Anteeksi pitkä vaalipuhe: Tämä on kaikki mitä tahdon tällä ketaa koko vaaleista sanokakaan.
Itseäni mietityttää erään väestöryhmän kohtalo: Työkyvttömyyseläkeläisten. Kun elinkustanusindeksi toisilla nousee, se nousee eläkeläisillä ns. taitetun indeksin mukaan, toisin sanoen eläkkeen ostovoima laskee vúosi vuodelta. Kuitenkinesim. lääkkeet, joista kaikki eivät kuulu peruskorvauksen piiriin, kallistuvat. Jo nyt asioidessani apteekissa tutuksi tulleet farmaseutit ja proviisorit ihmettelevät: Ei voi olla totta - lääkekulut kuukaudessa lähemmä neljäsataa euroa. Hintakattokulukorvaus ei auta, ´sillä lääkekuluissa tullaan vastaan vain, mikäli lääke kuuluu peruskorvauksen piiriin. ¨
Tiedän hyvin olevani yhteiskunnalle välttämätön paha; taakka josta pääseminen olisi huojennus. Noin kolmen kuukauden äärimmäiseen minimiin säädetyn elämän jälkeen voin kohtalaisen hyvin, ja olen siitä kiitollinen. Siis: Unta niin paljon kuin nukuttaa, mielellään vaikka ympäri vuorokauden, niin vähän tekemistä kuin suinkin, säännölliset ateriat, rauhallinen kävelylenkki, kaikin tavoin tasainen (lue=tylsä) meno päällä. Eipä silti; en jaksanutkaan enempää. Viime toukokuusta lähtien työnteko on ollut järjetön yrityskin. Haluaisin tehdä työtä, haluaisin sitä todella, mutta jo silloin nähtiin, ettei siitä kerta kaikkiaan tule mitään muuta, kuin hankalampia ja hankalampia kohtaussarjoja. Mutta olenpahan yrittänyt!
Tiedän, että minussa, mikäli kylmän viileästi budjettia pohditaan, nähdään ainoastaan valitettava "yhdeksän pisteen virhe" nyt, kun ilmeistä on, etten voi hyödyttää yhteiskuntaa millään tavoin ja "miljoonan markan koulutus" on mennyt hukkaan. Realiteetti kuitenkin on, että elän, ilman lääkkeitäni joko kuolen mikä luonnollisesti poistaisi ongelman, mutta mahdollisesti "vain" halvaudun, halvauksen laajuutta on mahdoton ennakoida Saatan jäädä vielä raskaammaksi kustannuseräksi yhteiskunnalle kuin olin ennen, mikäli esimerkiksi tarvitsen jatkuvaa laitoshoitoa. Eikö olisi tolkullisempaa myöntää lääkkeelle edes peruskorvaus. Ja jälleen: Tämä ei ole yksin minun ongelmani.
En kaipa ulkomaanmatkoja, en biletä, koetan käyttää järkeä auttamisriehakkuudessani, sillä on ensin huolehdittava itsestäni...HK on ainut lehti jonka tahdon tilata, siitä en halua luopua - Hesaria en tilaa, enkä muitakaan sanomalehtiä, siis.. Harrastuksistani tämä läppäri on kallein, ja tekstinkäsittelyóhjelmalla voin kenties hieman hyödyttää; jokin kirjani on ollut näköjään lauludidaktiikan harjoittajille tarpeen koska hinta on kiskottu poilviin ja uusia painoksia tarvitaan..
Oma oloni on tyyni; kaikki ei mene kenties juuri Jumalan tahdon mukaan, ja maailman väerstöä rivitettäessä voin hienosti, jokaisesta tilanteesta on tie Jumalan luo, ja opettelen pyytämään jokapäiväisiä lääkkeitäni... Mutta en ole ainoa. Edustan suurta ihmisryhmää, jota ei oikeastaan kannata huomioida vaalipuheissa. Vanhustenhoito on äärettömän tärkeä, mutta myös mainio ääniharava; suuret ikäluokat vanhenevat, ja heidän laposensa ovat vilkkaita äänestäjiä.
Terve eläkeläinen voi nostaa ansiotasoaan työskentelemällä varsin vapaasti; minun on pitkään täytynyt sompuloida työmahdollisuuteni KELA:n onnelsi erittäin sympaattisen palveluneuvojan kanssa. Määräyskirja 12 tunnille/viikko, työtä 30 tuntioa --mutta se oli ainoa mahdollisuus säilyttää ammattitaito.
Minä en todennäköisesti palaa työhön, ei ole varaa enää, sillä kyseessä on toistenkin hyvinvointi. Tässä ammatissa työkyky on välttämätön. Itse jään siis merkityksettömäksi harmiksi toisille, mutta minä en ole ainoa. On ihmisiä, jotka kykenisivät sairaudestaan huolimatta ajoittain työhön. Itse asiassa meillä on huomattava työvoimareservi, jonka käyttöönoton hankaloittamista olen ihmetellyt vuosikausia ja ihmettelen edelleen.
Miksi yksikään kansanedustajaehdokas tai puolue ei rummuta tällä? Räsäselle ja monelle muullekin, mailasin - hän mailasi ja lopulta keskustelimme puhelimitse, mitä todella arvosta Hän sanoi tyrmistyneenä ettei tuo voi olla totta, mutta tarkisti asian, ja soitti takaisin: On se niin! Oltakoon Päivistä muutoin mitä mieltä tahansa, hän on siitä mukava, että todella selvittää asiat, ja ainakin lupasi yrittää helpottaa sairaseläkeläisten työntekomahdollisuutta. Saman "ei voi olla totta" olen kuullut lääkeasioista puhuttaesa --- rva Hyssälä paiskasi silmilleni pykälän jolla päätös olla korvaamatta enää mitään uutta on tehty.
Perustuslakimme tulisi taata yhdenvertainen mahdollisuus myös terveydenhoitoon. En pidä itse tilanteesta, jossa ihminen saattaisi asianmukaisella lääkirtyksellä kyetäkin työhön, muttyei sitä saa. Ihmiset nakertelevat sitten tabletinnurkkaa... kuultu on! Samoin on kyseenalaista, onko niiden ihmisten kohdalla toteutunut "yhdenvertainen mahdollisuus työntekoon" joiden sairaus on siinä määrin vakava, että vaaka kallistuu sille puolen, että ollaan sairaseläkkeellä ja välillä työssä, eikä työssä ja yhtämittaa poissa...
Tämä on pitkä teksti, ja pahoittelenkin sitä. Mutta ihmettelen tätä. Miksei tämä teema kiinnosta ketään --- mistä syystä kokenut parlamentaarikko huomaa sen vasta huomautettaessa, pykäliä pengottuaan? Mainittakoon, että hän oli ainut niistä lukuisista poliitikoista, joille mailasin tästä. Kukaan muu ei ole vastannut lainkaan.
Myös mahdollisuus tehdä työtä pienenee kainen aikaa, sillä myös ansaintioikeus on sidottu taitettuun indeksiin. Siis, kun viisi vuotta sitten sai tehdä työtä 25 tuntia, viime vuonna sai tehdä (meillä= saada palkjan) 12 tuntia. Sillä ei se osasto pyöri, jolla olin työssä. Ja kuitenkin: Erittäin taitava tiimi, helppo yhteistyö, ei toivottoman raskasta työtä. Mutta silti liikaa, suurelta osin kai työperäisesti vielä. Olen ymmälläni.
