Otin hyllystä vanhan Herättäjän vuosikirjan vuodelta 2006.
Vaikka kirjassa oli kirjanmerkki alkupuolella, loppupuolella tuli voimakas tunne siitä, että olen joskus lukenut teoksen.
Tosin tunne tuli lukiessa kahta tuona vuonna Herättäjäjuhlilla pidettyä seurapuhetta. Voisivatko ne olla niin hyvin muistissa?
Totta kyllä, aivan vastikään keskustelin juuri toisesta kyseessä olevista seurapuheista. Ilkka Mattilan puhe on otsikoitu "En minä ilman sinua jaksas".
Lainaus on Väinö Linnan romaanista "Täällä pohjantähden alla". Se on kohdasta, jossa Akseli on palannut takaisin vankileiriltä kuolemantuomiosta armahdettuna.
Lopen uupuneena hän toteaa vaimolleen Elinalle: En minä ilman sinua jaksas.
Mattila kysyykin: "voiko asiaa enää oivallisemmin sanoa?"
Rakkauttahan on sanottu rumaksi sanaksi. Rumaksi siis ääntämisen kannalta. Sitä on myös epäilty syyksi siihen, miksei sitä niin paljon viljellä. (Vrt. englannin 'I love you'.)
Toinen puhe oli runoilija Risto Oikarisen puhe, joka alkaa puheella Saatanasta. Ei Saatanasta yliluonnollisena persoonallisena olentona, vaan kaikkena mikä estää meitä elämästä luovasti.
Oikarinen korostaa kirjoituksessaan ihmisen omaa luovuutta elämän tärkeimpänä kysymyksenä. Sitä, kuinka voimme toteuttaa itseämme. Hän toteaa, ihan hyvin, ettei ihminen saa olla mekaanisten toimintojen (esim. ihmisten säätämät armonjärjestykset) vanki. Ne sitovat ajalliseen ja aikaan, tuokahduttavat luovuuden.
Tätä luovuuden näkökulmaa oli hiukan vaikeaa sisäistää. Olisin toivonut lyhyeltä ja ytimekkäältä puheelta hiukan selkeämpää ajatuksen loppuunvientiä ja runoilijalta suurempaa uskallusta kannanottoon. Tosin tässä haluttiinkin ilmeisesti olla raflaava siteeraamalla Charles Baudelairea, joka kätevästi rinnastuu ajalliset P. Ruotsalaiseen.
Alennukset ovat opiskelijalle hyvästä. Tosin tässä tapauksessa se tarkoittaa, että laahaan neljä vuotta keskustelua jäljessä.
