Valitan Leena, minulla ei ole piispankukkaa. En ole aikoihin kenelläkään nähnyt.
Kiinanruusu on. Se on ihan kaupasta ostettu ja kasvanut kammottavan suureksi, vaikka leikkaan sitä rajusti. Siitä en oikein ole saanut oksia juurrutetuksi.
Voisit kokeilla kaupasta ostettua ruukkukasvia niin, että istutat sen uuteen suurempaan ruukkuun. Niissä kaupan ruukuissa ne ei kauan jaksa.
Minä olen kaivellut pionin ylös. Vaihtanut sille uudet mulla ja istuttanut sen uudelleen.
Sitten kaivoin perennapenkin ylös. Vaihdoin mullat ja istuttelin osan perennoista takaisin. Jaoin jalokalliosen ja vuohenjuuren. Tarhapiiskun heitin pois. Palavarakkaus oli hiipunut lähes olemattomaksi. Istutin sen siinä toivossa, että se kasvaisi uudelleen paremmassa mullassa.
Kielot aukeilee meidänkin pihalla. Kielo leviää juurillaan. Tuntuu jotenkin oudolta, että ennenvanhaan hyödettiin kieloja jouluksi. Oletteko panneet merkille, että ainakin Halosen aikaan, presidentin uudenvuoden puhetta koristi pöydällä kielokimppu. Oletan, että ne on Kultarannan puutarhassa hyödettyjä. Nykyiset kauppapuutarhat eivät varmaankaan hyödä kieloja, eikä syreeninoksia. Ne ei ole tarpeeksi tuottavia lajeja.
Olen ollut hanttina Erkylän puutarhalla. Siellä hyödettiin kieloja ja syreeninkukkia kartanoon. Siitä on jo ihmisikä aikaa.