Kirjoittaja Aihe: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?  (Luettu 26317 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Frank

  • Pistää körttipastillin suuhun
  • Viestejä: 133
"Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä."
(Room.12:2)

 Herätysliikkeen elinikä on noin sata vuotta, jonka jälkeen herätysliike joko kirkollistuu tai mukautuu maailmaan. Vanhoihin herätysliikkeisiin kuuluvat, varsinkin nuoret ja nuoret aikuiset eivät enää ”Joosefia muista” ja joko kirkollistuvat tai mukautuvat maailmaan. Kirkollistuminen kuuluu erikoisesti vapaiden suuntien herätyskristilliseen kulttuuriin, tämä näkyy erikoisen selkeästi helluntailaisuudessa. Suomen Helluntaikirkko perustettiin vuonna 2002, jota perinteisen yhdistysmuotoisen paikallisseurakuntamallin kannattajat pitävät helluntaiherätyksen kirkollistumisena ja maailmaan mukautumisena.

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija, teologian tohtori Hanna Salomäki sosiologian väitöskirjassaan ”Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen” kertoo, että herännäisyyden eli körttiläisyyden kannattajat ajattelivat tutkimuksessa esillä olleista opillisista ja asennekysymyksistä toisin kuin muiden herätysliikkeiden kannattajat. Teologian tohtori Hanna Salomäen mukaan körttiläiset uskovat kaikkien ihmisten pelastumiseen enemmän kuin muihin herätysliikkeisiin kuuluvat. Samoin Hanna Salomäen tutkimuksen ja väitöskirjan mukaan körttiläisten moraalikäsitykset eivät olennaisesti poikkea keskivertosuomalaisen arvoista. Hanna Salomäen tutkimuksen ja väitöskirjan mukaan toisin oli ennen. 1700-luvulla alkunsa saanut körttiläisyys suhtautui pitkälle 1900-luvulle torjuvasti moniin ”maailmallisiin ilmiöihin”. Erottautuminen maailmasta näkyi muun muassa körttipuvun pitämisenä. Körttiläiseen herätyskristilliseen kulttuuriin kuului pahoina ja synnillisinä asioina muun muassa punainen väri, korut, tanssi, alkoholijuomien nauttiminen ja teatteri.

Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai pelkästään perinneyhdistys?

« Viimeksi muokattu: 02.04.11 - klo:12:43 kirjoittanut Frank »

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10553
Vs: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
« Vastaus #1 : 02.04.11 - klo:12:42 »
Seuraliike, ottiatuota.
🇫🇮

Poissa Jampe

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2205
Vs: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
« Vastaus #2 : 02.04.11 - klo:13:31 »
Körttiläiseen herätyskristilliseen kulttuuriin kuului pahoina ja synnillisinä asioina muun muassa punainen väri, korut, tanssi, alkoholijuomien nauttiminen ja teatteri.

Tuon listan perusteella taidan olla oikein ryöttäsyntinen.  Mutta ei mitään; -pää pystyyn ja kohti uusia koettelemuksia... :003:
Elämä on ihmisen parasta aikaa -Matti Nykänen-

Poissa Muukalainen

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 34
Vs: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
« Vastaus #3 : 02.04.11 - klo:13:44 »
Hiljattain minulle sanottiin:"Körttiläiset ovat vain hyväosaisten keskinäinen hengailuseura,ei muuta." Sanoja on kyllä nähnyt seuratuvan sisälle asti,Aholansaaren rippikoulun aikoinaan käynyt.Aiemmin hän on esittänyt körttiläisten vain siirtyneen kirkollisiin huippuvirkoihin,vallankäyttäjiksi,unohtaneen alatien kristillisyyden ja köyhyyden.Mitä arviosta pitäisi ajatella?Kannan körttipukuni kiitollisena saamistani elämän eväistä ja veisaan Siionia,näillä nykyisillä sanoilla,edellisiäkin muistellen.Lienemme kaikki hyväosaisia,suomalaiset,kuitenkin.Köyhä olen,ja hengellisesti köyhänäkin on hyvä elää:armo on aina odotettavissa,toivossa tulossa."Ah sammuu uskonlamppuni,jos sen et hoida tulta..."

Poissa Frank

  • Pistää körttipastillin suuhun
  • Viestejä: 133
Vs: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
« Vastaus #4 : 02.04.11 - klo:13:51 »
"Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä."
(Room.12:2)

Herätysliikkeen elinikä on noin sata vuotta, jonka jälkeen herätysliike joko kirkollistuu tai mukautuu maailmaan. Vanhoihin herätysliikkeisiin kuuluvat, varsinkin nuoret ja nuoret aikuiset eivät enää ”Joosefia muista” ja joko kirkollistuvat tai mukautuvat maailmaan. Kirkollistuminen kuuluu erikoisesti vapaiden suuntien herätyskristilliseen kulttuuriin, tämä näkyy erikoisen selkeästi helluntailaisuudessa. Suomen Helluntaikirkko perustettiin vuonna 2002, jota perinteisen yhdistysmuotoisen paikallisseurakuntamallin kannattajat pitävät helluntaiherätyksen kirkollistumisena ja maailmaan mukautumisena.

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija, teologian tohtori Hanna Salomäki sosiologian väitöskirjassaan ”Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen” kertoo, että herännäisyyden eli körttiläisyyden kannattajat ajattelivat tutkimuksessa esillä olleista opillisista ja asennekysymyksistä toisin kuin muiden herätysliikkeiden kannattajat. Teologian tohtori Hanna Salomäen mukaan körttiläiset uskovat kaikkien ihmisten pelastumiseen enemmän kuin muihin herätysliikkeisiin kuuluvat. Samoin Hanna Salomäen tutkimuksen ja väitöskirjan mukaan körttiläisten moraalikäsitykset eivät olennaisesti poikkea keskivertosuomalaisen arvoista. Hanna Salomäen tutkimuksen ja väitöskirjan mukaan toisin oli ennen. 1700-luvulla alkunsa saanut körttiläisyys suhtautui pitkälle 1900-luvulle torjuvasti moniin ”maailmallisiin ilmiöihin”. Erottautuminen maailmasta näkyi muun muassa körttipuvun pitämisenä. Körttiläiseen herätyskristilliseen kulttuuriin kuului pahoina ja synnillisinä asioina muun muassa punainen väri, korut, tanssi, alkoholijuomien nauttiminen ja teatteri.

Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai pelkästään perinneyhdistys?

Paljon on vettä virrannut Jordanissa, ja jo satavuotias herätyskristillinen helluntaiherätys on kirkollistunut ja mukautunut maailmaan. Helluntailaisuudessa perinteisesti ensin tultiin uskoon jonkinlaisen uskonratkaisun kautta, jonka jälkeen mentiin uskovan upotuskasteelle. Nykyisin helluntailaiset eivät enää ”Barrattia muista” ja varhaiset helluntaisukupolvet ovat painuneet unholaan. Nykyisin helluntailaisperheitten varhaisnuoret lapset mennessään uskovan upotuskasteelle seurakunnan kastejuhlassa kertovat todistuspuheessaan mikrofonin takana ääni väristen valkoinen kaapu päällään, että ”heillä on uskovaiset vanhemmat, ja kuinka he ovat käyneet pyhäkoulua ja varhaisnuorten kerhoa, ja nyt on aika mennä kasteelle koska isä ja äiti niin sanoi”. Näyttää siis siltä,  helluntailaisten uskovankaste saa yhä enemmän helluntailaislapsikasteen muotoja. Tämän ovat helluntailaiset itsekin todenneet, ja helluntailaisten lehdessä Ristin Voitossa oli vuosia sitten hauska ja osuva itseironinen pilapiirros, jossa helluntailaisvanhemmat tulivat pojan huoneeseen. Isä sanoi, että on tainnut tulla aika pojan jo tulla kastetuksi ja äiti lisäsi siihen, että ”sitten hankimme sinulle sen uuden tietokoneen”.

Körttifoorumin kirjoitusten perusteella näyttäisi siltä, nykykörttiläisyys on lähinnä perinneyhdistys, ja körttiläiset elävät kuten maailman ihmiset, eikä nykykörttiläisten moraalikäsitykset olennaisesti poikkea keskivertosuomalaisten maailman ihmisten arvoista. Opillisissa kysymyksissä, toisin kuin ennen, nykykörttiläiset näyttäisivät uskovan kaikkien ihmisten pelastumiseen. Käytännössä eletään kuin maailman ihmiset, ja välillä käydään seuroissa kuuntelemassa ne samat peruskliseet.  Kesäjuhliin jotkut perinteitä kunnioittaakseen kaivavat pukupussista körttipuvun, jonka pistävät päälleen seurojen ajaksi.
« Viimeksi muokattu: 02.04.11 - klo:13:58 kirjoittanut Frank »

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Vs: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
« Vastaus #5 : 02.04.11 - klo:14:34 »
Tämä on selvästi kysymys, jota ulkoapäin ei oikein hahmoteta... Tulkaa sisälle kokeilemaan, kaikki kelpaavat! Kopioinpa vastaukseni toisesta ketjusta tähän:

Se mikä herännäisyydessä on valtavan arvokasta on, ettei kysymyksessä ole valtaan ja kontrolliin pyrkivä liike. Organisaatio on äärimmäisen löyhä, laumaa ei vahdita eikä hallita, mihinkään jäsenkontrolliin ei pyritä. Kaikki kelpaavat. Kirjaimellisesti. Liikkeemme on suojapaikka niille, joita "ihmisten sanat kovat lyöneet ovat". Monet tulevat parantelemaan esimerkiksi karismaattisissa piireissä saamiaan syviä haavoja Siionin virsien äärelle. Niin kauan kuin niitä veisataan, on paras ja elävin osa tallella. Olen ollut kantamassa hautaan edellisiä sukupolvia, rakkaita ihmisiä, jotka saivat asua Siionin kukkamailla. Mutta ei pidä unohtaa, että silloin oli myös paljon ylpeyttä, paljon kovuutta, jotka ajoivat ihmisiä pois. Herännäisyys on riisuttu turhasta krumeluurista: ydin, arvokkain on jäljellä. Hiilluksessa on lämmin liekki. Yritetään me parhaamme, mutta silti ylivoimaisesti suurin osa jää ihan muihin käsiin. Muunkaltaisista liikkeistä, portinvartijoista, vallanhaltijoista ei ole tässä maassa ja maailmassa pulaa, mutta tämä liike on harvinainen aarre: inhimillinen organisaatio joka ei pyri valtaan, kristillinen liike, joka antaa kaikkien tulla joukkoon.
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8612
Vs: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
« Vastaus #6 : 02.04.11 - klo:15:46 »
 :-\ Liike voi hyvin mitä itse olen sivusta seuraten katellut.

Mitähän se nykykörttiläisyys on ja miksi sitä vastustetaan?
Ollaan kuin maailman ihmiset kirjoitti joku tossa ylempänä?
 Minusta tämän maailman arvot ovat aika kristitillisiä ja mikä niissä oikein on vialla?
Ei ne lait ja asetukset niin antikristillisiä ole, vaan aika lähellä kristillisiäkin arvoja.

No sitten on erikseen rikolliset ja moraalisesti arvelluttavat tyypit, mutta eivät he edusta maailmanihmisiä ja niiden arvoja.

Minusta hengellisyys ei saisi olla sellaista, että se erottaisi jotenkin ihmisen maailman ihmisistä, vaan kyllä sitä ihan maailmanihminen tulisi silti olla, vaikka kuinka olisi perinteinenkörtti?

Noh jokaisella on omanlaisensa mielikuva millainen ja millaisia toisten tulisi olla, mutta miksi sitä vaatia muilta ja miksi arvostella paheksuen joitain nykykörttejä?
Miksi?

Eikö olisi ihan hyvä kun ei vaadittaisi ja mittailtaisi toistemme uskonmäärää?
Eikö olisikin?

Huh kun joidenkin vaan pitää saada ihmiset jonkun muotin mukaiseksi ja elämään jossain ahdistavassa uskonnollisessa raamissa, jossa ei sitten anneta tilaa olla vapaasti, vaan arvostellaan ja haukutaan nykykörteiksi, jotka ei ole niinkuin ennen oli.

Hengellisyys on jotain aivan muuta.
Kaikki valta tekoälylle!

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Vs: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
« Vastaus #7 : 02.04.11 - klo:17:58 »
Körttifoorumin kirjoitusten perusteella näyttäisi siltä, nykykörttiläisyys on lähinnä perinneyhdistys, ja körttiläiset elävät kuten maailman ihmiset, eikä nykykörttiläisten moraalikäsitykset olennaisesti poikkea keskivertosuomalaisten maailman ihmisten arvoista. Opillisissa kysymyksissä, toisin kuin ennen, nykykörttiläiset näyttäisivät uskovan kaikkien ihmisten pelastumiseen. Käytännössä eletään kuin maailman ihmiset, ja välillä käydään seuroissa kuuntelemassa ne samat peruskliseet.  Kesäjuhliin jotkut perinteitä kunnioittaakseen kaivavat pukupussista körttipuvun, jonka pistävät päälleen seurojen ajaksi.

Oli ihan pakko tulla foorumitauolta oudoksumaan Frankin puheenvuoroa. 1) Kirjoitusten perusteella ei kannata vetää laajoja johtopäätöksiä, 2) Körtit ovat tämän maailman ihmisiä kuten helluntailaiset. Missäs muissa maailmoissa itse olet? 3) Ihminen pelastuu vain Jumalan armosta. Meillä ihmisillä ei ole osaa eikä arpaa siihen, kuka pelastu ja kuka ei. 4) Seuroissa ei puhuta kliseitä vaan täyttä asiaa. 5) En omista edes körttipukua eikä minulla ole erityisestä tarvetta omistaa sellaista. Ei ne vaatteet vaan aatteet. 6) En ole kiinnostunut Herättäjä-Yhdistyksen perinteistä vaikka niitäkin arvostankin. Minua kiinnostaa elävä, toimiva, vapaamielinen ev.lut kirkkoa tukeva körttiläisyys nykymaailmassa.
Acta, non verba.

Poissa mami

  • armon kerjäläinen
  • Viestejä: 458
Vs: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
« Vastaus #8 : 02.04.11 - klo:22:06 »
Minun mielestäni nykykörttiläisyys on jossain määrin perinneyhdistys, mutta haittaako se? Olen huomannut, että on se myös herätysliike, koska esim. itselläni ei ole perinnesuhdetta liikkeeseen ja silti saan hengellistä ravintoa seurapuheista ja Siionin virsistä. Körttiläisyys on kuin viimeinen turvasatama, johon voi tulla sen jälkeen, kun on mesonnut riittämiin muualla.

Nykykörttiläisyys tuntuu olevan myös kirkkopoliittinen liike. Vaan mikä suuntaus ei tässä kiihkeässä kirkkopoliittisessa tilanteessa olisi? Haluaisin kuitenkin pitää kaikki nämä kolme puolta erillään ja keskittyä siihen herätysliikkeeseen (juuri siihen mesoamiseen väsyneenä). Haluaisin olla yleiskirkollinen ja tulla toimeen myös muiden herätysliikkeiden edustajien kanssa.
Lyö särö väärään varmuuteeni.

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Vs: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
« Vastaus #9 : 03.04.11 - klo:09:40 »
Joku just jossain sanoi (täällä vai naamakirjassa? en muista..) että jos körttiläisyys lakkaisi olemasta herätysliike niin eipä tarvitsisi sanoutua irti muiden herätysliikkeiden töppäilyistä.

Urpo Karjalaisen ja Petri Järveläisen kirjassa Täällä lounatuulen alla (jota olen juuri pläräillyt opparin tueksi) meinataan, että ei ole käynyt niin kuin Frank meinas että herännäisyys olisi kirkollistunut vaan päin vastoin kirkko on herännäistynyt. Sotien jälkeen herännäispappien osuus kirkon työmuotojen kehittämisestä oli niin suuri että körttiläiset painotukset mukavasti lunksahti kirkollisen toiminnan sisään.

Nyt meen kirkkoon, mietin sitten myöhemmin että mitä mieltä ite oon.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa vanha lihava mies

  • Lisää kalenteriin seuraavat seurapäivät
  • Viestejä: 265
Vs: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
« Vastaus #10 : 03.04.11 - klo:15:35 »
Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
Ei taida olla kumpikaan, vaan taitaa olla ennemmin "perhe"  :eusa_angel:

ps.körttiläisyys ei tarvitse h-y:tä tai yhdistyksiä, körttiläisyys on ihmisten "sydämessä"...niin ja meitä körttejä on paljon h-y:n ja yhdistysten ulkopuolella, tosi paljon :eusa_angel:

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16935
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
« Vastaus #11 : 03.04.11 - klo:19:00 »
Minulle on epaselva tuo mainittu Roomalaskirjeen kohta. Mika on maailmaan menoa talla hetkella? Tulisko heratysliikeet syvajaadyttaa alkutilaansa vai tulisko niiden ottaa oppia virheistaan ja muutta yha paremmiksi? Tulkitsetteko oppimisen maailmaan menoksi. Onko vain tiukapiposuus oikeaa?   Henkilokohtaisesti olen oppimisen kannalla, mutta en vaita olevani oikeassa, silla silloin paljastaisin typeryyteni. Joka tapauksessa tama oli tarpeeton hyokkays. Muuten yksikaan neljasta vanhimmasta heratysliikeesta ei ole koskaan jarjestanut heratyskokouksia.

Anteeksi, mutta Espanjassa ei ole koneissa skandeja, joten taytyy kirjoittaa viitteellisesti
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10553
Vs: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
« Vastaus #12 : 03.04.11 - klo:20:13 »
Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
Ei taida olla kumpikaan, vaan taitaa olla ennemmin "perhe"  :eusa_angel:

ps.körttiläisyys ei tarvitse h-y:tä tai yhdistyksiä, körttiläisyys on ihmisten "sydämessä"...niin ja meitä körttejä on paljon h-y:n ja yhdistysten ulkopuolella, tosi paljon :eusa_angel:

Sanat ilman tekoja ovat tuulenpieksäntää.
🇫🇮

Poissa sadetta

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1518
Vs: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
« Vastaus #13 : 03.04.11 - klo:22:30 »
Sanat ilman tekoja ovat tuulenpieksäntää.

Tekoja  :eusa_think: 

Virrenveisuu, seuroissa käyminen, lähimmäisen kanssa turinointi..       jäsenmaksun maksaminen?
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Onko nykykörttiläisyys herätysliike vai perinneyhdistys?
« Vastaus #14 : 03.04.11 - klo:22:58 »
Lainaus käyttäjältä: SeppoS
Tulisko heratysliikeet syvajaadyttaa alkutilaansa vai tulisko niiden ottaa oppia virheistaan ja muutta yha paremmiksi? 
...
Muuten yksikaan neljasta vanhimmasta heratysliikeesta ei ole koskaan jarjestanut heratyskokouksia.

Ei kannata syväjäädyttäytyä, joten voisi olla paikallaan kokeillajotain uutta, kuten herätyskokouksia.


Lainaus käyttäjältä: SeppoS
Onko vain tiukapiposuus oikeaa? 


Luultavasti jotain muutakin oikeaa on. En kuitenkaan varmaksi mene väittämään.