Linnut tuntuu kiertävän meikäläisen tai toisinpäin. Vasta 71 lajia elokisassa mutta eipä kerralla kaikkia; aikaa on vielä ja täytyy savolaisittain naatiskella joka pinnasta.
Eilen aamulla oli kyllä uskomaton elämys niemennnokassa kun siellä oli kareilla hyvin lähellä 19 muuttomatkallaan pysähtynyttä meriharakkaa. Se on hyvin äänekäs lintu kuten monet niitä rannikolla seuranneet ovat pakosta kuulleet. Nämä porkkananokat täällä tulevat koillisesta jostain kaukaa mahd. Siperian rannoilta. Yhtä äkkiä meitä ihmetytti (kolme lintukaverusta) kun meteli yltyi ihan hirveäksi ja kuinka ollakaan niemen sivusta kiville yritti vielä isompi meriharakkaparvi. Kun kaikkille ei tuntunut löytyvän kiviltä paikkaa niin siitä meteli tai sitten se oli tervetulotoivotusta. Lintuja oli lopulta yhteensä 62 kpl ja vähän ajan kuluttua ne nousivat siivilleen ja suuntasivat muutolle lounaaseen. Samaan aikaan niemen toisella sivustalla härkälintupari toi kolmelle viirupäiselle poikaselleen pikkukaloja ja sielläkään päin ei kyllä mitenkään hiljaista ollut

. Kivillä oli vähän aikaa myös kolme harvinaisempaa kuovisirriä ja joukko tyllejä jotka saivat ilmeisesti meriharakoitten mekastuksesta tarpeekseen ja häipyivät vähin äänin.
Meriharakalla on punaiset jalat ja punainen, pitkä nokka. Sen tieteellinen nimi on aika osuva: Haematopus ostralegus = verijalkainen osterinsyöjä.