Ei välttämättä, foorumin voisi jaotella osastoihin niin että pulinoillekin olisi oma karsinansa.
Jos haluatte malliesimerkin onnistuneesta keskustelufoorumin jaottelusta, niin vilkaiskaapa Hopeisen Omenan sivuja:
http://hopeinenomena.net/
Siellä pulinat laitetaan Off-topic-osastoon.
Oletteko muuten huomanneet kuinka aktiivisessa käytössä Nuorten Keskustelu on ollut viime aikoina?
On tainneet nuoret siirtyä muille saiteille?
Onko sinulla ehdotusta osastojaosta?
Vilkaisin Hopeista omenaa. Siellä oli silloin parikymmentä nimimerkkiä sisällä. Tällä foorumilla oli samaan aikaan kaksi nimimerkkiä (= aktiivia eli kirjoittavaa) ja kymmenkunta vierasta (passiivia).
Hopeinen omena on Applen tuotteita käyttävien foorumi. Sen jaottelu aiheisiin on mielekästä ja helpompaa kuin vastaavan jaon tekeminen Körttifoorumille. Olen itse passiivinen Hopeisen omenan jäsen. Käväisen siellä joskus vilkaisemassa, onko ratkaistavaan ongelmaan jo keksitty ratkaisu. Körttifoorumin löyhähkö aihepiiri ei sivua samalla tavalla käytännöllisiä ongelmia. Hopeisen omenan tapaan jaoteltuna täällä olisi sellaisia osastoja kuin: Virsikirjat, Raamatut, Hartauskirjallisuus, Virsisävelmät ja veisaaminen, Seurapuheet ja puhujat, Uskontoon liittyvät verkkokaupat, Kirkkohistoria, Teologia, Kirkollinen elämä ja seurakuntatyö, Herättäjä-yhdistyksen toiminta, Muut kristilliset suuntaukset, Muut uskonnot...
Nuorten osalta olet oikeassa, harvassa ovat. Epäilen kuitenkin, että Körttifoorumi ei ole siinä asiassa ainoa. Seuraan muutamaa erikoisalan foorumia, ja niiden osallistujat eivät keskimäärin kovin nuoria. Alle kaksikymppiset viestivät toisten kanavien kautta.
Jos meillä olisi täällä offtopic-osasto, sinne kuuluisivat esimerkiksi ketjut
- Tänään
- Rönsyt
- Kerro vitsi
- Nyt soi
Mitkä muut?
Mt