Tuskinpa Soopeli sitä tarkoitti. Varmasti heteroseksuaalisessakin toiminnassa on paljon pahaa, ensimäisenä kaikki lapsiin sekaantujat ja väkivaltaiset tapaukset.
Minä en pidä lapsiin sekaantumista tai muuta seksuaalista väkivaltaa heteroseksuaalisena toimintana, vaan väkivaltana.
Ja tuo on totta, että homoseksuaalinen taipumus ja teot ovat eri asia. Sama on heteroseksuaalien kohdalla.
Mutta "seksuaalinen teko" ei ole käsittääkseni kovin yksiselitteinen edes lakiterminä, eikä riitä alkuunkaan kuvaamaan sitä syvää ja dynaamista olemisen tilaa, jota seksiksi kutsutaan, pitempiaikaisesta ihmissuhteesta puhumattakaan. Mistä seksuaalinen teko alkaa ja mihin... niin no, sen nyt varmaan voi ajatella, mihin se parhaimmillaan päättyy.
(Tai oikein optimaalisessa tilanteessa ei pääty siihenkään, vaan jatkuu.)
Heterollakin on taipumusta vähän vaikka mihin, kuten unelmiin pitkäaikaisesta parisuhteesta, asuinolosuhteiden mukavasta järjestämisestä, kenties lapsista, yhteisistä sopimuksista, jotka koskevat ajankäyttöä, rahaa ja siivousta. Ja siitä, että toinen kantaa, kun itse ei jaksa, ja itse saa olla tarpeellinen kantaessaan ja hoitaessaan toista. Kokemukseni mukaan näin on myös monen homon kohdalla.
Jos luetaan Raamattua siten, että katsotaan jotkut yksittäiset seksuaaliset teot syntisiksi ja siten välttämisen arvoisiksi, ei minusta siltikään sieltä löydy perusteita torjua tuota kaikkea muuta, mistä rakkaus koostuu - ilman, että rajataan itse rakkautta. Siihen kristillinen ihanne ei mitenkään voi kehottaa. Surffailin aiheen tiimoilta joskus jossain englanninkielisten ortodoksijuutalaisten homojen (!) sivuilla, en muista missä, ja heillehän ovat tärkeitä erilaiset puhtaussäännöt. Niinpä homma oli ratkaistu sillä lailla, että parisuhde ja rakkaus ovat hyvää Jumalan silmissä, kunhan vältetään anaaliseksiä (sivuilla ei muistaakseni käsitelty naispuolisten ortodoksijuutalaisten homojen elämää).
Itse en ajattele noin, halusin vain ilmaista suruni siitä, ettei homofobisella rintamalla edes harkita vaihtoehtoisia ajattelumalleja täydelliselle selibaatille tai nk. "eheytymiselle".
Jobin Elifas pohtii synnin olemusta:
"Jos sinä teet syntiä, mitä se häntä [Jumalaa] liikuttaa? Jos teet vielä enemmän syntiä, mitä se hänelle merkitsee? Tai jos elät oikein, mitä hän siitä hyötyy? Mitä sinä pystyisit hänelle antamaan! Ihmistä, itsesi kaltaista, sinun syntisi satuttavat, ihmisten hyväksi koituu se, että elät oikein." Job 35:6-8
Tämän hengessä kysyn: keneltä se on pois, että kaksi aikuista ihmistä haluaa vapaaehtoisesti elää yhdessä, jakaa sielunsa ja ruumiinsa rakkaudessa? Jeesus on käskenyt meitä rakastaa, se on kaikkein keskeisintä hänen opetuksessaan. Toteutuuko tämä rakkautta rajaamalla? Vai eikö homojen rakkaus ole kenties oikeaa rakkautta? Minä ainakaan en pysty pitämään omaa raadollista rakkauttani esikuvana kenellekään, kaikkein vähiten sillä perusteella, että satumme mieheni kanssa olemaan jokseenkin heteroita. Pikemminkin pyrin itse ottamaan mallia (mies-)ystäväpariskunnan harmonisesta yhteiselosta.
toisella suuntauksella on se etu, että se on niin luonnollista ja sitä on ollut iät ajat ja sitä tarvitaan ihmissuvun jatkumiseen.
Sitä tarvitaan myös rakkauden ilmaisemiseen ja todeksi elämiseen, keskinäiseen hoivaan ja arjesta irrottautumiseen... ja moneen muuhun. Paratiisikertomuskin (toinen luomiskertomus, 1 Moos. 2) kuvaa sitä, miten ensisijaista on nimenomaan kumppanuus ja toiseen liittyminen, ei suvunjatkaminen. Heterotkin harrastavat tolkuttomasti seksiä vailla minkäänlaista pyrkimystä suvunjatkamiseen. "Luonnollista" on kaipaus toisen iholle, lähemmäs, sieluun, yhteyteen. Minusta on epäkristillistä ja julmaa kieltää tämä Jumalan lahja toisilta, erilaisilta.
Itse hyväksyn ja muidenkin pitäisi hyväksyä homoseksuaalit ihmisinä, he ovat samanarvoisia kuin muutkin ja voisinpa kuvitella itseni ko. henkilön kaveriksi, jos vastaan tulee. Teot ovat kuitenkin eri asia, itse en niitä varsinaisesti hyväksy, mutta se on vain minun kantani ja kuten sanoin, niin perusteluita ei minulla enempää ole.
Entäpä, jos he eivät ole sinun hyväksyntäsi tarpeessa? Tai halua sinua kaverikseen? Kristus on usein läsnä juuri niissä, joita meidän on vaikea hyväksyä, ja opettaa meille jotain itsestämme. Se, että joku "suvaitsee" toista, asettaa tämän suvaitsijan sen toisen yläpuolelle. Silloin ei näe Kristusta toisessa, ei näe toista oikeana Jumalan lapsena.