koriin, jäi sinulta siteeraamatta.  Planin kummilapsen kuukausittainen tukimaksu, 27 euroa, ei vielä vaadi elämään toimeentulominimillä.  Kirjeet Suomen kummilta kuulemma ovat tärkeitä. Ja tuollainen kirjeenvaihto on tavattoman kivaa.  Jos on työkyvytön, voi puuhata tuollaista.  Suurin osahan palvelee toinen toistaan työelämässä.  "Mikään ei tunnu niin hyvältä kuin saada merkitä jollekin ihmiselle jotakin", Bonhoeffer kirjoiti vankilasta, jossa sai pian auttaa muita, myös vartijoitaan, vain kuuntelemalla.   Ainakin se on varsin totta.

Jeesus teki muutakin, kuin kutsui seuraansa. Siinä arvelin itse oppivani tuntemaan hänet, saa nähdä. Yritän miettiä, millainen hän oli, ja mokaressani taas kerran mietin edes jälkikäteen, kuinka hän olisi nyt toiminut.   Hän ei  jaellut rahaa, hän rakasti ihmisiä, kaikenlaisia ihmisiä, myös heitä, joista toiset eivät niin piitanneet tai kaihtoivat saastaisina.  .

Minua ovat auttaneet ja lohduttaneet hyvin vaikeissa elämäni käänteissä monet tältä foorumilta tutut. Yrittäessäni itse auttaa maksan vain  sitä velkaa takaisin tavalla joka on mahdollinen ja realistinen. Samalla en niin mahdottomasti kiepu itseni ympärillä.  Jeesus puolusti kohtuuttomasti tuomittuja, Amnestyssa pääsee yrittämään samaa.  Ennen muuta hän toi maailmaan täydellisen käänteen kertomalla, millainen Jumala on, hyväksymällä kärsimyksen kohdallaan, ja nousemalla kuolleista. 

Eräs suomenruåtsalainen pappi, joka opetti minulle paljon sanoi kerran, että voisin rukoilla, mutta neuvoi varomaan sitten vähän sillä Jumala kuulemma pitää tapanaan vastata. 

Elämä on itselleni usein kuin toivotonta kuin labyrintissa harhailua, mutta ei se mitään.  Jumala näkee minut, ja se riittää.  Tuo alakerrassa lukeva teksti merkitsee minulle paljon, totta, mutta niin tämäkin:

Kun oma pohja vajoaa, niin armo yhä kannattaa.  Sen päällä niin kuin kallion minulla turvapaikka on.  (SV 113)