Minä ymmärsin, että isä olisi toivonut, että poika olisi mieluummin ampunut itsensä kuin sivullisia. Isä oli hyvin järkyttynyt. En voi kuitenkaan olla miettimättä, mikä osuus pojan kieroutumiseen on ollut sillä, että oma isä ei ole ollut yhteyksissä murrosiän jälkeen. Sitähän emme tiedä, millaista on ollut kotielämä isäpuolen ja äidin kanssa. Kavereiden mielestä poika kuitenkin oli kouluaikoina tavallinen.
Hirveän vaikea on sivullisen vastoin vanhempien tahtoa puuttua tilanteisiin, vaikka näkisi, että lapsella tai nuorella kaikki ei ole kohdallaan.
Viime pyhän radiokirkko oli nauhoitettu ties milloin ja sisälsi runokollotusta (anteeksi termi!). Ei yhtään sopinut tilanteeseen. Sen sijaan piispa Irja Askolan radioiltahartaus perjantaina oli hyvä. Luin sen netistä jälkeenpäin.