Tabut ovat asioita, joita syystä tai toisesta ei haluta keskustelun piiriin aivan riippumatta siitä, mitä niistä tiedetään.[1]
Alun perin sana tabu tarkoitti erästä Polynesiassa tutkittua kansanperinnettä, jonka mukaan tietyt esineet ja asiat ovat niin pyhiä ja siten vaarallisia, ettei niihin kosketa eikä niistä puhuta. Sana tabu tulee tongan kielestä, ja se tarkoittaa 'pyhää', 'kiellettyä'.
Nykyaikana tabulla tarkoitetaan usein erityisesti jotain sukupuoliasioihin kuuluvaa sanaa, jota ei häveliäisyyssyistä mainita. Yksinvaltaisissa maissa tabuja ovat poliittisen järjestelmän kieltämät sanat ja puheenaiheet. Demokratioissakin tabuiksi on sanottu myös monia poliittisesti epäkorrekteja sanoja ja ilmauksia.
Usein tabuaiheista voidaan kuitenkin puhua huumorin ja pilanteon varjolla.
Tabujen kehitys
Tabujen kehittymisessä on yleensä kolme vaihetta:
1.Asioista vaietaan ylimalkaan.
2.Asioista käydään ”kevyttä saunakeskustelua”, mutta se ei johda mihinkään.
3.Asian käsittelyä vastustetaan voimakkaasti.[2]
Kirjallisuutta
Freud, Sigmund: Toteemi ja tabu: Eräitä yhtäläisyyksiä villien ja neuroottisten sielunelämässä. (Alkuteos: Totem und Taboo [1912–1913].) Suomentanut Mirja Rutanen. Helsinki: Love Kirjat, 1989. ISBN 951-8978-00-X.
Laitinen, Merja & Pohjola, Anneli (toim.): Tabujen kahleet. Tampere: Vastapaino, 2009. ISBN 978-951-768-235-0.
Pyysiäinen, Ilkka: Jumalten keinu: Kiertoajelu uskontotieteessä. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-987
