Omasta pyhäkouluajastani on jäänyt mieleen, että meillä oli useampia pyhäkoulunopettajia, jotka vuorottelivat eri pyhinä. Mukavaa oli saada pyhäkoulutaulu ja siihen ensin kaloja ja sitten lampaita. Muistolausetta en tahtonut koskaan muistaa enää seuraavalla kerralla, kun sitä kysyttiin. Ihan mukavaa siellä oli käydä ja olivathan raamatunkertomukset mielenkiintoisia kuulla. Yksi opettajista oli hieman pelottava (lapsen näkökulmasta), mutta ei paha. Hän muuten sattui juuri olemaan kansakoulunopettaja, josta ei kylläkään tullut minun opettajaani.
"On paljon helpompaa opettajan mennä lasten luokse kuin lasten tulla opettajan luokse." Tästä olen sepposin kanssa täsmälleen samaa mieltä.
Itse olen pitänyt pyhäkoulua ja ollut muutamalla pyhäkoulunopettajan kurssilla. Päällimmäisenä minulla on jäänyt kursseista mieleen, että on erittäin tärkeää huomata jokainen lapsi erikseen, tervehtiä häntä ja katsoa silmiin. Lasten täytyy tuntea, että he ovat tärkeitä ihan semmoisinaan. Samoin on tärkeää, että asioita ei yritetä selittää puhki. Kolmas asia oli, että ei liikaa asiaa yhdellä kertaa. Monta kertaa täytyi pistää suunnitelmat uusiksi, jos näytti, etteivät lapset jaksa keskittyä. Johonkin asiaan he suhtautuivat tosi innokkaasti ja siinä saattoi sitten mennä enemmän aikaa.
Hyvin usein sitä tunsi itsensä vajavaiseksi, kun valmistelu jäi liian myöhäiseen ajankohtaan. Samoin ei ollut helppoa yrittää olla tasapuolinen kaikille, kun lapset ovat niin erilaisia. Siinähän tuo meni sekin aika ja loppui sekin pesti, kun kylältä "loppuivat lapset". Lapsia kyllä oli, mutta vanhemmat eivät tuoneet heitä pyhäkouluun.
Äänestys