Tänään metsäkirkossani (lenkillä metsätiellä) kuuntelin keskittyneesti saarnaa korvalapuista, kun kuulin yhtäkkiä selkäni takaa sellaisen tuhahduksen, mistä tuli mieleen eläin, joka on nuuskinut keuhkonsa täyteen ilmaa ja joutuu sen puuskauttamaan vauhdilla ulos, jotta voisi vetää lisää tuoksuja nenäänsä. Tein äkkipysäyksen ja tunsin pohkeessani penen pukkaisun. Kun käännyin, näin pakenenvan beaglen, joka uskalsi vasta kolmen metrin päästä haukkua minua. Se raukka peljästyi, kun tein niin odottamattoman pysäyken, että se törmäsi kirsuineen jalkaani.
On se varmasti noin herkkäaistisesta eläimestä outoa, ettei toinen elävä ja kävelevä otus huomaa perässä tulijaa, vaan pysähtyä töksähtää arvaamattomasti.
Yritin mahdollisimman lempeästi maanitella sitä luokseni, mutta olin liian pelottava.
Huomasin sillä radiopannan ja tajusin sen olevan töissä, jänismetsällä. Eihän töitätekeviä koiria ole sopiva häiritä. Jatkoin siis naureskellen matkaa. Takasinpäin kävellessäni tapasin koiran omistajat. Isäntä näytti minulle kännykästään, missä se pikkuinen sillä hetkellä viipotti. Onpa ne nykyisin tarkkoja karttoja tilarajoineen ja tilanumeroineen, mitä noihin kännykän näyttöihin mahtuu.
Näin samalla reissulla kahdessa kohtaa tuoreet ilveksen jäljet. Saattoi olla samakin ilves. Tästä kodin läheltä se oli tutkinut tien laidasta pienten näreitten alustat, toivoen löytävänsä piilossa kyhjöttävän jäniksen. Sitten se oli ylittänyt tien. Parin kilometrin päässä ilves oli ylittänyt samaisen tien toiseen suuntaan.
