Matkakuumetta pukkaa ja minulla se ilmenee siten etten oikein saa mihinkään ryhdytyksi. No, olen keräillyt kamoja kasaan, ja voisin kai pakata, niin saisin siivottua täällä... Olenhan minä tuunannut vaatteita ja sellaista.
Kunnollisin oli pitkä sauvalenkki, sitten olo on ihan uninen. En käsitä mitä ihmettä hermoilen, sitä kai että viimeksi poikkesin ulkomailla (ei klasketa Ruotsia) 1991.
Sepelkyyhky on käynyt tuon tuostakin keinumassa tuijassani ja tsekkaamassa erään hauskan kantikkaan kukkalaatikkoni, kyllä taas meteli nousee yhtiökokouksessa jos tulee semmoisia alivuoralaisia. Ne takuulla muuttavat ensi viikolla kun on rauhallista. Kissa ottaa ne levollisesti ja Dosentti

lähtee mukaan, sillä koetan referoida hänet iltaisin, edes Kirkkotaistelun. Saatan ehdottaa Kissalle siirtymistä lähemmäs terassinovea siksi aikaa.
...............................................
Voi Mörtti, olisinpa sinä niin lähtisin sinne Kazaniin. Minä olisin siellä oletettavasti vain tiellä, mutta nauloja osaisin ojennella, kantaa esineitä, pestä astioita, kuoria perunoita ja kirjoittaa tapahtumasta tapoahtumakirjan. Mutta kun Kalistajakin lähtee... Sekin homma on hoidettu...