Tässä on mielenkiintoista se, että jos uskonnollinen ja tieteellinen maailmankuva lokeroidaan, niin ne alkavat elää aivan omaa elämäänsä, vähän niin kuin jouluna "uskotaan" joulupukkiin, mutta muuten ollaan ihan järkeviä.
Aiemmin ei kai ollut mitään tieteellistä maailmankuvaa ja se Raamatun ja kirkon opetus oli ainoa totuus. Vaan toisin on nyt. Tiedämme maailmankaikkeudesta hyvin paljon ja tähän tietoon on vaikea yhdistää Raamatun kertomuksia historiallisena tai "tieteellisinä" totuuksina.
Kun itse luin aikanaan Kuula-Nissinen-Riekkisen kirjan, niin se oli hyvin vapauttava kokemus kirjaimellisesta Raamatun tulkinnasta.
Itse ajattelen, että Raamatun tekstit edustavat aikansa ihmisten maailmankuvaa, joka ei kuitenkaan ole mikään absoluuttinen tai ylhäältä saneltu totuus.
Ehkä olisi parempi, että olemisen perustaa etsittäisiin aina nykyhetken maailmankuvasta lähtien, eikä tulkitsemalla tuhansia vuosia vanhoja tekstejä ymmärrettäviksi nykyihmiselle.
Meidänkin seurakunnassa kokoontuu raamattupiiri, jossa keskustellaan kunkin viikon tekstistä. En ole itse käynyt, mutta parempi puolisko oli kerran. Ilmeisesti keskustelu ei ole kovin eksegeettistä, vaan enemmän pyhäkoulumaista.
Missä viipyvät eksegeettiset raamattupiirit, eli Raamattua nykyihmiselle!