Mitä vikaa on ruokavaliossa, jossa jätetään kokonaan tai lähes kokonaan pois karkit, pullat, limsat, valkoiset jauhot, pastat, margariinit, einekset ja lisäaineet ja tilalle tulevat luonnolliset rasvat, enemmän kasviksia ja itsetehtyä ruokaa?
En ole teoriaan perehtynyt, mutta olen alkanut epäillä, että olen ollut tietämättäni ainakin ajoittain semikarppaaja. Siis kuin Molièren M. Jourdain, porvari aatelismiehenä, joka sai tietää puhuneensa koko ikänsä tietämättään
proosaa.
Ylioppilaaksi pääsyni oli vakaumukseni mukaan pääasiassa euraasialaisen kokojyvätattarin ansiota. Nautin sitä lukiota käydessäni noin puoli padallista voin kera joka lauantai. Turvaudun siihen edelleen alakulon tai henkisen tahi ruumiillisen heikkouden yllättäessä. Sen saatavuuskin on nykyisin turvattu rautaesiripun murruttua. Amerikkalainen tattari... Säädyllisyyden takia en jatka arviotani.
Toinen ravintopyramidini kivijalka olisi itäsuomalainen hapanruisleipä, jos sitä olisi saatavana. Osa leipätoimittajista on jo siirtynyt tuonilmaisiin, tai ainakin eläkkeelle, joten Mikkelin torin valikoima on nykyisin vaatimattomampi. Vielä kymmenen vuotta sitten saattoi hankkia yhden haukivuorelaisen ja yhden ristiinalaisen ja arvioida niiden aromieroja. Ja Lappeenrannan Simolassa sijaitsevan Rikkilän leivän arinaruisleipä... Aaahh!
Onneksi olen paitsi vähävarainen myös kiireinen, joten en ehdi paneutua ravinto-opillisiin asioihin. Ymmärtäkää olla tästä kiitollisia, sillä kolmannen polven opettajana olisin muuten foorumilla aivan sietämätön besserwisser.
Olen kuitenkin kehittänyt yhden ravinto-opillisen kategorian: mielenterveellinen.
Mielenterveellisten ravintotuotteiden kategoriaan on omalla kohdallani kuulunut eri aikoina eri asioita, kuten Sylvi Käkösen lounaat Hietalahden hallissa ja nyttemmin Porvoon torilla Tuorilan kotileipomon rusinapitkot ja voipullat, torimyymälän ja -kahvilan myyjärouvien viehätysvoiman vaikutusta unohtamatta.
Mt