Tänään oli vuorossa retkeilyä Keski-Karjalan puolella, lähinnä Kiteellä. Lähdin hämärissä ajelemaan aamuruuhkaan ja noudin kaverin mukaan. Hän oli jo pihalla odottamassa. Auton keula kohti Lappeenrantaa. Oli tyyntä ja sumua, joka tiivistyi vesipisaroiksi tuulilasiin. Toivoimme, että jonkinlainen tuuli viriäisi ja veisi usvan mennessään.
Ensimmäinen pysähdys oli eräällä lintutornilla, jossa ruovikossa olevissa lampareissa liikkui muutamia vesilintuja ja joutsenia. Joutsenet erottuivat valkoisen värinsä takia, mutta muista vesiäisten hahmoista esitimme vain arvailuja. Sinisorsia ne vain taisivat olla. Ajattelin, että oli tämäkin aamu lähteä ja miksi juuri tänä aamuna sumua? Tiaisia, korppeja ja variksia. Kahvia ja capuccinoa, leipää kurkkua makkaraa juustoa kitusiin ja positiivisempi ote. Oikeastaan olikin miellyttävää nököttää hämärässä tornissa ja ihailla lehdettömien puiden oksia, jotka mustina ja märkinä kurottuivat ilmaan.
Seuraavaksi suuntasimme eräälle sillalle, jonka viereen on rakennettu hyvä pysäköintialue. Jo autosta näkyivät retken varsinaiset kohteemme - kanadanhanhet. Niitä oli sillan molemmin puolin ja saimme laskettua 41 lintua joutsenten ja sorsien joukosta. Luultavasti niitä oli enemmänkin, mutta kun keli oli sitä mitä se oli. Hanhien touhuja oli mukavaa katsella; kanadanhanhi ei täällä ole mitenkään yleinen laji.
Toinen ilonaihe olivat jatkuvasti sukeltelevat uivelot, jotka näinä aikoina ovat lähes poikkeuksetta naaraspukuisia. Pieniä ja viehättävän oloisia vesilintuja pohjoisesta ja niitäkin oli alun kolmattakymmentä. Lisäksi kaivettiin sumusta esiin vielä komea, valkopäinen koirasalli, pari tavia ja muutamia isokoskeloita. Koskelotkin ovat jo pariutuneet kesää varten. Joku mies tuli myös ihailemaan lintuja. Kuulemma Värtsilästä.
Sää ei osoittanut kirkastumisen merkkeja, joten päätimme, että tämä oli nyt tässä ja lähdimme kotimatkalle. Hieman oli mietteissä käydä vielä Tohmajärven paikoilla, mutta hyvä näinkin.
Linturetkeily kaikkina vuodenaikoina on kivaa
