Kaksi edellistä kirjoittajaa tietää millainen on meidän kotikirkko. Pelkistetty, aula kuin hotellin lobby mustine sohvaryhmineen. Salissa loistava akustiikka ja lamput kuin keittiön valaisimet laskeutuvat alas kuulijaa valaisemaan. Alttari on paras. Betomilohkare pöytänä ja kalliohaudan moderni versio alttaritauluna, ei edes ristiä, vaan uloke johon vaihdetaan kirkkovuoden teemojen mukaan lohkareet kuten valkoinen viljalyhde, musta haljennut kallio jossa veripisara tai punainen orjantappuraseppele. Hyvin moderneja, kuin paksusta sisalköydestä väännettyjä.
Kirkkomme sijaitsee teiden liittymässä, keskellä kylää. Mäki on jonniinmoinen mutta inva-autot saavat ajaa pääolelle. Kirkon toiselta puolen pääsee suoraan katutasosta.
Urut ovat oma lukunsa. Nauvon kiskon museo-uruista tietokoneella taltioitu renesannsi-urkujen sointi.
Ja sitten se Pyhän tuntu. Se tulee yhteydestä seurakuntalaisten kesken.
Matti menee illalla pystyttämään oikean, ison joulukuusen sinne. Tekokuusi on seurakuntasalissa ollut jo adventista.