Pelargoniat eivät pärjää kaupunkiasunnoissa, mutta kylläkin paikoissa joissa on paljon valoa ja huonekorkeus 4m, kuten yhdessä päiväsairaalassa, jonne henkilökuntakin toi omiaan yhteiseksi iloksi talvehtimaan, ja sisareni on pitkään pitänyt pelargonioita lämmittämättömällä lasikuistilla. Se on kaunis, niille on hyllyt ikkunoiden edessä (sellainen kuisti siis kuin usein rintamamiestaloissa näkee). Muorinkukka minulla on joskus ollutkin, begoniat eivät samoin viihdy sisällä pitkään. Harmillista. Koetin koota terassilleni halpiskasvihuonetta viime syksynä, juuri nähdäkseni olisiko siitä mihinkään, mutta se oli tyyliä osat murenevat käsiin kun niitä koettaa koota.
'
Piispankukkaa olen hartaasti halunnut jo kauan. Nyt sitä ei saa mistään. Jos sinulla on, voisiko Tiiti tuoda minulle pistokkaan alkuja, ellei siitä olisi kauheasti vaivaa... kaikkia muita tahtoisin hartaasti paitsi anopinkieliä, niitä meillä oli lapsuudenkodissani enkä mieltynyt niihin.
Olen havainnut että jos itse pistokkaasta juurrutan kasvin, se pysyy minulla hyvin elossa, mutta kaupasta ostetut taimenalut niksahtavat aivan liian usein. Komein kiinanruusu minulla oli 80-90-luvulla, jo metrinen, alku juurrutettu pistokkaasta niomenomaan. Samoin oli komea limo. Heidän looppunsa oli murheellinen, olin 2 viikkoa kasvukauden alkaessa poissa ja ne kuolivat janoon. Olin hyvin harmistunut siitä asiasta.
Nykyään kaikkialla tahtoo olla koristeena kangaskukkia, aika tavalla aidon näköisiä, mikä merkitsee sitä ettei pistokkaita ole helppoa saada. Opiskeluaikana sai kaikkia helposti, kun tuo oli niin tavallinen harrastus.