Pientä faktaa kuntauudistus-keskusteluun:
-Julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyysvaje nousee 10 miljardiin euroon
-Vanhushuollon palvelujen tarve kaksinkertaistuu vuoteen 2030 mennessä
-Kolmannes kunnista on joutumassa vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin 2020 luvulla
-Osa kunnista joutuu nostamaan veroa yli 6,5 prosenttiyksikköä
Pienet ja tehottomat kunnat eivät yksinkertaisesti selviä tulevaisuuden haasteista. Kuntien talous on pitkään levännyt valtion leveillä harteilla mutta siihen on tulossa muutos. Esim. 3000 asukkaan kunta ei voi tulevaisuudessa laskea yhtä suurien valtionosuuksien varaan kuin ennen. On myös aika järjetöntä että 20 km. päässä toisistaan on useita "kuntakeskuksia" joissa jokaisessa oma kunnanjohtaja, kunnantalo, sosiaali-, ja terveyspalvelut, rakennusvalvonta-, ympäristövalvonta-, maankäyttö-, vesihuolto-, talous-, hallinto- organisaationsa. 40 neliökilometrin alueella saattaa istua 3 kunnanjohtajaa, kolme kamreeria, kolmen kunnan koko virkamieskunta, älytön määrä lautakuntia, useita hallituksia jne.
Suomen kuntarakenne on peräisin ajalta jolloin pellot kynnettiin vielä hevosella. Silloin etäisyyksien merkitys oli aivan toinen kuin nykyään. Nykyihminen ajaa autolla yhtälailla kolmen-, kuin 15 kilometrinkin matkan. Nykyautojen kulutuksella se ei merkitse käytännössä juuri mitään.
Jos ajatellaan kestävää kehitystä, niin kuntauudistus edesauttaa sitä parhaiten koska alueellisesti tehokkaissa kunnissa on paljon paremmat edellytykset järjestää esim. ympäristönvalvonta, vesihuolto ja jäteasiat nykyvaatimusten mukaisiksi. Alle 5000 asukkaan kunnissa ei käytännössä ole edes resursseja näihin asioihin, puhumattakaan ammattitaitoisen henkilökunnan määrästä. Tässä lähistöllä on eräs mainitun kokoinen kunta joka kelpaa hyvin esimerkiksi; siellä koko em. toimialue on täysin retuperällä, ei lähelläkään lain asettamia vaatimuksia. Puhumattakaan siitä mitä tulevaisuudessa edellytetään. Piskuisten kuntien mahdollisuudet selviytyä ovat yksinkertaisesti niin huonot että on pakko tehdä jotain, muuten koko hatara korttitalo romahtaa lopuksi niskaan ja.