Kirjoittaja Aihe: "---ovi aukeaa, jokainen nyt maksaa saa"  (Luettu 3845 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Vs: "---ovi aukeaa, jokainen nyt maksaa saa"
« Vastaus #15 : 10.02.12 - klo:13:00 »
Meillä on saattohoitoryhmä ja päivystävällä papilla on eri numero, eli kännykkä siirtyy vuorojen mukaan henkilöltä toiselle. Kutsuja tulee kerran kuussa enintään.

Ajattelin ehdottaa, että jos teidän systeemi on hyvä, sitä voisi levittää muihinkin seurakuntiin. Kyllähän pappi pitäisi voida tavoittaa aina.

Sitten kävin katsomassa Tuusulan seurakunnan nettisivuja sillä silmällä, miten helposti sieltä löytää numeron, johon voi soittaa, kun haluaa puhua papin kanssa. Eipä ollut helppoa. Toiminta-linkin alta löytyi kirkkoherran tervehdys, ja sivulla jostain syystä olevan variksen tms. kuvan alla luki varsin pienellä "puhelinluettelo". Siitä alkoi löytyä.

Porvoon suomalaisen seurakunnan etusivulla on sentään linkki "tukea ja tietoa".

Seurakunta-aktiivit voisivat kerran tarkastella seurakunnan toimintaa, nettisivuja sekä painettua aineistoa sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka toivoo keskustelua papin kanssa virka-ajan ulkopuolella. Koehenkilönä voi käyttää jotain tuttavaa, joka ei ole aktiiviseurakuntalainen. Sitten rehellinen raportti seurakunnan päättäjille.

Mt

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 14925
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: "---ovi aukeaa, jokainen nyt maksaa saa"
« Vastaus #16 : 10.02.12 - klo:13:26 »

Voin kertoa, että meidän sivut ovat aika kauheat, mutta uudet ovat jo työn alla ja ne tehdään Kotimaa yhtiöiden Sujuu pohjalle samalle kuin Herättäjän sivut.

« Viimeksi muokattu: 10.02.12 - klo:14:44 kirjoittanut seppos »
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4132
Vs: "---ovi aukeaa, jokainen nyt maksaa saa"
« Vastaus #17 : 10.02.12 - klo:14:30 »
(OT nettisivuista puheenollen: Näyttääkö Tuomasmessun sivu selaimessanne aivan hirveältä? Siinä on jotain kätkettyjä viestejä? Sen täytyy nyt olla oikeasti jotenkin levällään.)
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 14925
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: "---ovi aukeaa, jokainen nyt maksaa saa"
« Vastaus #18 : 10.02.12 - klo:14:46 »
(OT nettisivuista puheenollen: Näyttääkö Tuomasmessun sivu selaimessanne aivan hirveältä? Siinä on jotain kätkettyjä viestejä? Sen täytyy nyt olla oikeasti jotenkin levällään.)

Vain vasen laita on masentava (ei vika) muuten se näkyy Firefoxissa aivan kunnollisesti. En testannut muilla selaimilla, mutta ongelma voi olla selainperäinen.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa maisakai

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 759
Vs: "---ovi aukeaa, jokainen nyt maksaa saa"
« Vastaus #19 : 10.02.12 - klo:16:17 »
Safarilla ihan ok.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 14925
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: "---ovi aukeaa, jokainen nyt maksaa saa"
« Vastaus #20 : 10.02.12 - klo:16:32 »
Meillä saattoryhmää vetää pappi tai diakoniatyöntekijä ja siinä on mukana tehtävään koulutettuja maallikoita (tarkkaa valittuja) Saatto voi olla päivän tai parin pituinen nonstop tapahtuma, joten yksi henkilö ei voi hoitaa sitä. Sairaala tai omaiset pyytävät saattoryhmäläiset paikalle. Oma-aloitteisesti ei ketään saateta.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4132
Vs: "---ovi aukeaa, jokainen nyt maksaa saa"
« Vastaus #21 : 10.02.12 - klo:16:33 »
(Ehkä tämä OT-rönsy sitten kuuluisikin riivatut rakkineet -ketjuun, IE-rakkineosioon.)
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.