Mitä luin/luen viimeksi

[Kalistaja]

    Elina Tiilikka: Punainen mekko ( Gummerus ).

    Kirja kertoo yhdestä tosi vanhasta ammatista - pohjaa kirjailijan sanojen mukaan paljolti omakohtaisiin kokemuksiin, joten tuossa(kin) valossa tuntuu hupsulta kun aina tai ainakin usein tavataan puhua virolaisista, venäläisistä, nigerialaisista ja vaikkapa thaimaalaisista ko. ammatin harjoittajista. Suomalaisista visusti vaietaan.

[hippiäinen]

Päivän kohdan Fredrik Wislöffin kirjasta 'Voimallinen on Hänen armonsa',

Janne Jääskeläisen 'Läski syö miestä' -kirjaa

ja silmäilin Jorma Palon 'Uitettua rottaa'

[Kalistaja]

    Elina Tiilikka: Punainen mekko ( Gummerus ).

    Kirja kertoo yhdestä tosi vanhasta ammatista - pohjaa kirjailijan sanojen mukaan paljolti omakohtaisiin kokemuksiin, joten tuossa(kin) valossa tuntuu hupsulta kun aina tai ainakin usein tavataan puhua virolaisista, venäläisistä, nigerialaisista ja vaikkapa thaimaalaisista ko. ammatin harjoittajista. Suomalaisista visusti vaietaan.

   Tiilikan kirjan ostin helsinkiläisestä divarista 9 eurolla!

[mami]

Italialaisen fyysikon Paulo Giordanon romaani "alkulukujen yksinäisyys" kertoo aiheestaan. Päähenkilöitä ovat nainen, jonka toinen jalka on rampaunut alppihiihdon ja lumivyörön seurauksen ja mies, joka on viillellyt itseään lapsena, mutta on matemaattinen nero. Nainen ja mies pitävät omalla tavalla toisistaan, mutta erkanevat, yrittävät uudesta, mutta eroavat lopulta yksinäisiksi.

Tämä oli meidän lukupiirin listalla keväällä. Tykättiin, vaikka naisina vähän petyttiin siihen, etteivät lopultakaan löytäneet toisiaan. 

[Salis]

Taas on luettu.

Pertti Karhulan "Jossain tänään" (Neirol-kustannus, Hki, 2010) runoteos perustuu leinomaiseen vanhanaikaiseen runouteen. Ongelma on paljolti siitä, että hän sekottaa kovin juhlavia käsitteitä yhdessä arkisten käsitteiden kanssa, josta syntyy olemuksellinen ristiriita. Heille suosittelen kirjaa, jotka tykkää vanhanaikaisista runoista. Karhulan teemat ovat hyviä, moraalisia, yhteiskunnallisia, kriittisiä. Tämä runoteos on Karhulan kolmas. Esimerkki:

"Ihminen on köyhäkin
vaikka usein epäillään
pankkisuhde löyhäkin
liittää talouselämään."

Evakkokarjalaisen jälkeläinen, nykyisin espoolaisen Irina Javnen esikoisteos "Olen syntynyt sanotaan" (Gummeruskustannus, 2010) sisältää sekä lyhyitä runomaisia proosatekstejä että runoja. Suomen kieli ja viestintä ovat olleet opiskelunsa pääaineita. Tästä huolimatta ilmaisu on hataraa ja runoihin sisältyy niin paljon kielikuvia, että niiden viesti jää hämäräksi. Tämä saattaa olla tarkoituskin. En kuitenkaan suosittele Javnen kirjaa. Esimerkki:

"Yöllä taitan meren katon ja murran leivän hymyn
sillä sinistä suurempaa ei ole, eikä kiveä talvi
joku sanoi, että he olivat kalajalkaisia ihmisiä
meren kuminauhassa.

Minä istun meren juurella, meren voi sahata,
muttei meren muistia."

Saksansuomalaisen Mark Mallon:in esikoiskokoelma "Aragemia" (Tammi, 2010) alkaa mielenkiintoista Aragemia nimisen maan esittelystä, joka on saari Norjan merellä. Aragemian alla kulkee tunneliverkkoja, jossa ennen oli
lasten kasvatuskeskuksia. Saarella on tavattomasta kaikenlaista jätettä. Kolkko, ahdistava paikka. Tästä mielenkiintoisesta alusta huolimatta runot eivät pysy kokonaisuutena Aragemia. Runot sisänsä ovat sisällöllisesti mainioita kuvaillan ahdistumista, kiihtymistä, masentumista. Suosittelen. Esimerkkinä aforismin tapainen runo:

"Kauneuden ja täyttymykset kokemukset pitää
hajottaa häiritsevillä äänillä ja häiritsevillä ajatuksilla,
jotta ne särkyisivät esineiksi."


Menossa on Deepak Chopra:n "Buddha. Kertomus valaistumisesta" (Sammakko, 2010). Väkisin tulee mieleen eräs Herman Hessen Siddhartha.

 

[meme]

Pikkumummo mainosti kirjaansa " Suomen Sievin tyttö"  täälläkin. Tänään sain kirjan käteeni ja kohta olen jo lukenut koko kirjan; voi sitä elämän iloa ja pienistäkin asioista nauttimista joka kirjassa henkii. Suosittelen kaikille luettavaksi, joita kenkuttaa elämän pienet murheet. Pikkumummolla on noita murheita ollut ja siitä huolimatta hän pystyy iloitsemaan elämästä. Kaikkea hyvää sinulle Pikkumummo ja voimia jokaiseen päivään

[Pena]

Ahmin juuri harvinaisen läheltä itseäni liippaavan kirjan. Se on Eija Paasirovan ja Lincoyan Kekin Apinanleipäpuun alla, Antreasta Afrikkaan. Eija on lähetyssaarnaajan tytär ja Lincoyan samaisen Antti Kekin pojanpoika. Kirja vilisee tuttuja paikkoja ja ihmisiä. Sivulla 133 on vanhempieni hääkuva.

[meme]

Kiitos penalle vinkistä, pitää yrittää löytää kirja meidänkin kirjastosta

[Pena]

Kirja on aivan uusi ja suoraan tekijältä hankittu. Kustantaja on Kesuura Oy. Yrittää voit, onnea yritykselle!

[Kalistaja]

    Rosemary Brown: Kuolemattomat tietäni ohjaamassa: kustantanut: Arvi A. Karisto Osakeyhtiö ( 1977 ); 257 sivua.

   Helsinkiläisestä - Kamppi - divarista ostettu. Hinta 4 euroa.

[Riitta-mummi]

Sain vihdoin loppuun Asko Sahlbergin Tammilehdon. Ihmettelin ja luin. Luin ja kauhistelin. Olin kiinnostunutkin, mutta oma kokemattomuuteni tietyillä alueella teki henkilöiden kokemuksista uskomattomia, mystisiä
 Jumalan kaikki kokivat eksistentialistisesti, siitäkään näille kurjille ei mitään jäänyt lohduksi. Pessimismi oli vallitseva. Toisaalta kuvauksen kehys oli vuoden 1918 tapahtumissa.

Kirjalijan kyky tuottaa lähes sivunkin mittaisia ja silti hyin ymmärrettäviä lauseita sai välillä ihastuksen huokauksia osakseen. Kuivaa huumoriakin pilkahteli, onneksi.

Kirja oli ollut sekä Finlandiapalkintoehdokkaana että Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana.

Kirjailijan oma elämä on ollut vähintään vaihteleva!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Asko_Sahlberg

[Leena]

Dobschiner: Valittu elämään. Otin kirjaston ilmaislaatikosta viihteeksi. Ei viihdytä, eikä ole mainittavan hyvin kirjoiitettu, jostakin syystä en usko tekijän asenteen ikipositiivisuutta. Kun kaikki suru,. pettymys, sun muu esiintyy kuin kermalla kuorrutettuna tulee vähän outo olo, mitä löydänkään lopusta, ahaa, luntataan, juutalaistytöstä tulee kristitty.  Saa nähdä jääkö kesken. Olin jo päässyt noista ajoista, mutta ilmeisesti niistä on kirjoitettu niin paljon että kirjoja piisaa.

Poistolaatikosta saa usein tosihurjanhyvää tavaraa sisällöllisesti, ovat vain huonoon kuntoon päässeitä. Jostakin syystä luulin että tämä olisi joku elinluovutustarina, en tiedä mistä sain päähänpinttymän siellä että niin olisi, kun tavaraa oli syli väärällään.
Taisin vain juuri silloin ajatella koko juttua muuten ja muista syistä. 

Haussa on Cantellin "Interferonin tarina"  - joskus ehkä saankin luettua. Tosin alkaa nettiopinnot, ja siinä on lukemista vähäksi aikaa minulle.

[Salis]

Taas on luettu runoteoksia. Niistä ehkä sykähdyttävin on Gabriel Mwènè Okoundjin "Rukous esi-isille" (Savukeidas, 2010, Turku).Okoundji on alunperin Kongolainen, syntynyt Brazzavillessä, mutta asuu nykyään Ranskassa. Länsimainen koulutus näkyy myös Okoundjin runoissa. Runot on eläviä ja hyvin rakennettuja. Niissä palataan takaisin Kongoon.

"Ja tanssisi askel
tänä mustan auringon valkeana päivänä
mitä jaloja polkuja kohti
se kulkee?

- mikä pystysuora
huuto synnyttää alati
harhailevat puheet?
älä unohda
suu ei ikinä kätke vatsaan
ilonsa kukoistusta
Ihminen voi kertoa Ihmiselle
asioiden melutuoksun"

34-vuotiaan Mikko Viljasen runoteos "Kesken hengityksen kaiken" (Teos, 2010 Helsinki) on täynnä tarkkaan piirrettyjä runoja. Viljaselt on aiemmin julkaistu kaksi romaani, hän on kirjoittanut myös draamatekstejä, sovituksia, suomennoksia, arvosteluja ja esseitä. Monipuolinen kirjoittamiskokemus heijastuu hänen ensimmäiseen runoteokseensa.  Runoissa on rytmiä ja poljentoa. Suosittelen.

"Astumme ontoille kohdille
ja maa päästää kumean laulun,
hiilivuorenmustan
aallonsuolaisen
ja askeliimme sopivan,

Vahinkoa on kaikki ilo,
tämä ei ole sattumaa.
Kuume käy humalasta, muistuttaa
paljon jää sanomatta,

tämä on totinen paikka,
tähän ei saa pysähtyä.

Tästä lähin tälle tunteelle on tarkoitus."

[Mikko]

Iltapalana vetäisin vaihteeksi Huovisen "Lampaansyöjät", aia toimiva opus. Ja kertaukse vuoksi tuli luettua Valtaojan "kotona maailmakaikkeusdessa". Siinäpä lohdullien teos agnostiikkaan taipuvaiselle körtille

[PekkaV]

Luin Kotimaasta ensi kuun alussa eläkkeelle jäävän Helsingin piispan, Eero Huovisen haastattelun. Hän toteaa, että "Vaarin virka on paras virka, minkä mies voi saada.".
Lisäksi hän on sitä mieltä, että "Meidän pappien pitäisi muistaa, että me olemme ihmisiä varten eivätkä ihmiset meitä varten. Virka ja kutsumus ovat tärkeämpiä kuin oma persoona.". Kaikkien ihmisten pitäisi se muistaa, vaikka ansiotyö ei kutsumukselta tuntuisikaan eikä olisi "virka". Työmme yksi tärkeimmistä ellei tärkein tarkoitus on palveleminen.
Helsingin piispana vuodet 1991-2010 olemaan tulleeksi ollut Huovinen ilmaisee huolensa hänelle rakkaasta luterilaisesta teologiasta: "Sen kehitys maailmassa 40 viime vuoden aikana ei ole ollut rohkaisevaa...ekumeniassa muut kirkot luottavat ja toivovat, että juuri luterilaisella puolella olisi vahva keskustelukulttuuri."

Haastattelun on tehnyt artikkelitoimittaja Jussi Rytkönen. Hän työskenteli Eero Huovisen teologisena sihteerinä vuonna 2004.