En erityisemmin pitänyt Tabermannin runoista. Mutta Tabermannista ihmisenä pidin. HÄnen runonsa ovat ehkä turhan siirappisia minun makuuni. Onhan meillä hyviä kirjailijoita ja runoilija jonninmoinen määrä: Heidi Liehu, Helena Sinervo, Anni Sumari, Tomi Kontio, Ilpo Tiihonen.
Mikä on, kun en tuohon Liehuun saa makua. Siinä on siirappinen äiti ja siirappinen tytär. Ehkä jonkinlainen etenemättömyys kiusaa. Mirkka Rekola on vähän kuin yrittämässä sellaisen tavoittamista, jota ei tavoita... Mikä on, etten näihin nykykotimaisiin saa makua. Päässä vikaa, vissiin, omassa siis.
Käännösrunous on vain kai sitten onnistuttu kääntämään niin hyvin, että tärskäyttää. Anhavan käännökset japanilaisista: Niissä on ajatusta, ja jokin johon vasta olen tutustumassa, tai siis, eletään pienten alkujen päivää, no, mihin minä ne panin, olkoot. Kerron kun löydän tästä kaaoksesta, kirjahyllyn laajennus on vaiheessa. Mutta tutustutaan paremmin Tomi Kontioon jos on hyvä.
Runo liittyy johonkin muuhun, muistoon, niin helposti.
"Viljaviina, tähtitaivas, rakkaat silmät.
Onko mitään sen kirkkaampaa.'
Ja miten hyvän olon niistä saa.
Kuin kasvaisi sulaksi pääskysen siipeen"
Sitten se on hyvä runo, kun juuri silloin "kasvoi sulaksi pääskysen siipeen".